1848-11-24 Suometar


Suometar 1848

Maksaa tilattuna Helsingissä 1 rpla ja kaikissa Postikontuoreissa 1 Rpla 15 kopeekkaa hopeassa.
Lehti jaetaan Waseniuksen & C:n Kirjakaupassa joka arki-perjantaina edellä puolipäivän, kello 11 ja 1 välillä.
2:n Vuosik.
Perjantaina 24 päivä Marraskuuta.
N:o 47.
Syys.
Tuuli puista puhaltelee, Lehtosia lennättää, Nurmi maalla nukahtelee, Ketonen jo kelloittuu; Ylehensä muuttuminen, Vaihe, kuollo, Jättö, toivo, Mantereilla majailee, Oloansa arpailevat.
Ehto aamut pimertelee, Tähtisiä synnyttää; Taivahassa alottelee, Jumalat jo soitantaa; Ilot, laulut laksohia, Kun ei soita, Eikä kuulu Metsolassa ilontaa, Ikävyyttä immen lemmen.
Lammin kalvo kuvastelee, Kyyneliä tuskissaan, Aamuruskoa oottelee, Sulosuven palantaa; Halut, pyynnöt riemuhia, Rantasille, Kun ei kanna, Eikä kuulu kukuntaa, Käön kullan laulantoa.
Mäillä kuuset kumartelee, Kukkasia katsahtaa; Kyyhky puussa kukertelee: ” Jo on poissa, armahat !
Kukat, ruukut juuriltasi, Perhonensa, Hohtonensa, Hajonneet; nyt kuollo vaan Kadonneille naurailevi ”.
Niinpä uskoni päättelee, Mielialan mulle tuo: Saispa kuolla, kun nuo elää, Ilona ja täytössään !
Kukan kuollo, lemmen elo, Luonnon sointo, Hengen synty, Rientelee ja iloilee, Vapise ei vaiheitansa.
D. P.
Seurauksia Tilajaon estämisestä.
Maa-omitusten jakaminen pienempiin osiin kansan lisäntymisen mukaan on tullut nykyajan tärkeimmäksi kysymykseksi kaikissa maissa.
Suomessaki on tämä asia ollut jutussa, mutta harvat ovat hakeneet puheillensa perustuksia maamme sisällisestä tilasta.
Se on kyllä jo myönnetty kaikissa maissa että kansan sivistys ja siveys samote kuin itsekunki maan kansallinen varallisuus ovat juurrutetut Tilajaon enentämiseen sen mukaan miten kansa lisääntyy.
Mutta näin yleisesti juteltuna ei se vakuuta missään maassa Tilajaon tarpeellisuudesta niinkuin jos omasta maastansa ottaa esimerkkiä.
Tämän vuoksi otamme tällä kertaa vaan Viipurin ja Mikkelin läänien tilaisuuden katsasteltavaksi.

-2-

Joka on matkustanut näissä kummassaki Läänissä ei varmaan ole voinut olla havaitsematta merkillistä eroitusta molempain välillä asukkaiden elämän laadusta ja asunnoissa.
Viipurin läänissä ovat muka kylät useimmittain yksissä ryhmissä, joissa useasti tapaat monta kymmentä taloa, joista useammat ovat huonosti rakenettuja ja näköjään köyhiä, mutta jotkut ovat kuitenki vaurakkaanki näköisiä.
Monet näistä taloista ovat erikseen veroitettuja tiloja ( kontuja ), vaikka vielä useammin koko tämmöinen ryhmä on yksi ainoa veroitettu tilansa, joka on jaettu pieniin osiin.
Tarkemmin tutkittua ovatki tilat Viipurin läänissä yleiseensä tämmösiä pieniä omistuksia.
Mantaali on useimmissa paikoin tällä tavalla tilkuteltu kolmeenkymmeneen kahteen ( 32 ) jopa paikoittain kuuteenkymmeneen neljäänki ( 64 ) osaan.
Tavallisesti ovat tälläiset jaot tapahtuneet vähitellen ja useimmittain asianomaisten tietämättä.
Siitä onki tullut että vaikka monella tilalla löytyy ainoastaan yksi immissioni, sillä kuitenki on kymmenkunnittain jo vuosimääriä eri taloudessaan ja hallituksessaan eläneitä asukkaita.
Kuin nyt nousee kysymys tämmösen jaon laillisuudesta, käypi näiden asukasten vähentäminen harvoin muulla tavalla laatuun kuin jos moni suurilukuinen perhekunta sysätä maantielle ja onnettomuuteen.
Seki on katsottu hankalaiseksi.
– Tilajako Viipurin läänissä on tämän nähden oikeastaan ollutki vapa siitä asti kuin se muuhun Suomeen yhdistettiin.
Savossa ja erittäin vielä Mikkelin läänissä havaitaan sen siaan talot kylissä yksinäisinä, enimmäkseen on niitä kolme eli neljä yksillä pelloilla.
Harvoin täällä tavataanki talollisilla niin kehnoja kartanoita ja asunnoita kuin edellisessä maakunassa.
Vaan se oisi ihme jos niin tavattasiin.
Sillä tilat ovat täällä suuremmissa osissa, harvoin pienemmissä kuin kahdeksannen ( 1/8 ) ja kymmenennen ( 1/10 ) osan mantaalia; olipa tähän sitte syynä maan tapa vaiko laki eli se monelta mainiteltu este, että peltomaata täällä on vähä, jonka vuoksi taloille on täytynyt annettaa laajemmet tilukset parastaan kasken viljelykseksi.
Verrattavaksi pantuna, mikä hyöty eli mitä vastus tilajaosta on, täytyy meidän ensistäänki mainita, että itsekunki maakunnan luonnon eduilla tai vastuksilla on ensimäinen sana tässä asiassa.
Vaan että tilajako toisella puolen vaikuttaa missä hyötysästi missä vahingollisesti itsekunki kansan tavoille ja koko olennolle aina sen mukaan miten vapaa eli miten ahdas se missäki paikassa on, sen tahdomme näyttää mainituista maakunnista.
Jo ensimäinen silmäys vuosillisiin tilintekoihin syntyneistä ja kuolleista näyttää kuinka jalka- eli aviotta synnytettyihin lasten luku Mikkelin läänissä on kahta kertaa suurempi kuin Viipurin läänissä. Niin oli v. 1845 edellisesssä 9 sadasta ja jälkimäisessä vaan 4 sadasta lapsesta sellaisia, sekä v. 1846 oli syntyneistä edellisessä läänissä joka 11:s lapsi salavuoteinen, vaan jälkimäisestä ainoastaan joka 22:s lapsi.
Sama merkillinen eroitus molemmissa läänissä näkyy kansan lisääntymisessäki.
Vuodesta 1835 vuoteen 1845 on muka Viipurin Läänin lisäntynyt joka sadalle hengelle 8, kuin samalla aikaa Mikkelin lääniin lisäntyi ainoastaan 4 henkeä sadalle.
Muuta se onki luonnollista.
Viipurin läänissä on tilat voitu jaettaa niin pieniksi kuin tarvis on vaatinut.
Tällä tavalla tietää jokainen itsellänsä olevan oman kodin ja talouden.
Hän naipi siihen huolettomasti, synnyttää siinä lapsia sekä elättää itsensä ja perheensä jos ei niin suuresti kuin ison tilan omistaja niin kuitenki paremmin kuin irtonainen, joka elää toisen varalla joko palveliana eli muonamiehenä ja torpparina.
Kuin taasen tilajako on ahdas ja vaivaloinen ja tilukset jäävät kokonaisina yksille, enenee irtonaisen kansan luku.
Tässä tapauksessa raketaan kyllä komeita kartanoita, rikkaita isäntiä saadaan, vaan jos ne huolettomammasti naivatki, niin he siihen siaan saavat sikiöistänsä useammat irtonaisia; yksi se vaan saapi tilan.
Irtonaisen väen luku kasvaa, vaan ne eivät voi naida luonollisella ijällä: haureus kasvaa, vaan kansa ei luonnollisesti lisänny.
Tämmösen luulemme olevan syyn että niin on Savossa.
Kuin palvelia viimein naipi, tulee hän itse loiseksi ja lapsistansa saapi ensin kerjäläisiä, sitten palvelioita, sitten taasen loisia j. n. e.
Tälläisessä iäisessä uudistuksessa se köyhälistö kasvaa kasvamistaan, joka köyhyyttää talonpojan ja tukehuttaa sillä tavoin maaviljelyksen.
Tästä köyhälistöstä, näistä loisista ja kerjäläisistä on jo Savossa ja erittäin vielä Karjalassa suuri valitus, vaan niiden luku enenee vuosi vuodelta.
Tilajaon ollessa vapaana seisattuu kansastoki maakuntaan.
Itsekullaki on maan palsto, se olkoon pieniki, se on kuitenki omansa.
Tarvis vaatii häntä koettamaan saada siitä elakkeensa jopa vähä senki yli.
Hän on ainaki sidottu tähän aluesensa.
Siinä maassa siihen siaan, jossa on tilajaolle pantu joku numeromäärä, jonka alle se ei saa mennä, siinä täytyy niinkuin sanottiin ilmestyä suuri joukko irtonaista rahvasta, vaan samalla myös taikka työväen puutos tai kalliit työväen palkat.
Irtonaisen täytyy muka erota paikkakunnastansa etsimään elatustansa muualla.
Jos hän jääpiki kotipaikoillensa, niin on jo asian luonnossa että tämmönen irtonainen tulee millon palveliana millon loisena aina tekemään vieraan työtä.
Hänelle tulee laiskusteleminen melkeen luonnoksi eikä hän tee enemmän kuin isännän silmä ja keppi panee tekemään eli kuinhan vaan saapi jokapäiväisen leipänsä.
Loinen makaa talven laiskana, syöpi kesällä ansattunsa; kuin se loppuu, ennen hän kärsii nälkää eli ottaa lainaa, ennenkuin hän rupeaa huokeaseen palkkaan työtä tekemään.

-3-

Annapas kesä tulee ja talonpojalla on tinka-töitä: sillon vasta on loisen aika.
Hän panee paiväpalkaksensa viimeisen hinnan, ja talonpojan täytyy pakosta antaa minkä se vaatii.
Kuin nyt palveliat saavat ihastella tätä loisten huokeata elantoa, vaativat heki suuremman vuosipalkan, muuten aikoovat naida ja ruveta loisiksi.
Luulisi toisin käyvän kuin irtonaista rahvasta enenee.
Mutta se on nähty Savossa, että työväen puutos ja työväen palkat ovat kasvaneet sen mukaan kuin irtonainen rahvaski.
Vielä näkyvämpi on tämä seikka Karjalassa, jossa loisia löytyy vielä enemmän kuin Savossa.
Sentähdenpä varmaanki näemme Savossa herrasmiesten tiloja nyt toinen toisen perästä myötävän ja maanviljelyksen talonpoikaistenki tiloilla varsin vähän olevan edestymässä: luultavasti sentähden että taikka maassa puuttuu työvoimia tahi ei kannata niitä palkata.
Yksin entiset mökkiläisetki jättävät paikkansa ja hakevat työtä muualla; jonka pitävät etuisampana kuin toisen maan viljelemisen.
Tilajaon hyöty nähdään siitäki että useammat rangastuksen alaiset ja ojennushuoneiden käyttäjät maassamme niinkuin muuallaki ovat näitä irtonaisia, joita ei mikään sido maahan eikä kansakunnalliseen lakiin, ei edes puutekaan.
Jolla on pieninki tila, hän pelkää kadottavansa senki rikoksellansa, mutta jos ei loisella löydy juurrutettua ihmisyyttä, ei häntä pidätä mikään toinen.
Hänelle on sama jos hän syöpi ruunun leipää eli kennen toisen.
Kysymys.
Viipurin Kirjallisuuden Seurasta, joka niin lupaavasti alkoi toimensa, ei ole jos, oikein muistanemme, sitten viimeisen vuosikertomuksen annettua kuulunut mitään.
Tähän emme kuitenkaan luulisi sen olevan syynä, että Seura ei olisi mitään tällä ajalla tehnyt, sitä olisi vaikia uskoa niin nuoresta laitoksesta kuin Viipurin Kirjallisuuden Seurassa.
Pikemmin luulemme pitkällisen tästä Seurasta tietämättömyyden syyksi siitä, että Kanavan hävittyä tässä kaupungissa ei löydy sanomalehteä, joka niinkuin se ennen ilmottaisi Seuran jokaisen kokouksen ja päätöksen.
Tästäkin nähdään, kuinka tarpeellinen sanomalaehti on niin isossa kaupungissa kuin Viipuri, emmekä epäelekään, että herra Kirjanpränttääjä Cederwaller, joka ei näytä olevan nerotoin mies, kohtakin saattaa ” sanansaattajan Viipurista ” uudelleen aikaan.
Mutta onko Viipurin Kirjallisuuden Seura velvollinen usiammin kuin kerran vuodessa julkasemaan toimiansa yleisölle ?
On epäelemättä.
Tämä Seura on isänmaatansa ja äitinkieltänsä rakastavan maanmies-vainajan lahjoituksella tullut semmoisten varojen isännäksi, joita Talollisuuden Seuran luettua ei ole yhdelläkään Seuralla maassamme.
Se on ottanut ahkeroidaksensa maan kielen ja sivistyksen eteen.
Monta maamiestä on jo siinä jäsennä.
Ne on syyt joiden tähden katsomme Seuran oman itsensäkin kunnian tähden olevan velvollisen niin pian kuin mahdollista on yleisölle tili tekemään toimistansa.
Ja kuin tähän ei ole ollut tilaisuutta omassa paikkakunassa, niin onhan maassa aviisseja.
Suometar esim. olisi ja on pitävä juhlahetkinänsä, milloin saa ilmoittaa eli antaa tilaa ilmoituksille niin hyvistä laitoksista, kuin lämäkin Seura on.
Moni kyllä saattaa sanoa: parempi on hiljaisuudessa vaikuttaa kuin vähästä ruveta puhumaan.
Hyvä lienee niinkin.
Muuta kuinka usiasti emmekö näe tämmöisen ” hiljaisuudessa vaikuttajan ” eläneen ja liikkuneen niinkin hiljaa, että viimein on kaiken ” vaikutuksensa ” unhottanut – ja nukkunut.
Paitse tätä on yleisön silmien edessä vaikuttaminen siitäkin hyvä, että joka hyvä työ, jonka jaksaisimme tehdä, kehoittaa toisia samallaisien yritykseen, niinkuin vaunujen edessä juoksevat hevoset, toinen toistansa kehoittavat, eivät väsy niin pian kuin yksinänsä kulkeva hevoinen.
Ja muuten luulisimme sen todeksi, että kuta isomman yleisön edessä vaikuttaminen tapahtuu, sen puhtaampi ja isoluontoisempi on se ainakin, sillä siinä täytyy meidän omien vähien rienteittemme aina antaa siaa jalommille ja korkiammille.
Näistä syistä emme luule ensinkään näsäkuokkaiseksi kysymystämme: mitä tekee Viipurin Kirjallisuuden Seura ?
Ulkomaalta.
Koko muun Euroopan nujutessa ja myllytessä kuin aaltoava meri myrskyn pauhatessa ja vallan päälle pyrkiessä luokaamme silmämme erään pienen maan päälle, jota aallot kyllä tavoittelivat ja jonka jo osaksi valtasivatkin, vaan joka kuitenkin tänä hetkenä on kirkas ja lohduttava levähdyspaikka ihmisystävän ja ajattelijan mielelle.
Tämä maa on Tanskanmaa.
( Faedrel ).
Sodan loputtua Saksanmaan kanssa tehdyssä välirauhassa ja rauhattomuuden pelonkin vaiettua maassa, on Tanskanmaa ruvennut järestämään sisällisiä asioitansa ja sitä säännöllistä vapauttansa, jonka sai nykyisen kuninkaansa Fredrik 7:n noustessa vallistuimelle tämän vuoden alussa.
Näin muodoin avasihen Tanskanmaan ensimäinen Kansankokous, josta jo ennen olemme maininneet, 23:na Lokak. ,
ja Lokakuussa pidetyissä vaalissa oli edusmieheksi tullut valituksi jalomielisiä ja isänmaata rakastavia miehiä.
Tämän Kansankokouksen 150 jäsenestä on 112 kansan valitsemaa, ja 38 kuninkaan, joista 5 Islannin luotomaalta, ja näiden on nyt perustettava Tanskanmaan tuleva hallitussääntö.
( Sleswig’issä ei ole nyt vielä valittu edusmiehiä ).
Esimieheksensä valitsi Kansankokous ensimäisessä keskustelussansa kasvutieteen rohvessorin J. F. Schouw’in 132:lla huudolla 143:sta, ja vara-esimieheksi raamtunselityksen rohvessorin H. N. Clausen’in 108:lla huudolla, jotka molemmat jaloja tiedemiehiä, ja joiden valitseminen jo osottaa Kansankokouksessa löytyvän älyä ja yksimielisyyttä.

-4-

Kansankokouksen alkaessa antoi ministeristö kuninkaan käskystä lyhyen kertomuksen valtakunnan tilasta, jossa olletinkin vaoilla sanoilla puhutaan Sleswig-Holstein’in kapinasta ja sodasta Preussin ja muun Saksanmaan kanssa.
” Historia on kerran tuomitseva siitä väkivallasta, joka Tanskanmaalle tehtiin.
Tanskan hallituksen käytös ja sotaväen urhoollisuus ovat jo tältäkin ajalta saaneet kiitoksen.
Mutta ainoasti kansan yksimilisyydellä ja uhraavalla isänmaan rakkaudella on Tanskanmaa voinut poistaa näin isot vaarat ”.
Edellänsä sanotaan tässä kertomuksessa, ” hallituksen nyt rauhan keskusteluilla pyrkivän tarkoitukseensa, joka on Sleswig’in yhdistys muun Tanskanmaan kanssa yhteisellä hallitussäännöllä ( Holstein se jääpi nyt kuin jääpikin Saksalaiseksi liittovaltakunnaksi ), ja tähän tarkoitukseen toivoi hallitus sen lujemmin pääsevänsä, kuin isoin osa Sleswig’in asujia vieläkin verrattomalla uskollisuudella piti kiinni kuninkaasta ja isänmaastansa.
Kuninkaalla oli vielä sekin toivossa, että kapinoitsijatkin vielä ovat muistelevat, kuinka kuningas ennekuin kumouksen ankara virta rupesi huuhtelemaan Europaa, vapaehtoisesti menetti itsevaltaisuutensa kansan vapauden ja onnen eteen.
Ja viimeiseksi toivoi hallitus sen hallitussäännön ehdotuksen, jonka nyt antoi Kansankokoukselle tutkia ja vahvistaa, ja jossa kuningas teki vapauden ja yhtäläisyyden omaksi asiaksensa, olevan kansalle mieleisen ”.
– Tanskanmaan nykyiset ministerit ovat: kreivi Molke, esimies, Bardenfleth, kreivi Knuth, v. Tscherning, Zartmann, Monrad, ja Hwidt sekä Orla Lehman.
Nämä nimitettiin, niinkuin kaikki tietää, 21 Maalisk. tänä vuonna.
Edellä mainittu ehdotettu Tanskanmaan ja Sleswig’in perustuslaki otettiin tyytyväisyydellä ja ilolla vastaan sekä Kansankokouksessa että rahvaassa, sekä vapauden ja yhtäläisyyden puolustajilta, että niiltä jotka ennen kaikkia tahtovat valtakunnassa löytyä järestystä ja vakuutta.
Siinä löytyy isosti vapamielisiä ja ajanmukaisia sääntöjä kuninkaan velvollisuuksista ja oikeuksista, hallituksen vallasta ja olosta Kansankokoukseen nähden, Kansankokouksen valitsemisesta ja sen jäsenten oikeuksista, tuomioistuimista ja olletikin kansalaisten vapauksista ja oikeuksista, j. m., joita emme saata tilan vähyyden tähden laveammalti luetella.
Merkittävää on sekin, että hallitus tässä ehdotuksessansa on kaikin paikoin sopivasti käyttänyt omakielisiä sanoja entisten muukalaisten siasta.
Kansankokouksen keskustelut ovat tähän asti olleet ylen yksimieliset ja vaat, ja 4 p. tätä kuuta päätti Kansankokus yhteisesti tehdä kiitoskirjan kuninkaalle, jossa Sleswig’issä mainitaan seuraavilla sanoilla: ” mahdotoin on sanoaksemme niitä mielijohteita, jotka ovat nousseet nähdessämme sitä laittomuutta ja väkivaltaa, jolla veliämme ja uskollisia kansa-alamaisiamme on menetelty välirauhan tehtyä ja Tanskanmaan puoleltansa täytettyä kaikki sen ehdot niin kuin kunniamme ne on vaatinut t äyttää.
– Jos rauhassa ei voiteta, mitä kansan arvo ja edut vaativat, niin luulee Kansankokous puhuvansa kaiken kansan toivon, kuin nyt kehoittaa Teidän Majesteettiänne koko valtakunnan voimilla sotaa uudesta alkamaan ”.
Kotimaalta.
Helsingistä.
Sanomalehdestä S:t Petersburgische Zeitung, joka usiasti on antanut tietoja Castren’in matkoista ja tutkinnoista Siperiassa löytyy taas hyvin huvittavia kirja häneltä, annettu Irkuts’issa 22 Elok.
Tässä kirjassansa kertoo hän matkoistansa Baikaljärven tienoissa.
Etelä puolella tämän järven elää kansoja monesta heimokunnasta, ja näistä ovat Buriatit enimmän silmään pistävät.
Nämä kuuluvat Buddhan uskoon, ja niillä on omat kirkkonsa suurilla joukoilla pappia, joiden paitse muita tietoja pitää taitaa tähtitiedettä, lääkitystiedettä, pränttiä, kauniskirjoitusta ja uhrinvalmistamista.
Tämmöisessä kirkossa kävi nyt Castren ja puhutteli erästä ylipappia ( Chamba-Lama ), joka kertoi hänelle, paitse monta muuta, Tibet’istä, sen hengellisestä päämiehestä Dalai-Lamasta, monista kirkoista ja tuhansmääristä papista.
” Lopuksi sanoi kertoja, sanoo Castren, näistä kirkoista: viimeksi löytyy kuuluisa kirkko, joka on vanhin kaikista.
Tässä temppelissä löytyy 2500 pappia ja sen nimi on Sampo.
– Kuullessani tämän sanan, joka Suomalaisissa runoissa on niin painavasta merkityksestä, hämmästyin minä ja aloin papilta kysellä, eikö kuka voisi selittää tämän sanan alkuperää.
Tähän vastasivat sanan Sampo, joten se kuuluu Mongolin kielessä, Tibet’in kielessä kuuluvan: Sangfu ja merkitsevän ( jonkun onnen ) ” salainen lähde ”, sanoista: sangwa Suomen kielessä sala, ja fu, Suomessa pää.
Tämä selitys enensi vaan kummastustani, sillä Sampo on Kalevalassakin rikkauden ammuntamatoinna lähteenä: ” Siin’ on kyntö, siinä kylvö, Siinä kasvo kaikellainen, Siinäpä ikuinen onni, ” laulaa Väinämöinen suomalaisesta Samposta.
Jos nyt vielä muistelemme, että suomalaisen runon Pohjola tilansa puolesta kaikella tavalla, niinkuin jo muutkin ovat päättäneet, käy yhteen Cholmmogory’n kaupungin kanssa, niin tulee se arvelu heti päällemme, että Kalevalan Sampo on se Islannin tarinoissa mainittu Jumalan kirkko.
Vaikka tämä kyllä tuntuu hyvälle minusta, en kuitenkaan tällä kertaa hänestä sen enempää tahdo virkkaa, sillä sen selittäminen vatii paljon historiallisia tutkinnoita, joihin nyt en joudu ”.
Raumaalta.
Kansalaisuuden henki näyttää, jos kuinkin hiljaa, kuitenkin olevan toki nousemassa meidänkin maassamme.
Sen todistavat, paitse muita, ne monet yksinäisten lahjoitukset yhteisille laitoksille, joita sanomalehdet viime aikoina ovat saaneet niin usiasti ilmoitella.
Sen todistavat seuraavatkin Raumaan seurakunnassa tapahtuneet hyvätyöt.
Poismennyt kappalainen tässä seurakunassa G. Ilwan on eläessänsä testamentissä 27 Syysk. määrännyt 342 rupl. 85 5/7 kop.hop. pienten lasten koulun perustamiseksi Raumaan kaupunkiin, ja sitten suullisesti jakanut tätä määräystä sillä tavalla, että mitä, eräiden testamentteeraajan heimolaisille määrättyjen varojen poismentyä, hänen omaisuudestansa yli jääpi, se tulisi lankeamaan armeliaiden asetannaksi samassa kaupungissa.
Koko tämä näin lahjoitettu summa tekee 4082 rupl. 53 kop. hop., joka raha kirkkokokouksessa tehdyn päätöksen jälkeen tulee pidettäväksi pääsummana, ja sen vuokralla mainittu lastenkoulu aikaan saatettamaksi.
– Niin ikään ovat Raumaan maaseurakunassa eläneet Äyhön rusthollin isäntä Isak Lundin ja hänen vaimonsa Kristina Tenlenius testamentissä 15 Jouluk. 1829 ja siihen tekemissä lisäyksissä mainitun seurakunnan köyhille ja köyhänkassalle lämpimällä kädellä lahjoittanut tämän Äyhön puoli rusthollia ja kaiken irtaimen omaisuutensa, paise mitä ovat perillisillensä meneväksi määränneet.
Lundin ja hänen vaimonsa nyt kuoltua sai köyhäkansa näin rahaa 3330 hop. rup. ja kantaa sen tynn. rukiita, 4 tynn. ohria, 4 tynn. kauroja ja 17 rupl. 14 2/7 kop. hop.
Painettu A. W. Gröndahlilta.
Lupa painamiseen annettu: G. F. Aminoff.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: