1848-07-14 Suometar


Suometar 1848

Maksaa tilattuna Helsingissä 1 Rpla ja kaikissa Postikonttuoreissa 1 Rpla 15 kopeekkaa hopeassa.
Lehti jaetaan Waseniuksen & C:n Kirjakaupassa joka arki-perjantaina edellä puolipäivän, kello 11 ja 1 välillä.
2:n Vuosik.
Perjantaina 14 päivä Heinäkuuta.
N:o 28.
( Lähetetty ).
Kirjallisuutta.
Annikka taikka Suomennoksia Ulkomaalaisten kauniista Kirjallisuudesta.
III.
Martyrat, Näytelmä-Runo E. J. Stagneliukselta.
K. Kiljanderin Suomentama.
Helsingissä J. Simeliuksen perillisien Kirjapajassa. 1848.
Hinta 35 kp. hp.
Asianajaja eli Lain-opillinen Käsi-kirja Suomen kansalle; alkupuustaivittain koottuja Lainsääntöjä, Asetuksia ja Julistuksia, jokaiselle tarpeelliset tietää laillisissa asioissansa, sekä niihin kuuluvien kirjoitusten kaavoja.
Viipurissa J. Cederwaller poikineen.
1847.
A. F. Cederwallerin kustannuksella.
Maksaa 1 Rp. hp.
Suomalainen Kirjallisuudemme on kylliksi köyhä tuottamaan kaikella pienoisimmallaki kartunnollansa iloa ja toivoa omituiseen sivistykseen pyrkivälle, vielä surevalle Suomelle.
Ilahuttaneekin kaikkia kotimaan onnea rakastavaa ynnä sen kasvantoa omituisessa elossa lempivää, mennessä meidän yllänimitettyjä, tänä vuonna painosta ilmi tulleita kirjoja yleisölle, enemmin jokaiselta niitä itsellensä hankittaviksi, kun niiden virheitä, mikä heissä on ilmoittamaan.
Otammekin näistä kirjoista, joiden ilmautuminen meillä ei ole vähäksi katsottava, aineen puhua muutamia sanoja, tarkoittaen samalla lukioissamme herättää kohdallamme enemmin tai vähemmin tarpeellisia mielijuohteita.
Alamme siis seuravalla kirjasta ” Finsk Anthologi ” otetulla lauseella: Heine vertoaa jossakussa paikassa koko ihmiskuntaa yhteen Luojan kädessä olevaan Kanteloon ja kunkin kansan omituisesti soviteltuun ja soipaan kieleen tässä Kantelossa.
Aivan kirkkaasti selkasee tämä vertaus jokaisen kansan kielen kalleuden ja arvon, ja voime siitä ymmärtääkin, miten verrattomasta arvosta siis kullekin kansalle oma kansallinen kirjallisuudensa on, sekä sen kansan onnetointa oloa, joka ei ole voinut hankkia tai paremmin: synnyttää itsellensä kansallista kirjallisuutta.
Semmoinen kansa on aivan kurjallinen, joskin hänellä olisi kaikki muu hyvyys, kaikki muu onni ja siunaus mitä ihmisen ruumillinen elo ja olo hyvyydeksensä, raitteudeksensa ja siisteydeksensä kaipaa ja tarvitsee.
Hän olkoon kuin ylevä ja voimakas tahdonsa muissa elämän retkissä, muissa eloa ylläpitävissä toimissa ja askareissa; hänellä olkoon, jos niin ilman kansallista kirjallisuutta käy laatuun, suuri ja paljon voittoa tuova kauppaus, teollisuus, maanviljelys, suuria sotajoukkoja, jaloja yleisiä rakennuksia ja komeita kaupunkia ja muuta, mitä ikänänsä voit aatella ja toivoa, vaan kuitenkin: kirjallisuutta pait on hän tämmöinenkin ulkomuodoltansa koristettu ja näkyäksesi voimakas kansa aiv an vähäpätönen ja pelkkä tyhjyys.
Hän on muiden kansain joukossa yhtä kurjallinen, kun mykkä ihmisten seassa, samoin kun elonsakin on yhtä tyhy, vaikea ja surullinen, kun mykän.
Tämmöisellä kansalla ei ole olollensakaan pitkää ikää toivomista, sillä hän on silmänräpäykselle aina tuomittu, eikä tiedä milloin ja mistä häntä kuolo on kohtava.
Mintähden ?
Sentähden että kansallinen kirjallisuus on jokaisen kansan ainoa hengen pitin: se ainoastansa vakuuttaa kulleke kansalle tulevaisuutta sekä järkähtämätöintä rientoa sivistyksen teillä.
Tämän oivaltaa jokainen, sillä eihän semmoinen kansa, joka kaipaa omituista kirjallisuutta, voi korottaida mihkään sivistykseen, eikä ollenkaan omituiseen valtioeloon; hän on sopimatoin ja voimatoin siihen, sekä herkkä muiden kansain orjuuteenkin lankiamaan, niinkuin monesta kansasta näet historiassa todistetuksi.

-2-

Sillä historian tuhat vuotisia katsellesasi sekä vanhemman että nuoremmankin aikuisia, kaipaat usein hukkaan monta kansaa, joista et tiedä, mihkä ovat joutuneet, semmoinenkin kansa, jonka lapsuuden aika oli ihana ja toivollinen.
Hukkaan kaipaat monta ajallansa voimallistakin kansaa, joiden olosta myöhemmin, et tiedä, mihkä ovat rauenneet, maahanko vai tyhjyyteen.
Niinmuotoin ymmärtää kuitenkin jokainen heidänkään ei aivan tyhjyyteen kadonneen, kun voi sanoa kaikesta muustakin kerran elossa olleesta kappaleesta luonnossa, oli mikä hyvänsä, että kustakin siinneet jälkeläisensä elävät tuntemattomina tuolla huin hain, ja siitä syystä että esivanhempainsa henki ei tullut kätketyksi johon kuhun omituiseen ulkomuotoon, ei kirjallisuuteen, eikä muuhun taidollisuuteen.
Tosi on: samoin kun joku kansa voi muilta kansoilta lainata muutkin enemmin eli vähemmin hyödylliset ulkonaiset tarpeensa; samoin kun hän voi apinoida muita ulkomuodossakin, niin koreudessa, sopivuudessa ja kaikellaisissa muissa ulkonaisissa retkissä, samoin voi hän opetellaida eli opetettaa jonkun toisen kirjallisuudella varustetun kansan kielenkin ynnä näin hankkia itselleen vieraan kirjallisuudenkin.
Mut miksi hän on muuttunut eli vähelle aikaa on muuttuva, ymmärtää kukin: apina on apina, kuolon ansaitsevakin, ehkä luonnottomankin.
Mut pait tätä onnettomuutta, jonka voime nimittää kansain iankaikkiseksi kadotukseksi, on tämmöistä apinallista kansaa kohtava ihmiskunnaltaki kova ansaittu tuomio ja ylenkatse, ja vielä suurempi, ollitikin jos hän vähänkin jo on ollut pääsemäisillänsä omituiseen eloon, mut tylyydessänsä antanut jonkun loukkauksen siltä sysäyttää tai joltakulta toiselta häntä voimallisemmalta, ehkä sivistymätöimältäkin kansalta, vaan voiman, etenkin vihastuneena, aina murtaessa ylevimmän älynkin ja s uurimman viisauden.
Mut tässä mieltä murhavassa tilassa näemme vähänkin itsestään pitävän kansan aina valinneen kaksi tietä: kuolon eli elon, vapauden niin kalliina kaikille niin ihmiselle kun kansoillekin ollessa, vapauden, jota ihanampaa omaisuutta emme voi toivoakaan, vaan jonka tuloa hukkaan se kansa odottaa, joka ei voi itselleen synnyttää kansallista kirjallisuutta.
Hän on aina kun myrskyisellä merellä, ei tieden milloin ja mihin tuuli hänen on puhaltava eli laine loukkava tuhoksi aaltoihin ja vetehen.
Kirjallisuudensa on hänelle tässä ikäänkuin muu suunnan viittoja ja estäjä luoteisiin tuhotumasta; se on ainoa turvansa, ainoa katsojansa, oli merellä sitte myrsky eli tyyni.
Mut samoin kun kirjallisuus on jokaisen kansan hengen pitin, on se parain ja voimallisin muitakin kansoja elossansa tukeuttamaan ja murhamaan.
Jonka tähden näemmeki kansain tällä aseella tai: kielellänsä ja kirjallisuudellansa toisiansa kadottavan ja itseensä sulauttavan, joka tietämättä vähitellen sattuu jokaiselle kansalle, joka tämän suhteen itse ei hoida asioitansa.
Tässä on kirjallisuus ja kieli yhtä voimakas, kun naula, jolla halkaset ja sälöt puuta: lyöt sen puuhun, annat sen siinä alussa näyltänsä mitään vaikuttamattakin vuosia olla, hämmäistyksellä havaitset jolloin puun halki ja sälöissä.
Tällä vertauksella, vähemmin kun muillakaan puheillamme, emme sano tämmöistä sulantaa kellenkään kansalle tapahtuvan, etenkin näinä aikoina, joina itsekukin kansa on vaurastunut omalle kannallensa ja vaurastuu päivä päivältä, niinkuin nyky aian liikkeistä kyllä havaitsemme.
Emme ennusta mitään, vaan lausumme aikaa jaksain niinkin voivan käydä, ellei jokainen kansa pyri muiden rinnalla sivistyksessänsä eteenpäin rienellä.
Sillä kansatkin ovat toisiensa seassa kun revot lintu parvessa, ja ikuista rauhaa ynnä sopusuutta heidänkin kesken, ken niin typerä on, jotta luulisi sitä kestävän, rauhan ja sovinnon, veren ja myrskyn, melskeen ja sodan, milloin minkin, jonka aikansa vaan tietää, ihmiskunnalla aina ollessa edestymisen välikappaleina.
Kirjallisuus on niinmuotoon jokaisella kansalla ainoana turvana ja tukena elossansa, ja alussa mainittua vertausta muistaen, se ainoastansa vakuuttaa, kulleki kansalle kielen istuimen Luojan kädessä olevassa kantelossa, sekä siis ihmiskunnassakin omituisen sian ja yleisen nautinnon sen riemuissa ja toimissa sivistyksen avaroilla vainisilla.
Sillä, ymmärtäähän sen kukin, eihän semmoista kieltä kanteloon oteta, eikä suvaita, joka ei anna ääntä ja täydellisesti soi muiden kielien rinnalla, omituisesti sointuen niihin, ja tämä omituisesti soipa ääni on itsekunkin kansan kirjallisuus.
Ja kansoja kieliin verratessa on tässä jokaisen kaunis kirjallisuus, johon luemme runoiliaisuudenkin, etenkin merkittävä.
Kauniissa kirjallisuudessansa nimittäin eroiksevat kansat kukin omalle tiellensä; tässä ilmoittavat paraimin, kun missään muussa, oman henkensä ja omituisen luontonsa.
Kauniissa kirjallisuudessansa ilmoittavat kukin jumaluutensa, ihanat ja suloisat mielialansa ja tuntemisensa, oli ne sitte ilon ja riemun, tai surun ja murheen; ja mikä kansa tässä ylenin ja vaimallisin on, hän on voimallisimmilla luonnon lahjoillakin varustettu.
– Tästä katsoin nyt eivät Suomalaisetkaan muiden rinnalla suinkaan tarvitse hämmästyä, esivanhemmiltamme kun olemme kerskamatta niin suuren lahjan runoissansa perinneet, jota lahjaa pait, mitä olisimme, mitä syntyvä kirjallisuudemme, nykyinen ja tulevat miespolvet kun jaksasivat vaan tälle peritylle perustukselle matkaan saattaa yhtä kauniita ja jaloja rakennuksia nykyisen aian vaatimuksien mukaan kuitenkin.
Sillä luonto, oli kuin ylevä hyvänsä, ei ole enää itsekseen kyllä: luonto vaati nyt jo yleensä taitoutta avuksensa, sen sulinta yhdistä voimallensa tai oikeemmin: henki ei tyydy enää paljaaseen luontoon semmoisena, vaan vaati sille kaikissa ilmestyksissänsä aikansa sivistystäkin.

-3-

Mut nykyistä aikaa Suomessa vielä katsellessa, vetäiksen suru sydämmeen sekä vesi silmään; sillä kotvilleen ei ole meillä toivomistakaan jotai ylevämpää, nykyiseltä aialta minkään arvossa pidettävää suomalais hengen ilmaumoa.
Vaikea on luulla ketään voimallisempaa runoiliaa eli yleensä ketään ylevämpää kirjoitteliaa Suomalaisista suomen kielellä ja mielellä nousevan, kunne äidin kieltä ei paremmin aleta pienoisista pitäin pojillensa sekä tyttärillensäkin, mihkä noita hennasi heittää, kouluissa yleensä oppihuoneissa harjoittelemaan ja opettelemaan.
Ei siis voi niin usein, eikä niin suurella helleydellä, kun haluttaki, muistuttaa tästä asiasta, jotta se pian tulisi toimeen, niin loppusivat nuo monet vuosittain ilmautuvat ja pahalta jo kuuluvat suru laulutkin Suomen kielestä; vaan: ei saalis sanoilla saada, lohi loihulla ylene.
Viimeiset vuodet ovat näyttäneetkin ruotsalaisen kirjallisuuden kotimaassamme ei voivan kukoistua, joka onkin aivan luonnolista, vaikka löytyy niitäkin, jotka sen pidäntöä kaikella ahkeruudella puolustaa.
Etenkin ovat tämän suhteen mainiot nuo kaunoiset Helsingin Sanoma lehdet, jotka yhä laarittelevat ruotsalaisen kirjallisuuden kartunnasta, eivätkö tietäne, Suomen Suuri Ruhtinan maassa.
Jokohan eivät kohta nuo Suomessa ikuisesti muistettavat, suloisat Sanoma lehdet ala neuvotella muunkin vieraan kirjallisuuden tarpeellisesta saamisesta kotimaahamme ?
Vaan eivät voiden parempaakaan lausutella, olkovat tässäki tärkeessä kodillisessa asiassa ääneti, mieroen missä ikänänsä halajavat, vaan ei kotimaan rannikoilla, joiden ulko luontoakaan eivät näy tuntevan, sitä vähemmin sitä henkeä, joka siinä elää ja hyllyy, ja tuntevatkokin, eivät tuota suinkaan ilmoita, mut joka henki ei halaja ruotsalaisuutta tai muuta syyttä, vaan puhdasta Suomalaisuutta, jonka yöstä voimme jo sanoa sen ei olevan niin pitkän, ettei päiveä perästä tule.
Ja sen kerran luonnolliselle istuimellensa päästyä on vahva toivokin köyhän kirjallisuudensa rikastavan ja tosin paremmilla, kun minkä nykyjään useimmat tuotteensa ovat olleet.
Paremmilla sanomme: sillä jopa alkaa suomilleki kartua yhtä huonoa, kun viimeisiin vuosien ruotsalainen kirjallisuus ilmi tuottanut.
( Jatko toisten ).
Ulkomaalta.
Saksanmaalta.
( A. A. Z ).
Frankfurtista.
Siksi kuin uusi valtakunnan sääntö ehtii järestykseen, on Kansankokous päättänyt asettaa väliaikaisen keskenäis hallituksen [ – – ] Saksanmaan yhteisiä asioita vasten, valtiaisu’ella määrätä ministereitä, vallita sekä rauha- että sota-asioissa jne.
Tältä hallitukselta toivotaan kaikkea hyvää, yhteyttä, vapautta, toimia, voimaa, rauhaa, kaupan virkistymistä jne.
Siitä alettiin väittelemään 19 p. Kesäk. ja loppui väitös vasta 28 p. Kesäk. niin painavasta asiasta.
Erilahkoin välillä nousi kiivas riita, 65 lähetettyjä pitivät puhetta.
Lahon ( Dahlmann ) ehdotukseen säättää Liitto-direktoriumin kolmesta jäsenestä, valitut hallituksilta, ei suostuttu, mutta viimen hyväksi nähtiin, 450 huu’olla 100 vasten, mainion lausujan v. Gagernin ehdotus, jonka jälkeen hallitsis yksi Riikin haltio ( Riksföreståndare ), määrätty ainoastaan Kansankokoukselta.
– Saksan kansan perintö-oikeukset ( Magna Charta ) ovat myös vahvistetut.
– Kansankokous määräsi 14 p. Kesäk. 6 miljonaa Taaleria Saksalaisen laivaston varustamiseen, johon pait tätä runsaasti on koottu rahoja ympäri Saksanmaata.
– Kansakokous, joka tulee yhteen ja istuu Paulus-kirkossa Frankfurtissa, on omituinen kuvaus tapauksista, joita ei tähään asti ole nähty Saksanmaalla, ja sitä tervehdytti kansa ilolla ja luottamisella sen avattua.
Jaloimmat jäsenet siinä ovat: Kokouksen presidentti Heikki v. Gagern, vara presidentit v. Soiron, Andrian, Robert Blum; jyrkkäjoukon ( radikala partiets ) suurin lausuja Dahlmann; Arndt, Uhland, Jaakko Grimm, Gervinus, Welcker, Bassermann, Jordan, Eisenmann, Beckerath, Raveaux, Heckscher, v. Bincke, Reivi Arnim, Ruht. Lichnowski, Lindenau, Mittermaier, Hermann, Biedermann, Simon, Morits Hartmann, Schuselka, viime numerossa mainittu Arnold Ruge j. m. sekä oppineita j a prosessoria, että muita virkamiehiä.
Preussistä.
Valtiopäivillä Berliinissä on myös olna sisällisiä riitoja ja ulkonaisia esteitä toimituksissansa, sillä rahvas on levotoin.
Monta kapinata on tapahtuna, suurin 14 p. Kesäk., ja on olna aikomus muuttaa Valtiopäivät muualle, tahi anoa sotaväkeä varjoksensa.
Mutta Pappi Uhlich neuvo ennen anomaan varjoa kansalta, joka päätettiin ja saattoi kansan rauhalliseksi.
– Monta on ministereistä erinneet ammateistansa, ja 20 p. Kesäk. myös pää-ministeri Camphausen.
– Uusi ministeristö ( v. Auerwald, Hansemann ) lopettaa julistuksensa 25 p. Kesäk. seuravalta: ” Sanalla sanottu, kaikista hallitukseemme kuuluvista asioista on uusi ministeristö huolta pitävä ja huomaava; ylitse kaikkia pyy’ämme viriällä toimella estää työrahvaan vajautta ja surkeutta.
– Lainsääntämisessä, hallituksessa, töissämme pidämme me huolessamme Maaliskuun muistettavat tapaukset, joitenka julkinen ja omituinen merkitys on siinä, että ne ovat perustaneet säännöllisen vapau’en ja saattaneet oikeu’en voimaansa ”.
Sivistyksen ministeri on 26 p. julistana kulku-kirjeen rahvaankouluista.
Itävallasta.
Työrahvas pian joka päivä levotoin.
Ministeri Pillersdorff ja vakutus-vallitus ynnä porvarein ja oppivaisten valvovat yhteisestä rauhallisu’esta.
– Keisari, joka vielä on Innsbruckissa, lähetti setänsä Arkkiherttuan Johan avoin kirjalla Wiennaan, nimessänsä hallitusta pitämään, ja aukasemaan ensimäisiä Valtiopäiviä, siksi kuin itse tervey’ensä puolesta voipi palata.
Arkkiherttua tuli Vienaan 24 p. Kesäk. ja Valtiopäivät taitavat alkaa Heinäkuun alussa.
Mutta mihin saattavat nykyiset vaiheet, Ungarin ja Illyrian, Böhminmaan ja Galizian nykyinen tilaisuus, Valtiopäivät, jos ei Vienassa varusteta vahva perustus valtakunnalle ?
Valtiopäiville tulee enemin Slavjanein jäseniä; ja kuka rohkee toivoakkaan tästä selvän tulevan ?
Työrahvaan hätä on suuri mutta valtakunnan on suurempi.
– Itävallan sotajoukot ovat Radetzkin ja Weldenin alla sotineet onnella viime ajalla Venedigissä, omistaneet monta kaupunkia ja uhkaavat pää-kaupunkia.
Siiheen siaan on Lombardia yhdistetty Sardiniaan, Kaarlo Albertin hallituksen alle.
Böhminmaalta.
Täällä on hirmuisa kapina.
Sota seisoo hengen eestä Böhminmaan varsinaisten asukkain Tschekkien ( Slavjanien ), ja Saksalaisten välillä.
22:ssä numerossamme on laviamalta lausuttu suuresta Pragiin aivotusta Slavjanein kokouksesta.

-4-

Tämä kokous tuli myös yhteen 1 p. Kesäk. ja kuvataan seuravalla tavalla eräs Saksalaiselta yhessä kirjassa 29:stä p:stä Toukok: ” Pragin kaupunki, ainakin synkiä, tulee nyt päivä päivältä synkeemmäksi.
Slavjanein juonet liikkuvat ympäri niinkuin aavet, niinkuin hirviä kummitus.
Nii’en lähettyjä tulee tukulta, kujat värisee nii’en koreilta ja ou’oilta vaatteilta, kauniita, vaan villijä haahmoja, pitkät parrat ja ruskeat kasvot.
Ne vastaanotetaan ja seurataan oppilas-joukolta suurella ilolla, Böhmiläisillä ja Slaviaisilla lipuilla.
Puhetta pidetään jokaiseen Slaviais kielimurteen.
Suurimman huomion saapi eräs harmaapää Wak Stephanowitsch Karadschitz, joka on painosta antana Serwiästä koottuja kansalauluja * ). [ * ) Saksasta Ruotsiksi käännetyt Joh. Ludv. Runebergiltä, H:fors, 1830. ]
Kokous avataan Jumalan palveluksella, ja jaetaan kolmeen osakkeen: Länsi-, Itä- ja Etelä-Slavjanit; 1:een kuuluvat Böhmiläiset, Mährit, Schlesiäläiset ja Slovatit, 2:een Puolalaiset ja Russenit, 3:een Slovänit, Kroatit, Serviäiset ja Dalmatialaiset.
Mitä kokouksessa ruvetaan miettimään ei ole vielä tietty, mutta sen voi jo arvata.
Koitetaan muka rakennettaa suuri slavialainen valtakunta Itävallan hajonneista osista, niinmyös Serviästä ja muista Turkinmaan alla olevista Slaviais maista.
Kroatian Bani Jellachich on yhessä neuvossa, ja on lähettänä Illyrian kielisen kirjoituksien ” Veljes kansalle Böhminmaassa ”.
Niin yhdistettäis sitten Saksalais liittoon kuuluvat Böhmin- ja Mährinmaa Kroatian ja Illyrian puolivillijen kanssa !
Kuninkas Wenzeslauksen aikaisia ennustuksia, jotka ilmoittavat Saksalaisten poisajamisen Böhminmaalta vuonna 1849, myy’än kaikilla kujilla ”.
Ymmärrettävä on millä mielellä Saksalainen Pragissa näkee tätä kaikkia.
– Tschekkien ( Slavjanien ) päämies on Reivi Leo Thun, joka, vaikka Saksalainen nimeltänsä, on, niinkuin moni muu Böhmiläinen, kiivas Slavjani.
Se oli hänen neuvostansa kuin ennen mainittu lähetys laitettiin Innsbruckiin Keisaria Pragiin kutsumaan Toukokuu-tapauksien jälkeen Wienassa, ja hänen vastuunsa päälle laitettiin myös väliaikainen hallitus 29 v. Toukok., vaikka se katsottiin laittomaksi sekä Wienan ministeristöltä että Keisarilta.
Slaviaiskokous päätti kuitenkiin, ennenkuin erkanivat, laittaa pysyväisen vallituksen Pragiin, ja lähetti julistuksen Keisarille ja kaikelle Europalle, varjoksi Slavjanein kansallisille oikeuksille, jossa ne jo nauttiivat niitä, ja niitä omistaksensa, jossa ne vielä ovat poisotettuna.
Tämä julistus, Schafarikin ehdotus, tarkoittaa erinomattain Magyareita, Slavjanein vihollisia.
Ainoastans vastahakoisesti suostuvat siiheen Puolalaiset, jotka ovat ystävälliset Ungareita kohtaan.
– 12 p. Kesäk. eli toisena Helluntaipäivänä nousi Pragissa suuri kapina, ilman tiettyjä likimäisiä syitä.
Kaikki Tschekkiläiset asukkaat rynkäsivät Saksalaisten päälle.
Kujat tukettiin puitoksilla, verta vuoti paljon, samote kuin kaupunki ammuttiin tykkilöillä monelta kulmalta.
Itävaltalainen sotavaltio Ruht. Windischgrätz, jonka vaimo jo alussa kapinata ammuttiin kuoliaksi, sai kuitenkiin viimen 17 p. kaupunkin asettumaan, kuin osa siitä jo oli hävitetty.
Uusi kapina on kuitenkiin peljättävä Tschekkiläisiltä, sillä koko Böhminmaa kiehuu.
Päämiehet viimeisessä kapinassa ovat vankina, joitenka seassa Palaczky, juoman pania Faster j. m. 22 p. oli Pragin kaupunki vielä sotakannalla.
Ruth. Windischgrätz on julistana varjelevansa maan säännöllistä oikeutta.
Ungarista.
Valtiopäivät Klausenburgissa päättivät 30 p. Toukok. yksimielisesti Siebenbürgenin yhdistyksen Ungarinmaan kanssa.
Sanoma tästä, vaikka jo eeltäpäin arvattava, nosti suuren ilon Buudassa; kaupunki valaistiin iltaisella.
Wallachialaiset, joita on enemmän kuin puolet Siebenbürgenin asukkaista, ja joilla ei ole sanaa Valtiopäivillä, moittivat ja vastustelivat sellaista * ) päätöstä.
Yhdistys on kuitenkin vahvistettu Itävallan Keisarilta, joka on Ungarinmaan Kuninkas.
– Sen siaan on Ungarinmaalla peljättävänä eripuraisuus ja kapina Slavjaneilta, ja Ungarin alla nyt olevilta Kroatian ja Illyrian mailta; tämä Illyrialainen kapina vetää yhtä köyttä Tschekkiläisen kapinan kanssa Böhminmaalla.
Kartowitzin kaupunkia Slavoniassa, Serviän rajalla, ammuttiin, ja sen omisti väkivallalla Keis. Kenrali Hrabowski; kapinan johtomies Bani Jellachich eroitettiin julkisesti 19 p. Kesäk. ammatistansa.
Vihoitus Magyareita kohtaan kestää kuitenkin.
– Kuin Saksalainen Kansankokous eli Parlamentti tuli yhteen Frankfurt’iin, lähetti Ungarinmaa kohasteen kaksi uskottua sinne, tarkoittain kotimaallensa vakutusta sen suuren, ” ajattelevan ” kansan ystävy’estä.
– ” Paite slavialaisen valtakunnan haahmoa ”, kirjoittaa eräs Magyari, ” käkei meille etelästä kamala vihollinen, joka ehkä paremin kuin mikään muu seisattaa Europan kapinalliset myrskyt – kolerarutto.
Ministeristöllemme siis on tulna sanoma sen ilmautuneen Wallachissa ”.
Ranskanmaalta.
( J. d. D ).
Parisissa kirjoitetaan 24 p. Kesäk.
Juhannuspäivänä seuravalta: ” Suuri Jumala! miksi hirmuiseksi ja kauhiaksi uhriksi mei’än onnetoin maa on tuomittu! hirvittävä päivä !
Ranskanmaan kalliin veri vuotaa kuin virta; kovin ja kiivain meteli kaikilla kaduilla ja toripihoilla; pyssyin ja tykkien ampuminen, joka päivän hämärästä kuuluna joka kulmalta !
Niin on siis Parisi, sivistyksen pääkaupunki, sota-kentana !
Siellä kuohuva, tuima ja verinen tappelu, täällä autioita linnankaltaisia huoneita; kadut tukettuna sotaaseiselta kansalta, kaikkien sydämmessä suru ja murhe.
Epäilemättä on se kova koettelemus; mutta sanottava on myös, se kannettu kärsivällisy’ellä, ja urhollisella päättäväisy’ellä !
Vastoinkäyminen kehoittaa ja rohkaisee niin kansan kuin erään ihmisen; ja ylitse kaiken sisällisen metelin hirmuisu’en on ijäti pysyvä ja loistava velvollisu’en ihmeteltävä ja voittamatoin into, jonka järestyksen, vapau’en ja kansakunnan varjeliat ovat näyttäneet ja nytkin näyttävät ”.
Mitä nämät sanat tarkoittavat ja merkitsevät jätämme kerrottavaksi toiseen kertaan, kuin lentosanomat asettuvat, jotka usein eivät ole joka mutkassa totuutta halkaisevat.
Kotimaalta Kirjallisutemme on nykyjään lisääntynä äskensyntyneellä, ” Pohjonen Palaa eli kirjallisia huvituksia Suomalaisillenki.
Ensimäinen Leimaus, Sisaren Sukkeluus, Leikin teko yhessä näytöksessä.
Ruotsinkielisen johtosta G-a-d.
Helsinkissä, painettu C. A. Gottlundin luona 1848 ”.
48 sivua 8:ossa, maksaa 15 kop. hop.
Niinkuin näemme, aikoo Herra Gottlund mainitulla ” Pohjonen Palaa ” täyttää tähän asti puuttuvan osan kirjallisu’estamme, ja sitten ” leimauksittain ”, joista jo ensimäinen on näkynä, ja toinenkin on ilmoitettu.
Mielisuosiolla kuulee jokainen kirjallisutemme ystävä tämän aikomisen, joka on omituinen alku kauniseen ja huvitus kirjallisuteen suomeksi, olletikin kuin Herra Gottlund lupaa ” ensimäisessä leimauksessa ” esipuheessansa ei sitouvansa erikoisesti Länsi Savon kielimurteen.
Toivottain ” leimauksien ” loistavan ilmoittaa Suometar ” Pohoinen Palaa ” lukijoillensa.
Kaupungin Kirjakaupoissa löytyy Satu Jättiläisistä ja Autio Kuninkaasta.
Suomentama.
27 sivua 12:ssa, hinta 4 kop. hop. kymmenittäin ja saottain vähemmin.
Painettu A. W. Gröndahlilta.
Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: