1847-02-23 Suometar


Helsingissä 23:tena päivänä Helmi-kuuta 1847.
Satu.
( Jatko ja loppu 7:teen N:roon ).
Vaan ilmisolon ja unen välillä ei sanota’ sen suurempaa eroitusta olevan, kuin se, että edellisessä mainitaan ruumiin olevan valtavamman, jälkimäisessä mielen.
Niin kaiketi’ se minusta näyttää, kuin jälestä päin arvelen, mitä minulle sinä yönä tapahtui.
Nukunta ei estänyt ajatuksiani samaa juonta juoksemasta, jota valvoessani olivat rakastuneet kulkemaan.
Minä olin Suomettaren nykyisessä kodissa olevinani.
Sen mustamuotoisen akan, jonka satu sanoi Suomettarelta kodin vallanneen, muistan vielä ja ainakin hyvin selvästi’, minkälainen se oli.
Pitkän solakka ja keski-ikäisen näköinen, oli hänellä musta, leviöillä punaisilla rannuilla juoviteltu hame’ päällä, ja tulipunainen korkia säpsä päässä.
Vaan kaikkein kummin oli se, että milloin tyttöön taikka minuun katsahti, niin silloin löyhähti aina suusta ja sieraimista savu, jonka tulikivelle haiseva katku oli niin katkera, että äkkinäinen oli pakahtua’.

Ja tuon joukossa on Suometar rukan täytynyt niin iso aika ikäänsä viettää’, ajattelin minä itselleni, ja luulen että kyynel herahti silmääni.
Ikään olin jäähyväiset ottaa’, sillä jos tytön tila kyllä liikutti mieltäni, niin näin itsekseni akkaa vastaan ei olevan yrittämistäkään, ikään olin siis pois lähtemässä kumppalia avuksi etsiskelemään, kuin porstuasta kuului iso hälinä ja jalan polku, ja tytön koko ruumis kävi vapisemaan.
Tulijat ei olleet siis hänelle toivottuja, kuin niin pelkäsi heitä, jonka tähden minkäkin päätin katsoa’, mitä ne olisivat.
Kuka voi hämmästykseni selittää’, kuin näin, kunkalaisia tulijat olivat ?
Pieniä, kuin kirkonväen sanotaan olevan, mustia, kuin kattilan kylki, aseilla ja pienellä pussilla varustettuja miesikö, poikako-nalikoita tuli tuvallinen.
” No saittenko jo sen uppiniskaisen voitetuksi? ” kysyi emäntä, joka hyvin iloisilla silmillä tulevia apulaisiansa katsoi.
Kysymystä vastaamaan tunkeutui eräs vähää pitempi, joka päämieheltä näytti, heidän joukostansa, ja sanoi: ” näittä suoloittasi, joita joka miehellä on kaulassa pussi, en tiedä’ kuinka olisi käynyt.

Me aloimme jo väsyä’, naisen väki alkoi olla’ voiton päälle, silloin ärjäsin: ” pussista pojat solkkovoita tuuleen! ”
Tuuli oli meidän puolella ja vei kaiken tämän kirkkaan tuhkan toisten silmille, josta eivät tietäneet, mitä tekivät, alkoivat vaan hurjentuneina toisiansa leikata’.
Siitä ei ollut meidän vaikea mennä’ heidän sivutsensa tyttöä kohden, ja nyt odottaa se tuolla ulkona sinun tuomiotasi, korkia ruhtinatar. ”
” Hyvä! vaan ennenkuin levolle pääsette, voitte tätäkin vähän korjealla’, sanoi hän ja katsoi Suomettareen, se on kaiken teidän poisolo-ajan niin tottelematoin ollut. ”
Minä vapisin, millä tavalla olisi tämä korjaus tapahtuva ?
– Kuin jouselta ammuttu nuoli, töytäsi nyt koko näiden menninkäisten joukko, päämiehen viitattua, tytön päälle, eräs kapusi jo hänen olkapäilleen, eräät…
Mut silloin kuului ulkoa hirmuinen pamahdus, ja se päälle jalo hohisenta, niinkuin suuri tuuli olisi noussut, tupa oli savua täynnä, eikä hiiskaustakaan kuulunut, vaikka noita-akan apulaiset ikään olivat semmoista rähinää pitäneet.
Minä kiirehdin ulos.
Nyt muuttui koko oloni yht`äkkiä.
Minä olin olevinani suurella summattomalla aavalla lakialla, jonka kahden puolen oli isot synkät tammimetsät.
Koko lakia, niin kauas kuin silmä kantoi, oli rahvaalta peitetty, niin että minusta tuntui kaiken maailman kansa tähän kokoutuneen.
Kaikki olivat juhlapukuinsa vaatetetut, miehet sinisillä kauhtanoilla, vaimot valkeilla esiliinoilla.
Ja vaikka puolipäivän säteet kuumasti’ paahtoivat, niin ei heitä kumminkaan näyttänyt väsyttävän, näkyivät ikäänkuin jotakin ereskummallista ja juhlallista odottavan.
Mutta rahvasjoukon keskessä oli yksi kohta tyhjä.
Sille paikalle oli istuin valkiasta kivestä rakennettu, ja kaikin puolin kullalla ja hopialla huoliteltu.
Vaan itse’ istuin oli kallisarvoisella samettipeitteellä katettu, ja sen sametin reunat välkkävillä helmillä päärmetyt.
Istuin oli tyhjä, vaan siihen sanottiin kohta istujia tulevan, ja rahvaan niitä odottavan.
Sen juurella istui neljä valkiaveristä, taivaankaunista impeä, kaksi kummallakin puolen.
Ne olivat lumivalkioissa vaatteissa, kalleilla sinisillä vöillä vyötetyt.
Heitä näkyi sama odottava, sama toivova mieli ilahuttavan, kuin rahvastakin.
Yht`äkkiä nousi rahvaassa suuri hälinä, ja kaikki huusivat, itäpuolista metsää osottaen: tuolla! tuolla !
Minäkin kääntäydyin sinne`päin, ja sanomatoin on se mieliala, johon jouduin, kuin havaitsin, että sama noita, jonka vasta olin nähnyt Suometarta kiusaavan, metsän reunasta liikkui apulaisineen rahvasta kohden.
Minä ajattelin: sitäkö vasten tämä rahvas on kokoutunut, sitäkö vasten tässä nyt juhlaa pidetään ?
-2-
Vaan kohta kuulin jyrähdyksen, ehkä taivas oli aivan selkiä, ja ukon nuoli kiisi akkaa kohden, räsähti, noita katosi – mutta siltä paikalta alkoi pieni savu öllytä’, rahvas siunasi: Jumalalle kiitos! ja nyt arvasin, kuinka noidan oli käynyt.
Nyt loi rahvas silmänsä toiselle puolelle.
Hiljainen soitto alkoi kuulua’; kaikki paljastivat päänsä, ja soittelon ääni vaikutti niin jalosti, että tässä summattomassa joukossa olisi kyyneleenkin tipauksen kuullut, niin hiljaa oli kaikki.
Kuitenkin uskalsin eräältä vieressäni seisovalta mieheltä kysyä’: ketä tähän odotetaan ?
Hän katsahti minuun kummeksien, kuin sitä kysyin, jonka kaikki maailma tiesi.
Kuitenkin suhahti korvaani: ” Tähän odotetaan Suometarta, nuo neljä on sen sisaret, mutta se tulee sen nuorukaisen, heidän lapsuudensa ystävän, kanssa, jonka hän on löytänyt, jota kaikki toivoivat. ”
Nyt selvisi kaikki minulle.
Kohta lehahtikin kirkas, säteiltä ympäröity vaunu, vedetty neljältä valkiasiipiseltä hevoiselta, istuimen eteen, ja siitä astui nuorukainen, jonka kasvot paistoi kuin aurinko.
Se auttoi neitisen vaunuistaan, jonka ilolla tunsin Suomettareksi.
Hän oli vaatettu aivan samalla tavalla kuin odottavat sisarensa, sillä eroituksella vaan, että hänellä oli helmistä loistava vyö vyöllään, ja kirkas seppele’ otsalla.
Molemmat riensivät niitä neljää kohden, vaan soittelo muutti vähän luontoansa, se helisi niin, joten kielten ääntä ei ole’ kukaan tainnut kuulla’.
Sisarekset ja nuorukainen halasivat kaikki toisiansa ikäänkuin yhdellä sylellä, ja hyvä, rajatoin ilo leimahteli heidän silmistänsä.
Mutta rahvas itki ilosta, minäkin tunsin kyynelten lämpimän kasteen kasvoillani, ja – havahdin.
Lisää: Tutkistelemuksiin Suomalaisien esi-isistä ja niiden asumapaikoista.
Viimein ” Tutkistelemuksiamme ” kirjoittaessamme emme vielä tietäneet mitään Skandinavian ” Fornjoteista, ” joita sentähden luulimme hävinneeksi kansaksi, mutta Geijerin kirjaa: Svea Rikes Hafder lu’ettuamme olemme tulleet täydelliseen vakuuteen, että ” Fornjotar ” ovat olleet Lappalaisia ja asuneet koko Ruotsissa sekä Danmarkissakin niinkuin kumpaisenkin maan muinaisuuksien tutkijatkin ovat jäl’emmältä todistaneet.
Kuin nyt Suomalaiset ovat Korkeasta Aasiasta kotoisin, ja Lappalaiset ovat Suomalaisien läheistä heimoa, niin pitihän Lappalaisienkin siis oleman Korkean Aasian paikoilta kotoisin.
Voi siis osa sikäläisiä Lappalaisia poiketa’ eteläänkin päin ja olla’ ne Jutes ( Juuttat? ) eli Jats ( Jättar ), jotka kohta Usunilaisien tulon jälkeen Ilin virralle, painuivat Indus jo’elle päin ja kovia sotia pidettyänsä asettuivat Pentsabiin, jossa vielä nytkin eläävät.
Merkillisintä onkin, että Lappalaiset sekä Jutes ruumiinsa muodolta ovat erinomaisen yhdenlaiset.
Prichard sanoo Lappalaisien sekä Jutes ( Jats ) kansan ruumiiltansa olevan pienenlaisia ja kurjia ja Lappalaisien *) tukaltansa mutta Jats kansan muutenkin mustia.
-2a-
[ *) Lappalaisien luona matkannut maamiehemme sanoo heitä myös mustatukkaisiksi. ]
-2-
Voivatkin viimeiset aivan luonnollisesti’ muutenkin olla’ mustia, sillä lämpimän maan aurinko kyllä heitä mustuttaa, ja päälliseksi onkin niiden pinta helpompi päivettymään, jotka tukaltansakin ovat mustat.
Jos Lappalaiset ovat Aasiasta kotoisin, niin pitäisi luonnollisesti’ heidän kielensä oleman kohdastansakin, ei ainoastansa Suomen kielen kautta, Aasialaisien ja Aasiasta tulleiden kansojen kielen sukuista.
Niinpä löydämmekin olevan.
Tohtor Kastrenin sanakokouksien **) kautta tulemme tietämään, että Lapin kielellä kohdastansakin on paljon yhteyttä, Samojediläisien, Syrjäläisien ja Tscheremissiläisien kielen kanssa, ja näistä kansoista on vähintäin ensimäinen Tohtor Kastrenin todistuksen jälkeen vissisti Altailta kotoisin ja nähtävästi’ muutkin samalta puolen.
-2a-
[ **) Katso’: Suomi 1845. ]
-2-
– Elementa grammatices Syrjaenae.
– Elementa grammatices Tscheremissae.
Tämä kielen yhteys ei ole’ millään muulla keinoin voinut syntyä’, kuin että Lappalaiset ennen ovat asuneet niin lähillä mainittuja kansoja, että kohdastansa voivat kielessänsäkin sekautua’ toisiinsa, joka ei vähällä ajalla voi’ tapahtua’, vaikka rajattainkin asuisivat, johon saamme esimerkin siitä kuin Su[o]men kieli, jo kau’an rajattain Venäen ja Ruotsin kielen kanssa puhuttuna, kuitenkin on ottanut niistä niin vähän sanoja yhteisiksi omiksensa.
Tästä siis ymmärrämme Lappalaisienkin niinkuin Suomalaisienkin olevan Altailta peräsin.
Lappalaiset eli Juuttaat ja Jutet ovat siis yksiltä paikoin sukuisin ovat nimeltänsä ja muodoltansa yhdenlaisia; miksi eivät siis voi’ olla’ yhtä kansaa.
Tarvitsisi vaan vertoa’ molempien kieliä keskenänsä, päästä[k]semme tässä täyteen selkoon.
Klaprothin kirja Asia polyglotta mahtaisi tässä auttaa’, mutta sitä täällä ei löydy’.
Jo edellisien ja lisäksi tämän tutkistelemuksen kautta olemme tulleet miltei täyteen vakuuteen, etteivät Suomalaiset ole’ olleet muu’alta kuin Altailta peräsin, ja ovat olleet Kiinalaisien ” Tingling ” ja Usun. ”
Monella muullakin asian haaralla voisimme pitkällekin jatkaa’ tätä tutkistelemustamme, mutta meiltä on parempi päättää’, ja paraalla, nim. osoittamalla, että ” Tingling ” ja ” Usun ” eli Sibirian Tsuudilaiset eivät ole voineet olla’ muita kuin Suomalaisia.
Kristuksen syntymän jälkeisillä vuosisadoilla emme tiedä’ muita suuria kansoja Uralin yli tänne’ tulleen, kuin Suomalaiset, Hunniaiset ja Ugrilaiset eli Ungarilaiset.
Hunnilaiset ovat Prichardin jälkeen, ( jonka kirja on ih’an uusi ) vakaasti’ Hiongnuja ja niinkuin jo olemme sanoneet, yksiä Turkkilais-Tatarilaisien kanssa.
Ungarilaisiakin olemme jo kieltäneet olevan Suomalaisia, ja ilman sitä ilmantuivat ne Suomalaisia jäl’emmältä Uralillekin.
Että Usunilaiset ja Tinglingilaiset olisivat yksiä Europan alkasujamien Keltiläisien kanssa, on kaikkein tyhjintä, sillä Keltiläiset todistetaan kuuluneen Indogermanilaiseen sukuun.
Ei koko Venäellä sitä vähemmin muu’alla Altain ja Saksan taikka Ranskan maan välillä taitane’ löytyä’ vähintään jälkeä Keltiläisistä.
-3-
Pitäisihän Usunilaisien ja Tinglingilaisien jälkeisillä, olkoot kutka tahtonsa, löytyä’ kielessäkin paljon sellaisia jälkiä, mutta niin ei ole’.
Että Usunilaiset ja Tinglingilaiset matkallansa olisivat kaikki painuneet etelään päin, sitä vastaan ovat Kiinalaisien selvät sanat ja ilman sitä emme löydä’ sen aikaisissa Grekalaisissa ja Etelä-Aasialaisissa tiedoissa mainittavan mistään muista tulokkaista, kuin Indoskyteistä, jotka vaan olivat osa Usunilaisia ja Jutes, joita pidetään Kiinalaisien Yuetseina.
Ilman sitä mahtoivat Ilin entiset Sai ( eli Sacae ) nimiset asukkaat ja muut, jotka Usunialaisilta pakotettiin, länsietelään päin, myös kuulua’ samoihin Indoskyteihin.
Turkestanin asuttomat hiekka aukot estäävät taas poikkeamisen etelään päin ja lännemmällä emme etelapuolella löydä’ sopiviksi tulokkaiksi yhtään kansaa.
Kirgisilaiset eroitettiin jo ennekin Kiinalaisilta, ja Kalmukkilaiset taas kuuluuvat tiettävästi’ Turkkilais-Tatarilaiseen sukuun, ja ovat mustia.
Tarvitsemme vaan viskata’ silmämme Sibirian kartalle havaitaksemme, mitä tietä kansa sieltä länteen päin on voinut kulkea’, nim. Obin ja Irtischin virtoja myöten aivan samaa pohjais Venäen maata kohden, jossa tiedämme Suomalaisiksi enneltäänkin vakaasti’ tiettyjen Tsuudilaisien asuneen ennen kuin tulivat Suomeen ja osaksi jälemmältäkin.
Että Usunilaiset ja Tinglingilaiset olisivat pa’ettuansa yhdettömiksi hävinneet, sitä ei yksikään ymmärtävä voi’ ajatella’, sillä kuin Tinglingilaiset niin myöhään lähtivät Sibiriasta, ja vielä senkin jälkeen Kiinalaisilta mainitaan, niin olisi tämän suuren kansan yht`äkkiä tapahtuva kato tullut jo Venäenkin vanhojen historioitsioiden tietoon ja kansan muistissa vielä pysyä’ aivan selvästi’, mutta niin ei ole’, ja ilman sitäkin olisi sellainen äkki kato mahdotoin.
Kansan paljous nähdään paraiten Ritterin sanoista: ” niin kutsutut Tsuudilais haudat – – – ottaavat koko Korkean Aasian pohjais vierun 400 ja 500 Saksan peninkulmaa pitkältä, ja löytyyvät monissa paikoin niin suuressa, usein aivan sakeassa, paljoudessa, että antaavat vakavimman todistuksen siihen, että kansoitus oli ei ainoastansa paljoa moni lukuisempi kuin nyt, ja tämän edellisinä vuosisatoina, mutta myös kansoitti nekin paikat, jotka nyt vaan suuriksi autioiksi tiedämme. ”
Kiinalaisien tietoja voimme sitä vähemmin epäellä’ kuin Ritter kutsun niitä erinomaisen tarkoiksi kaikin puolin.
Siis emme mihinkään pääse’ senkun täytyy meidän tuntea’ Usunilaiset ja Tinglingilaiset eli Tsuudilaiset täkäläisiksi Tsuudilaisiksi eli Suomalaisiksi.
Aivan kohta tutkiivat kyllä taitavammat tämän asian hyvinkin tarkoin.
Kukaties on Magister Kellgren aivan nyt painettavassa kirjassansa tämän jo selittänytkin.
Tohtor Kastren voipi myös paljon selkoa antaa’.
Molemmille ovat tutkistelemuksemme jo lähetetyt.
Kastrenilta toivomme aivan ilahduttavaa voittoa; Saksan maalla pelkäämme pahoin tulevamme voitetuiksi.
Varakaat sitä, Suomalaiset !
Nytkin ovat jo Saksalaiset antaneet meille Kalevalan toimittamiseen kiirettä kyllä.
Mutta anna’ Jumala voimia! kyllä Suomen nuorisossa vieläkin miehiä ylenee, isänmaallisen tietouden kentällä loistavia voittoja ansaitsemaan.
Vuonna 1720 ja 1721 käski Venäen Keisari Pietari Suuri kerätä’ Sibiriasta Tsuudilaisien muinaisuuksia, ja jo vuonna 1726 oli Pietarin Akademialla niitä 250 kappaletta pelkästä kullasta painoltansa 74 naulaa; ” hämmästyttäviä kalleuksia, ” sanoo niistä eräs Saksalainen oppinut.
Kuin jo viidessä kuudessa vuodessa niin erinomaisen paljon ja sellaisia kalleuksia on kerätty, niin mahdamme arvata’, niitä nyt jo olevan monin kymmenin kerroin enemmin ja joukossa aivan eriskummaisia.
Entäs vielä mikä summatoin joukko keräämättä on ja mitä jo raakalaisilta hävitetty.
Kaikki nämät ovat meidän esi-isiemme jättämiä, heidän suuruutensa verrattomia todistajia, verrattoman kalliita historiallemme ja voimallisimmat sekä ylävimmät kohottimet mielellemme.
Jo ” Kallavedessä ” n:o 2, 1845 kehoitettiin näistä tärkeistä muinaisuuksista vaaria ottamaan, mutta voi! jäykillepä se kaikui korville.
Samasta siitä kehoituksesta rupesimme me hakemaan Ritterin kirjoja, joissa arvasimme puhuttavan Tsuudilaisien haudoistakin, ja iloksemme löysimme paljoa enemmin, kuin ajattelimmekaan.
Ottakaat nyt Suomalaiset tämän Kallaveden kehoituksen suurimmalla innolla vastaan, se on mitä vähintä voitte tehdä’ palavasta kiitollisuudesta sen ylistettävää kirjoittajaa kohden, joka sanoilla ja kopekoilla suoritettavaa kiitosta meiltä ei ole’ ansainnut.
Kotimaalta.
Usiat maan Sanoma-lehdistä ovat riidelleet Kaupan- ja Työnteon-vapaudesta, josta muissakin maissa on kiivaasti’ keskusteltu.
Tässä, niinkuin usiasti’ muissakin julkimisissa, on tapahtunut etteivät tahdo’ ottaa’ korvinsakkaan vastustajoidensa puhetta, vaan kukin saarnaa omaa saarnaansa, luullen sillä ottavansa muilta suun vuoron.
Kyllä se sana-vapaus kuuluu pahalta monen korvissa, muttei he sentä’än juur sano’ sitä vihaavansa, vaan ainoastaan vallattomuutta, jonka sanovat välttämättömästi’ seuraavan vapautta.
Kyllä vallattomuus on paha, mutta mitähän orjuus lienee ?
Vielä löytyy ( ja löytyneekö niin kauvan kuin tämä mailma kestää? ) sivistyneissäkin kansoissa paljo niitä, jotka soisivat enemmän osan kansasta olevan vaikka kuinka kurjilla päivillä, että vähempi osa ( teettäjiä on, tiedämmä, vähemmän kuin tekiöitä ) saisi olla’ levossa vallattomuutta pelkäämätä’.
Näin kävisi laatuun jos työväki olisi vaan puoli-ihmisiä; mutta koska Jumala on luonut kaikki yhtäläisiksi ja käskenyt meidän kaikkein elää’ veljeksinä, niin ei sovi millään muotoa kieltää’ keneltäkään ihmisyyden kalliinta etua, vapautta, eikä hyödyttää’ toista toisen sortamisella; vai’ kuinka luulette, hyvät herrat ?
Helsingissä on nykyisin tullut näkyviin Näytelehti sille aikaiselle kulkukirjoitukselle hengellisestä sisälleppidosta, joka tänä vuonna tulee täältä annettavaksi neljänä erinäis vihkona, kukin 6 – 8 arkkia, nimellä: Väktaren, tidskrift för Läroståndet.
Med bidrag af D:rne B. O. Lille och F. L. Schauman utgifven af Doctor A. A. Laurell.
Hinta on 1 Rupla 50 kop. hopiassa.
– Tämän Vartian ( Väktare ) näyttää tulevan sangen hyödylliseksi perään-katsojaksi ja johdattajaksi Seurakunnan syvemmältä ajatteleville jäsenille.
Se lupaa, riitaa pelkäämätä’, rakastaa’ keskinäistä rauhaa ja yksimielisyyttä.
-4-
Ulkonaisista vastustajoista mainitsee Tieto-viisauden, jonka väkivaltaa lupaa estää’ Jumaluus-opin puolesta.
Vartia, jonka pää-toimittaja on kuuluisa Tieto viisauden tuntija, ei suinkaan ole’ sotiva niin huonosti, kuin Turta-jumalisten ( Pietist ) kirjat, jotka pimiänpäihin ja umpimähkään kiroovat ja ruoskivat, tietämätä’ mikä ja kummoinen vastustettava edes on.
– Sekä Jumaluus opin että Tieto viisauden nykyisimmistä kohtauksista, Ihmisyyden koeteltavasta luonnosta, kansan kasvatusmuodosta j.n.e. lupaa Vartia laviasti’ keskustella’.
Jo tästä näkyy Vartiamme suuri tarkoitus, jonka täyttämiseen sen kirjoittajoiden syvä-oppisuus ja hyvä tahto on takauksena.
Tämmöinen yleinen vartian ääni taidon ja valaistuksen sydämestä maassamme, on tarpeelle erinomattain tähän aikaan, koska moni huikentelee pimiästä epä-uskosta epäilykseen, epäillyksestä huolettomuuteen, koska Suomen Evankeliumillisessa seurakunnassa on kuka tiesi kuinka monta uskoa – ja suurella osalla ei ollenkaan.
Tämän Vartian avulla taitavat pappimmekin, joiden soisimme jokaisen tämän itsellensä hankkivan, huokiammin seurata’ aikansa mietteitä ja hengellisen valaistuksen kulkua; heille erinomattain, vaikka myöskin muille, toivomme tästä jaloa hyötyä.
– Jo kuuluu Tohterin Lönnrotin saaneen armollisen luvan sen toivotun Kirjallisuus-lehden antamiseen.
Tämä tulee Kuopiosta, Ruotsin kielellä, vihko erässään kaikkiansa 50 arkkia; hinta on 2 Ruplaa hopiassa.
– Moni lukioistamme lienee kuullut puhuttavan kirjaisesta nimeltä: Suomen neito, jonka on sanottu tulevan präntättäväksi Tukhulmissa ja jaettavaksi ainoastaan tilaajoille, ja jota ei muut saa’ tilata’ kuin naiset herrasväen säädystä.
Tästä neidosta emme tiedä’ vielä muuta kuin mitä sen isä mainitsee eräässä kirjeessänsä: – – – ” eiltäpäin uskallan päättää neitoiseni monen miehen mielen mustaksi tekevän. ”
– Katsokaat nyt eteenne, pojat !
Lieneekö tämä Suomenneito suuri sankaritar naisväen puolesta, riidellessä vaimoille samaa vapautta ja yhtä suuria etuja, kuin miehilläkin on ?
– Näytelmä-huoneessa on Ruotsalainen P. J. Deland tänä talvena antanut Helsingin yleisölle ihanaa huvitusta, tavallisesti’ kolmena ehtoona joka viikko.
Hän ja usiat hänen seurassansa ovat hyvin taitavia keinossansa, sentähden onkin ollut aina kyllä katselioita, usein huone’ täpi täynnä.
Koska se aikaa tullee, jona Näytellaitoksilta Suomea saadaan kuulla’ !
– Suomi kertoi Korkia Opiston Istunnon antaman viittauksen ( förslag ) niiden raha-apujen perustamiseksi, jotka ( Hänen Keisarillisen Majesteettinsä ) ( Keis. Senaatin ) on nähnyt hyviksi Suomen opinnan eistymiseksi Korkia Opistossa asetettaa’, jo tutkinnon alle lähetetyksi.
Sen viittauksen jälkeen tulisi näitä raha-apuja olemaan, taikka kymmenen, ja ne kolmesta luokasta, nimittäin: 1:ssä kaksi 140 hop. rup. arvoista; 2:ssa kuusi 100 hop. rup. arvoista; ja 3:ssa kaksi 60 hop. rup. arviosta taikka viisitoista; 1:ssä sekä 3:ssa luokassa 3, toisessa 9, mainituista arvioista.
Näitä ei kumminkaan annettaisi kuin kerran kullenkin äitinkieltä harjoittaneelle Oppijalle, jonkun oppijakson päätettyä.
Turusta ovat Tammi- ja Helmi-kuun Koulu-sanomat tulleet.
Kaikille kasvavan nuorison edusta huolivaisille ovat nämät sangen otolliset.
Näiden, jos vaan onnistuvat, luulemme paljon vaikuttavan koulujen opettajissa huomaa mista että heidän tulee olla’ isällisiä kasvattajia, eikä, niinkuin moni päivämies, palkkansa tähden tehdä’ työtä.
– Sanomissa: Åbo Underrättelser, luetaan jotensakkin oiva ilmoitus, liijatenkin rahallisille, Yhtyydestä Valas-kalan pyytämiseen Pohjoisessa Tyyni-meressä.
Venäjän Pohjais Amerikkalaiset ovat tarinneet halullisille Suomalaisille puolta kustannuksista ja saaliista.
Tämä hankimus tulee paljo maksamaan.
Koko pohjasumma on 200000 ja jokaisen osa-miehen on antaminen vähinänsäkkin 5000 hopia Ruplaa; mutta jos se luonistuu, niin on suuri voitto odotettavana.
Vuoden 1851 kuluessa pitää tämä yhtyys tuleman valmiiksi.
– Viipurissa on Lento-vihko, nimeltä: Romanen, päättänyt elämänsä juoksun, sisällettulon puutteesta.
Hän vainaja ei ollut ensimmäinen eikä suinkaan viimeinenkään vertaisistansa, joita tämä kova onni kohtelee, monen surkuttelemata’.
– Sortavalassakin on Kirjanpräntti saanut aikaan.
Näin on pränttiä jo 14 maassamme, ja kahta uutta tänne Helsinkiin asetettavaa odotetaan.
Hiippakuntain Sanomia.
Turussa, 10 p. tässä kuussa, on Majisteri Ahilles Akamemnon Ingelius käyttämällisessä Taito-näytteessä ( practisk Specimen ) Vyhä-kouluin [! ] Pää-opettajaksi ja Iso-kouluin Kanssa-opettajaksi katsottu hyvin kelvolliseksi.
– Ero on suotu: Muhoksen Kirkkoherralle, Rovastille ja Tähti-miehelle Tiet. Tohtorille Kaarlo Jaakoppi Frosterukselle Huolenpitäjän ( Inspector ) virasta Oulun Iso-koululla; ja Kappalaiselle Nummen pitäjässä, Aukusti Herman Sevónille mainitusta virastansa.
– Vapaus virasta on suotu: Vihdin Kirkkoherralle, Läänin-Rovastille ja Tähti-miehelle A. J. Pippingille, puoleksi vuotta 22:sta päivästä tässä kuussa; ja Perttelin Kappalaiselle, Vara-Kirkkoh. Kaarlo H. Leideniukselle tulevaksi Touko-kuuksi.
– Haettavana on Kappalais-virka Nummenpitäjässä, 150 päivässä, tämän kuun 10:stä.
– Määrätyt: Limingan Kirkkoh. Rohvessori, Tiet. Maj. ja Jumaluus-op. Tohtori Aaron Kustaavi Borg, olemaan Huolenpitäjänä Oulun Iso-koululla; niin myös Ensimmäisen Kanssa-opettajan H.K. Piponiuksen sairauden tähden, Toinen Kanssa-op. Maj. Johannes Simelius pitämään väli-aikaisena Ens. Kanssa-op. virkaa, ja Oppilainen N. K. Emeleus Toisen Kanssa-op. virkaa, mainitussa Oulun Koulussa.
– Tämän kuun 17 päivänä Määrätyt.
– Saarnaajaksi Täysään säätty Kaarlo Maunus Wilskman väli-aikaisena pitämään tätä virkaa tulevan kuun 15:stä päivästä; Kirkkoh. Ap. Kuortaneella, Johannes Pietari Snellman, Kappalaisen Apulaiseksi Kurikkaan; ja Saarnaajan Ap. Himangossa, Niilo Fellman, Kirkkoh. Apulaiseksi Kuortaneeseen.
– Kuollut on Kappalais Väli-saarnaaja Pyhämaassa, Kustaavi Wetrikki Palander; ja tästä toimituksesta on Läänin Rovastia Vehmaan Läänissä muistutettu huolta pitämään, siksi kuin Tuomiokapitlumi joutuu jonkun eri papin siihen määräämään.
Porvoon Sanomat julistavat tänä vuonna uudesta Pensioni-rahastosta ensi kerran jaettavan apuja Saarna-virkamiesten perillisille.
[osoittavan käden kuva] Viikko-lehti Suometar annetaan tänä vuonna Helsingistä jokaisena Tiistaina.
Tilata’ saadaan sekä Posti-kamarista että Waseniuksen Kirja-puodissa Helsingissä 1 Ruplalla ja 50 kopeikalla, ja kaikissa Suomen Posti-konttooreissa 1 R:lla 73 k:lla ( kaikki hopiassa ).
Sekä itse’ N:o-lehdet, että Lisä-lehdet, joita tulee yksi joka kuukaudelle’, jaetaan sieltä, missä tilaus tapahtuu.
– Maamiehiltänsä’ otta Suometar mielellänsä’ julistaaksensa’ kaikellaisia Suomalaisuudelle’ jollain muotoa hyödyllisiä kirjoituksia.
Jos vierailla kielillä kirjoitetut juttelemukset tai’ miettimiset ovat suomennettavia sanasta sanaan taikka ainoastaan suunnittain, sen saavat lähettäjät määrätä’.

Painettu A. W. Gröndahlilta.

Lupa painamiseen annettu: G. Rein.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: