1848-10-27 Suometar


Suometar 1848

Maksaa tilattuna Helsingissä 1 Rpla ja kaikissa Postikonttuoreissa 1 Rpla 15 kopeekkaa hopeassa.
Lehti jaetaan Waseniuksen & C:n Kirjakaupassa joka arki-perjantaina edellä puolipäivän, kello 11 ja 1 välillä.
2:n Vuosik.
Perjantaina 27 päivä Lokakuuta.
N:o 43.
Nuorukainen !
Nuorukainen, maasi toivo, Omat huolesi unouta, Halvat pyyntösi hävitä !
Suunni tiesi taivahalle, Kätesi kanssa ojenna, Otavaisten olkapäille, Oman kansasi valoksi, Ihmiskunnalle iloksi !
Nuorukaine, maasi toivo, Maasi toivo, maasi kukka !
Nouse Väinön kukkuloille, Kotimaasi kunnahille !
Katso kaunoista kotia, Armahata asunsioa !
Kuule käön kukuntoa, Oman linnun laulantoa !
Nuorukainen, maasi toivo, Maasi toivo, maasi neste !
Luo silmäsi saloille, Vetele yli vesien, Suomen saarille suloille !
Katso kuin on tok katala, Vielä vieno kotimaaksi; Kuinp’ on lemmelle leppysä !
Nuorukainen, maasi toivo, Maasi toivo, maasi riemu !
Laskei laksohin suvella, Oman kultasi keralla !
Laula kanssa herttasesi, Laula Suomelle iloksi, Kotimaasi kunniaksi, Oman kansasi varaksi !
Nuorukainen, maasi toivo, Maasi toivo, maasi voima !
Voimasi lujaksi väännä, Tahtosi yheksi taita !
Tiedollesi lempilangat, Lemmen ahjossa valata; Pane niillä palmikoille, Työksi, toimeksi, somasti, Ainohin oman kansasi, Sydämihin Suomalaisten !
O. P.
Rauhanystävien kokous 1848.
Bryssel’in kaupunkiin Belgiassa kokoutui viime Syyskuussa yhteistä keskustelua pitämään yleisen rauhan ystäviä monta sataa miestä maailman sivistyneimmistä maista, Englannista, Ranskanmaalta, Amerikan Yhdysvaltakunnista, Saksanmaalta, Hollannista, Belgiasta j. m.
Näissä maissa on jo kauan löytynyt seuroja, joiden tarkoituksena on rauhan voimassa pitäminen ja sodan hävittäminen, vaan nyt sodan taas syttyessä Europassa olivat näiden seurojen jäsenet ja muut rauhan ystävät katsoneet tarpeelliseksi yhteisen ja julkisen kokouksen, jossa voisivat keskustella suuresta tarkoituksestansa, ja jonka kautta saisivat ajatuksensa levitetyiksi yli koko sivistyneen maailman.
Tässä kokouksessa pidetyistä puheista tahdomme tähän panna pieniä otelmia sanomalehden Journal des Debats mukaan.
Esimies herra Wisschers avasi kokouksen jalolla puheella, jossa kertoi, kuinka ihmisrakkaita miehiä on löytynyt monina aikoina, jotka ovat ahkeroineet aikaan saada yleistä veljeyttä ja rauhan valtaa maan päällä.
Hän puhui suuresta Baco Berulam’ilaisesta, Henrikki IV:stä, joka juuri oli yleisen rauhan ja pyhän yhteyden hankinassa kansojen ja kuningasten välillä silloin kuin Rawaillac’in murhaveitsi ratkasi hänen kunniarikkaan elämänsä, – puhui hurskaasta miehestä Bernanrdin de Saint-Pierre’stä, joka kirjoittamissansa niin ihanasti toivotteli yleistä ruuhaa, ja hän luki Beranger’in kuuluisan laulun ” La Sainte Alliance des peuples, ” josta tekijätä niin paljon on ylistetty.
Tämän puheen pidettyä otettiin keskusteltavaksi kokouksen ensimäinen tuumanaine: kuinka sotiminen on väärä, jumalatoin ja sopimatoin keino ratkaista kansojen välillä nousseita riitoja.

-2-

Tästä aineesta puhui moni, vaan erinomattain kiitettävällä tavalla herra Bouvet, Ranskan Kansankokouksen jäsen.
Hän alotti näin: ” Hyvin onnellisena pidän itseni, että nyt saan puhua yleistä rauhasta tämän suuren ajatuksen kaikista sivistyneistä maista tulleiden puoltajien kanssa.
Siitä olen myös iloinen, että tämä tapahtuu tässä maassa, joka on niin lähinen ja ystävällinen naapuri isänmaani Ranskanmaan kanssa, vaikka kyllä kummastellenkin, että rauhanystävät pitävät ensimäistä kokoustansa juuri tässä Belgian maassa, jossa sota niin usiasti on päättänyt koko valtakuntien onnen, vaikka kansoille sen kautta ei ole milloinkaan tullut muuta kuin uutta onnettomuutta ”.
( Kuulkaa! kuulkaa ) !
” En huoli muistoon johdatella kaikkia näitä verisiä sotia, joista ihmiskunta niin usiasti on niin paljon kärsinyt, ja joita käydessään se on Jumalan vanhurskauden ylenkatsonut.
– – Me olemme ottaneet sangen vaikian toimituksen päällemme, sen että uskon ja valistuksen voimalla sotia ihmisyyden vihollista sotaa vastaan.
Mutta tämä toimitus on myös jalo ja korkia toimitus, sillä sen kautta saamme kansojen hallitukset tunnustamaan, että ihmiskunnan asiat pitää tuomittaa korkeemmalta tuomioistuimelta kuin sodan kauhistukselta.
Ne ovat paljaita hulluuksia, nämä teidän toivonne, tyhjiä mielipiteitä, joist’ ei koskaan tule mitään totuutta! sanonee vielä monikin.
Olkoot tyhjiä mielipiteitä, olkoot unelmia, niitä unelmia, jotka aina kauan kiitelevät nukkuneiden kansojen päällä, kunne kerran täytenä totena ovat ne herättävät.
Pränttitaito, höyryvoima, rautatiet, Uusi Maailma olivat myös kauan semmoisia tyhjiä mielipiteitä ” !
( Käsien taputos ).
” – – Ja olkoon asia kuin tahansa, niin on sota jo nytkin kuolettavasti haavoitettu.
Tämä jättiläinen liikuttelee nyt enää rikoksissa vanhettuneita jäseniänsä vaan vaivalla; kirjallisuuden ja kaupan henki on tehnyt hänelle nämä haavat.
Nyt ei ole enää tarpeen hävittää sotaa; nyt on vaan tarpeen vahvistaa ja järestää rauhaa ”.
( Hyvin hyvä! hyvin hyvä! ).
Puhuja lopetti sillä, että kehoitti asettaa yhteinen tuomioistuin eli Kansankokous kaikille kansoille, joka ratkaiseisi eri kansojen ja kuningasten välillä tulleet riidat, joka estäisi sodat ja kapinat syntymästä, ja ehdotteli, että valtakunnat tähän asti sotavarustuksiin pannuista määrättömistä rahavaroista panisivat edes puolet kaupan ja yhteisen varallisuuden edistämiseksi.
Paroni Reiffenberg, Belgian Tietous-Akateemian jäsen, sanoi myös rakastavansa yleistä rauhaa, ja katsoi, että sitä hankittaissa ennen kaikkia on säädyllinen ja hengellinen kasvatus tarpeellinen; sillä jos ihmisen pahaa luontoa ei hävitetä, niin voipi tosin pitää kokouksia ja puheita yleisestä rauhasta, vaan ei koskaan saada tätä tarkoitusta totuudeksi.
Herra Ewart, Englannin parlamentin jäsen, vakuutti enimmän osan sekä Englannin parlamenttia, että koko kansaakin rakastavan rauhaa, todisti, että Englannin kansa täydellä todella toivoi Ranskanmaan onnea ja edistystä, ja lopetti: ” pois se, että yhden kansan onni olisi toisen kukistus ja onnettomuus !
Kaikkein kansojen velvollisuus ja oma hyvä vaatii toivomaan onnea toisille kansoille, velillensä ”.
Herra Ewart lopetti puheensa lukemalla eräitä värsyjä Skotlannin kansallisen runojan Burns’in runoelmista, joka samoin kuin Beranger kehoittaa kansoja elämään yleisessä rauhassa ja veljeydessä.
Herra Buckingham, entinen parlamentin jäsen, sanoi puheessansa paitse muuta: ” Koko muinaisajan historia näyttää meille, kuinka ihmiset katkerasti hävittävät toisiansa.
Jos edestyminen on se laki, jota ihmisyys seuraa, niin on sota todella sen suurin vihamies; sota ei enennä, vaan vähentää, ei rakenna, vaan hävittää.
Minä olen nähnyt Niniwen, Paapelin, Palmyran, Teeben, Memphin ja Atheinan jäännökset.
Semmoiset ovat sodan hedelmät !
Mistä löydämme paremman todistuksen rauhan hyödyllisyydelle, kuin Ruomin, maailman haltiattaren, tapauksista ?
Ruomi anasti sodalla koko maailman, ja hukkui vuorostansa itse sodalla; joka on suuri todistus jumalalliselle sanalle: ” joka miekkaan tarttuu, sen pitää miekkaan hukkuman ”.
” Rahan puolesta on myöskin rauha toivottava.
Kaikista maailman kansoista on Englantio enimmän velkaa.
Tämän sodissa hankitun velan vuokrat vetävät vuosittain sanomattomia summia, ja jos näin tehdään eteenkin päin, niin on vielä se aika tuleva, jolloin köytytynyt kansa ei enää jaksakaan maksaa velkaansa.
” Lapsena luin kerran erään sangen opettavaisen sadun Amerikan ylistetyltä viisausniekalta Franklin’ilta.
Tämä satu liikahutti mieltäni isosti.
Enkeli, kertoo Franklin, kuletteli kerran erästä järellistä olentoa ympäri taivasta, ja näytteli sille kaikki isoimmat kiertotähdet.
Matkustaja pyysi nähdä maankin: niin otti enkeli hänen ja vei Antilli-saariston päälle juuri sinä hetkenä, jona Englannin laivasto Amiraali Rodney’n johdolla oli rupeamassa tappelemaan Ranskan laivaston kanssa ( pohjois-Amerikan vapautumisen sodassa ).
Molemmilla laivastoilla oli tuhansmääriä ihmisiä, jotka eivät koskaan olleet nähneet toisiaan, ja joilla niin muodoin ei ollut mitään riitaa ja vihaa keskenänsä.
Yht’äkkiä annetaan tappelun merkki; laivastot käyvät toistensa päälle ja tappelevat niin kauan, kunne laivojen kannet tulevat veren valtaan ja ovat täynnä raastettuja ruumiita.
Tätä hirmuisuutta katsoessansa puhkesi matkustaja olento sanomaan enkelille: vaan väärinhän te veitte minun; ei maa tämmöinen ole, helvettihän tämä on, jota minulle nyt näytätte.

-3-

– Ei, sanoi enkeli, pirut ovat viisammat kuin ihmiset, ei ne keskenänsä tappele; ihmiset, ne vaan kokevat toisiansa hävittää ” ( pitkällinen käsien taputos ).
” Sortavala ” Oli muinoin niinki! että nuo Hovipellon vainiot, joiden avaruutta äsken kiitit, ja taaki kaupunnin alusta sekä koko tämä pitäjä oli synkkänä kuusikkona.
Ihmisen ääni ilahutti harvoin näitä jylhiä metsiä: sattui kuitenki jollonkullon että kalamiesten ilolaulut järvellä viehättivät metsääki laulukuntoansa koettelemaan; vaan sitä kutsuu ihmisen lapsi kaikumiseksi.
Sillä muinosina aikoina eivät ihmiset rakastaneet manteretta, ne tekivät ennen asuntonsa saarille ja pyysivät ennemmin kaloja kuin olisivat peltotyöhön ruvenneet.
Kalaset seudut saivat sentähden ennen muita ihmisistä iloita.
Vaan tästä nykysestä Sortavalan lahdessa, sen kuusilta peitetyssä suojassa, sen muinaisessa huostassa hakivat ja löysivätki Laatokan kala-parvet turvansa myrskyistä ja rajusta ilmasta aavalla järvellä.
Sen tiedossa olivat Tulolan ja Möntsälän saarelaiset rakentaneet tähänki lahteen monikahtaisia salalavoja, joita nyky-aika katiskoiksi mainitsee.
Oli tämä lahti siitäki merkillinen että sen päise oli tavallinen kulku-tie ja että Käkisalmeen päin menevä tässä ensi kerran näki vettä ja sai siinä huokua helpommasti kuin jylhän kuusikon juuressa.
Mutta tiedäthän että nämä seudut ovat ennen muita paikkoja Suomessa olleet ijän kaiken riitamaita.
Vaikka tuota ei löytyne yhtäkään jalan astuntaa maassamme jossa ei Suomalaisten veri oisi vuotanut vihollistensa veren hurmeesen.
En kuitenkaan ole kuullut että nykysen rauhallisen kaupuntimme tienoilla on millonkaan sattunut näitä julmia tappeluksia, joita vanha kansa joka paikassa muualla tietää tapahtuneen.
Sattuipa kuitenki muinoin kerran että tästä kulki suuri joukko vihollisia sivute.
Kuin se pääsi tälle lahdelle, seisattui se tähän huokumaan kepeämmästi ja ihmettelemään kalapyydysten paljoutta siinä.
Eikä se ollutkaan kumma jos tässä kuivalla olleessa sotaväessä syntyi halu maistella minkälaisia kaloja Laatokka saattoi tarjota ja jos sentähden kalalavoin pitimet tyhjennettiin saaliistansa.
Vaan se oli pahasti jopa kiittämättömästiki tehty, että samat miehet sortivat ne kalanlavat, jotka olivat niin runsaasti ravinneet heitä, löivät ne kumoon ja hävittivät koko pyyntöpaikan.
Ei tiedä jos Tulolan ja Möntsälän saarelaiset oisivat pahasti paheksineet sotaväen mainituista kalastamisesta.
Vaan sen arvaa kuki että heidän mielensä muuttui aivan karvaaksi kuin tavallisella ajalla tulivat kalalavojansa katsomaan ja näkivät sotaväen menekkiä.
Kasvonsa jo näyttivät surkeilta kuin tyhjin käsin kotiinsa palasivat, että kotiväki heti arvas niille jotain vastahakoista sattuneen.
Eipä kauan viipynytkään ennenkuin saarien ympäri kaikui vaikea valitus: ” Sotaväki sorti lavat ” !
Surkeata se oliki, sillä jokainen tietää että esi-isämme elivätki paraastaan kaloista.
Sen tähden pantiin tälle entisestään niin suositulle lahdelle uusi nimi joka ijän kaiken muistuttaisi tätä onnetonta tapausta.
” Lavan sortava lahti ” eli ” Sortava-lavan-lahti ” sai se kauvan aikaa olla.
Vaan suomalaisesta ei ole mieleen nimittää mitään pitkällä nimellä.
Sen tietää Hämeestäki, jossa esm. Hauhon pitäjässä löytyy talo ( kontu ), jota Herroin kirjoissa kutsutaan Lurin-Kontiksi.
Kuin siellä niinkuin koko länsi-Suomessa ihmisillä ei ole suku-nimiä, kutsutaan vaan talonsa nimeltä; niin ei rahvas kuitenkaan kutsu mainitun tilan haltiata Lurin-kontin Jussiksi, se oisi ruma ja pitkä nimi.
Häntä sanotaan aina lyhyeltään Lurin Jussiksi, eikä hän siitä pahastu.
Niin lyhennettiin aikaa voittaen lahtemmeki nimeä, ett’ei millonkaan enää kuule sanottavan: Sortava-lavan-lahti, vaan se on aina: Sortavalan lahti.
Suomalaisen hyväksi ominaisuudeksi on seki luvettu että hän ei ole pitkä-vihainen.
Se nähtiin tässäki.
Ei ainoastaan lahtemme pitkä ja kauhistava nimi lyhennetty ja kaunistettu, vaan sen likinen jylhä kausikkok muutui kasken-hakkajan kirveen voimasta kauniiksi lehtomaaksi.
Tälle ihanalle niemellemme asettausiin raatajoita, jopa Tulolasta ja Möntsälästäki, jos vanhat totta puhuivat.
Tähän kihertyi koko kylä, kylän keskelle rakennettiin kirkko ja koko pitäjätä kutsuttiin lahtemme ja kylämme nimeltä.
Vuosikymmeniä myöhemmin se oli kuin pitäjämme lahjoitettiin Juho Baner’ille, jonka kartano oli Hovinpellolla, ja kaupunkimme perustettiin.
Yhtä hyvästi kuin muinoin löytävät Tulolan ja Möntsälän kyläläiset tien lahteemme kaloineen ja tavaroineen, eivätkä enää kiroa kaupunkimme seutuja, paremmin ne ovat siunaamassa kaupunkilaisiamme, joilta he purkavat hyvät rahat tuomisistaan.
Melkeen näillä sanoilla kuulin kymmenen vuotta takaperin puhuttavan eräältä Sortalavalaiselta.
Ulkomaalta.
Italiasta.
( J. d. D ).
Katsahtaessamme tätä maata tulemme nyt luomaan silmämme Sisilian ihanalle saarimaalle, sillä sodan melskeet ovat muuttaneet pohjois-Italiasta maan eteläpuoleen, ja täällä ovat niiden seuraamat olleet vielä surkiammat kuin edellisessä.
Täällä on sota nimittäin ei Italian vapautumisen edestä sen yhteistä vihollista Itävaltaa vastaan, vaan Italialaisten itsensä kesken, kuin Neapel’in kuningas Ferdinand II:n tahtoo saada takasin hänen valtaansa ennen kuulunutta Sisiliaa, joka tästä vallasta urhoollisesti vapautti itsensä ja valitsi itsellensä omituisen kuninkaan ( Sardinian kuninkaan Kaarle Albertin toisen pojan ).

-4-

Tämä takasin valloittaminen oli alusta alkaen ollut Neapel’in kuninkaan mielessä, vaikka hänen ei ollut käynyt sitä tekeminen niinkauan kuin asiat kotonansa olivat vielä epäilyksen alaiset.
Vaan Rabetzkin voitettua Lombardia alkoi hänenkin intonsa nousta, ja niin lähetti Elokuun loppupuolella suuren sotajoukon kenraali Filangierin johdolla anastamaan Sisiliaa.
Neapel’in laivasto kävi ensin Messinan päälle, joka Palermon luettua on Sisilian isoin kaupunki ja sotaretkellisessä tarkoituksessa milt’ei sen avaimena pidettävä.
3:na Syysk. alkoivat Neapelilaiset ampua kaupunkia sekä laivastostansa että Messinan linnasta ( jota kaupunkilaiset eivät vielä olleet voineet valloittaa ).
Vaan jalosti tekivät Sisialaiset vastarintaa, ja vasta neljän päivän ammuttua antausi Messina.
Mutta nyt olikin tämä kaupunki, joka on Italian rikkaimpia ja kauniimmia, kaikki hävitetty, ja jälellä ei muuta kuin savuavat jäännökset.
7:nä Syysk. oli koko kaupunki tulen vallassa, urhoolliset asujat paossa, ja Reapel’in kuningas taas isäntänä !
– Kenraali Filangieri oli voitossansa kuitenkin niin lempiä kuin kuninkaan kovat käskyt suinkin myöten antoivat, koki pitää järestystä yllä, ja estellä ryöstöä, ja muutamien päivien kuluttua palasivat onnettomat asujat surkiaan kaupunkiinsa, hävityksestä etsimään kaatuneiden sukulaistensa ruumiita ja pelastamaan, mitä omaisuudesta oli jäänyt jälelle.
– Messinan valloituksen katsojina oli osa Ranskan ja Englannin laivastoja, jotka kuitenkaan eivät estäneet sitä; vaan jälestä kiiruhti molempien päälliköt amiraali Baudin ja Parter, estääksensä enempää veren vuodatusta, sotiville tarjoamaan halitustensa sovitusta.
Tämä sovitus ei ole kumminkaan matkaansaattanut muuta kuin välirauhan, sillä Neapel’in kuningas ei ota korviinsakaan mitä sovittelijat ehdottavat.
Palermo, jossa Sisilian väliaikainen hallitus on, on vielä voittamatta ja hävittämättä.
– Samaan aikaa, 6:na ja 7:nä Syysk., tapahtui Neapel’issä katumeteliä, lasaronit ( kaupungin roistoisin rahvas ) juoksivat pitkin katuja huutaen: pois hallitussääntö! eläköön kuningas! ja niiden ja kansan välillä syntyi tappeluja.
– Neapel’in kansan täytyy toivoa oman kuninkaansa sotajoukolle vastoinkäymistä Sisiliassa, sillä muuten käypi itsensä sangen pahoin.
Kuningasta kutsuu kansa: il bombardiero ( ampuja ).
Ruomissa on tilaisuus nyt vähän parempi kuin viime aikoina, ja kanssa alkaa taas luottaa Paaviinsa ja rakastaa häntä.
Kammarit ovat suletut kahdeksi kuukaudeksi, ja uusi ministeristö tehty, jonka esimiehenä on kreivi Rossi, entinen Ranskanmaan lähetti Ruomissa, jonka isosta hallitusälystä maalle toivotaan paljon hyvää.
Lombardiassa on taas tätä nykyä rauha, ja ennen niin iloinen Milano on äänetöin kuin kirkonmaa.
Silloin tällöin kyllä puhutaan uusista kapinoista Itävaltaa vastaan, mutta Radetzkin kova käsi peloittaa kakkia.
Ajujista on tyhansmääriä häntä paossa Schweitz’ssä ja muissa lähisissä maissa, ja joka päivä lähtee heitä vieläkin kamalasta kotikaupungistansa, ja komiat palatsit jäävät vihollisen sotamiehille asuttaviksi.
Radetzki, jolla on isompi valta kuin keisarilla, ei pidä Wien’issä olevien ministerien käskyistä mitään lukua, ja menettelee maan asujien kanssa tavallisella kovuudellansa.
Päiviltä-panoja tapahtuu monta, usiasti pienimmästäkin syystä.
Keisari on nykyjään antanut julistuksen Lombardi-Beretsian asujille, jossa lupaa kokoon kutsua heidän Kansankokouksensa, niin pian kuin täydellinen rauha tulee maahan.
– Sardinian kanssa tehty välirauha kestää vielä, vaan Ranskanmaan ja Englannin sovituksesta Italian ja Itävallan asiassa ei ole tullut mitään, vaikka Itävalta lupasi ottaakseen tämän sovituksen.
Syy tähän on se, että Itävalta koko sovituksen otolla ei ole tarkoittanut muuta kuin saadakseen aikaa.
Tämän ohessa on Wenedig pysyttäynyt vapaana, Itävalta on lopettanut sen meripiirityksen, ja kaupunki kokee urhoollisuudella ja yksimielisyydellä ansaita vasta saatua vapautta.
Sillä on tasavaltainen hallitus, jonka esimiehenä on jutunajaja Manin.
Muutoin varustaksen, avun toivossa Ranskan Tasavallalta, koko yli Italia, Sardinia, Parma, Modena, Toskana ja Paavinvalta kaikella ahkeruudella uuteen sotaan Itävaltaa vastaan, ja jos kuka heille rauhan teosta mitään puhuu, niin eivät ota korviinsakaan ell’ei koko Italian vapautuminen ole rauhan perusteena.
– Liwornossa, Toskanassa ja monin muin paikoin pohjois-Italiassa on Syyskuun kuluessa ollut ankaroita meteliä ja kapinoita, ilman muutta syytä, kuin kansan äriä ja pikainen mieliala.
– Mitä viimeiset tapahtumat Itävallassa tulevat vaikuttamaan Italian asioissa, on kohta näkyvä.
Kotimaalta.
Helsingistä.
Tähän asti niin vaimollisessa sanomalehdessä Åbo Tidningar ( sanoo: Åbo Tidningar ) on viime ajoilla syttynyt semmoinen sotahimo, että jos sitä ei ajoissa tukahduteta, niin matkaansaattaa se vielä kukaties mitkä kumoukset meidän muuten niin rauhallisessa maassa.
Ne sättivät Ilmarista, sättivät ” Suomea ”, sättivät kumppaliansa Åbo Underrättelser’iä, ja varsinkin on Suometar saanut nauttia niiden kovaa tätillistä kuritusta, jonka eivät kuitenkaan sano vielä tästä ” kiukkuisesta lapsesta ” saaneen ulos kaikkia pahoja kujeita.
Paitse mitä Å. T. näin ojentelivat meidän kirjoitustamme kirjakaupasta, mainitsevat sittemmin ( n:ssa 82 ) Suomettaren 40:ssa n:ssa olevasta kirjoituksesta: ” rohvessor Palmblad ja Suomikiihko, ” josta mainitsemisesta nähdään: että Å. T:N nimi Åbo Tidningar; että mainitun kirjoituksen kirjoittaja ei ole osannut oikein lukea tätä jaloa nimeä; että Å. T. ovat 70 vuoden vanhat; että Å. T:llä on toimitus, jota tosin muuten emme olisikaan tienneet; että tämä toimitus on tämän vuoden aluss a muuttunut; että – vaan kuka sitä jaksaa kaikkea luetella, mitä nämä syvämieliset sanomat saavat sopimaan yhdelle puolelle palstalle.
– Mitä Å. T. kirjoittivat usiasti mainitun kirjoituksemme: ” hyvä neuvo kirjankauppiaille ” johdosta, siihen vastaisimme me n:ssa 41, vastaukseen lupaavat nyt ( n:ssa 83 ) Å. T. vastata uudelleen, ja sanovat hyvin suuttuneensa siitä, että epäilimme heidän ” ottavan korviinsa, ” mitä olimme puhuneet, joka suuttumus näyttäisi meidän ikäänkuin tehneen Å. T:n korvat epäilyksen alaisiksi.
Tätä emme kuitenkaan ole, hyvät Å. T., tehneet, vaan aina ja viime aikoina semminkin tietäneet teillä olevan korvat.
– Kirkkoherralle Sahalahdessa, rovasti K. Willeniukselle on Keisarillinen Majesteetti, sen neron ja ihmisrakkauden tähden, jolla rovasti Willenius on mennä talvena auttanut erästä kulkutautia potevia seurakuntalaisia, lahjoittanut 300 hop. ruplaa.
( F. A. T ).
Ojennuksia.
40:ssä numerossamme sanoimme Kirjallisuuden Seuralle tulleen soitteita lahjoitetuksi kappalaiselta Grönberg’iltä Karja-lohjassa, vaan lahjoittajan nimi on oikein Grönqwist.
Hairaus tuli sillä tavalla, että Seuran esimies ilmoittaessansa mainittua lahjaa erehdyksessä tuli sanomaan edellisen nimen jälkimäisen edestä.
– N:ssa 41 5:n palstan 24:lla radilla lisätään sanojen: tieteellistä kirjaa ” perästä sanat: ilman kutsumatta.
– Tämän edellisessä lehdessä 4:n palstan viimeisellä radilla seisoo: chef de, joka on luvettava: chef du.
Saman numeron 8:lla palstalla seisoo: Tengsröm’in, luettava: Tengström’in.
Painettu A. W. Gröndahlilta.
Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: