1841-07-10 Sanan Saattaja Wiipurista

Sanan Saattaja Viipurista,

Lauvantaina 10 päivänä Heinä-kuuta 1841.

N:o 28

Huomena, 3 Rukouspäivänä saarnavat: Ruotsalaisessa seurakunnassa, Puolipäivä-saarnan Kirkkoherra Norring, Ehto-saarnan Arkidiakonus Hougberg; Suomalaisessa seurakunnassa, Aamu-saarnan Arkidiakonus Hougberg, Puolipäivä-saarnan v. Kirkkoherra Relander; Saksalaisessa seurakunnassa v. Kirkkoh. Stolpe.

Keisarillinen Viipurin Hovi-oikeus on määrännyt: Kesä-kuun 7 päivänä, Hovi-oikeuden Notariuksen, Tuomarin ja Vapaherran Lybecker v. Alvokaati-Viskaliksi ja Vara-Viskalin Lille Notariukseksi; 15 päivänä, Ahtuarin Floman Vara-Viskaliksi, Rekistratorin Rotokolli-Sihtierin v. Born Ahtuariksi, Kanslistin Tuomarin Löfgren Rekistratoriksi ja v. Tuomarin Schröder Kanslistiksi.

Simpilän järven pudottamisesta.

( Loppu 27:stä N:rosta ).

6. Saatu suora tie kuopion Lääniin, johon Suuren Rautjärven voitto-maat valmistivat tilaisuuden.

7. Voitettu poltto-puuta, jota kooottiin järvien pohjalta.

8. Ovat hallat ja muut vahingolliset höyryt vähenneet ja siis ilman laatu parantunut.

Vieläpä kuitenkin on kuoppiin ja muihin puroihin seisattunutta vettä, joka turmelee ilman, ja joista ei voi muutoin irti päästä kuin sitä ojien kautta pois juoksuttamalla.

Näihin asti toki ei ole ihmisillä siihen ollut eikä aikaa ja halua, eikä yksin varaa ja voimaakaan.

Mutta lieneehän yhtähyvin siitäkin ilma paranemassa että Simpilän syvyys on niin paljon alennut, ranteet kutistuneet ja vesi puoleksi vähennyt.

Muinoin ei se jäätynyt ennen kuin Joulu-kuun loppupuolella ja aukeni vasta Touko-kuun lopulla, ajain silloin jäät rannoille suuriin läjiin, joissa ne hitaasti sulaissansa hohtivat vilua <> ja taudin ainetta ympärillensä.

-2-

Nykyisilleen Simpilä jäätyy tavallisesti Marras-kuussa ja aukenee Touko-kuun alkupuolilla, ja jäät, joita ei ole kuin puolet entistä vastaan, häviävät muutamassa päivässä.

Vielä tulee mainita että tämä onni ja menestys edellä nimitetyissä aikeissa on saattanut onnellisen muutoksen ihmisten tapoihin ja elämäänkin, jotka näitä ennen, nähden vaivansa ja työnsä hukkaan menevän, olivat heitäinneet haluttomuuden, huolimattomuuden ja laiskuuden ojaan.

Suuri joukko heitä oli hajautunut ympäri maan osittain halvalla työllä osittain kerjuulla elantoansa etsimään, koska koti-paikoilta ei ollut enää mitään toivomista.

Nyt pysyvät kaikki ilolla paikoillansa.

– Mutta taipumisensa tämänkaltaisiin töihin on heille suureksi eduksi, sillä monella miehellä etenkin senkaltaisia, jotka ovat oppineet kiveä louhimaan eli poraamaan, on nyt Mikkelin ja Kuopion Läänissä tätä työtä tarjona, ja usia on sieltä tuonut aina 120 Ruplaan asti, kesäkauden eli puoli vuotta työtä tehtyänsä.

Monessa paikoin Suomen maassa on tapana hakata metsät maahan kaskiksi, jonka kautta metsät usiassa paikassa jo ovat perätin harvenneet ja hävinneetkin, maan pinta, etenkin poudan aikana, palaa turmiolle ja tulo sangen usiasti menee niin vähiin, ett’ei maksa työpalkkojakaan.

Parikkalassa, jossa oli niin vähältä pelloksi soveliasta maata, luultiin enemmin kuin muualla kasken hakkuuta ihmisten ainoaksi turvaksi ja pelastukseksi näljän kuolemasta, ja sitä oli siis niin halullisesti toimitettu, ajattelemata mitä viimeinkin eteen tulisi, että viimeisellä ei enää löydetty ei aholla eikä uunissa poltettavaa, vielä vähemmin suojan seinään pantavaa puuta.

Silloin sai onneksensa maakunta tuntemaan ja käsittämään soiden arvoa ja on nyt, kasken hakkuusta luopuen, alkanut toimella ja ahkeruudellla etseä ja hakea elantoansa soista.

Metsät ovat siis saaneet rauhaa vähin voimistuaksensa.

Ensimmäisenä keväänä veden pois valuttua tuumattiin kylvää puun siemeniä voitto-maahan, mutta seuraavana syksynä alkoi jo tunkea niin paljo taimia itsestänsä ett’ei siihen tarvittu ihmisten apua.

Vielä muistutamme että sittenpäin kuin on ruvettu soita viljelemään, on pitäjään karttunut paljoa enemmin kovaa viljaa kuin sitä ennen, koska kasket antoivat parahiten vaan kauroja.

Niittuen ja karja-laidunten lisännys ja parannus on sallinut karjankin lisäyttyä, niin että maakunnalla jo on vara viedä Viipurin ja Lappeenrannan markkinoille, sekä myös Pietariin, suuret parvet raavaita myötäviksi.

Sanalla sanoin: tämä pitäjä, joka vähiä vuosia ennen oli köyhimpiä näillä tienoin, on virjennyt muiden vertaiseksi ja jo muutamia paremmaksikin; sillä monen muun pitäjän kato-vuosista saakka Ruunulle suurissa veloissa ollessa, Parikkalan pitäjällä ei ole jyvääkään senkaltaista velkaa.

-3-

Vaikka edellä nimitetyistä töistä tulleet vahingot ei ole voittoon verrattavat, niin tahdomme me tässä niitäkin luetella.

Ovatpa: 1. Että kala-saalis, joka ennenkin oli vaan keskinkertainen, on tykkänänsä hävinnyt.

Tietämätöintä on jos se enää koskaan paranee.

2. Että muutamat niitut joutuivat ensimältä paisuvan veden ala ja turmeltuivat niin, että moneen vuoteen eivät kasvaneet mitään.

Mutta sittenpäin ovat ne ikään kuin uudistuneet ja ovat nyt muita, vedeltä varjeltuita, paremmat.

3. Että muutamat tiet veden voimalta leikattiin ja tehtiin epäkuljettaviksi.

4. Että myllyt töiden aikana eivät saaneet jauhaa ylenaikaa.

5. Muutamissa lähellä olevissa lammissa, joista vesi on alentunut Simpilän veden tasalle, vaikka heitä ei olla kädellä koskettu eikä näkyväistä, maanpäällistä juoksuakaan ole heistä siihen, on vesi, ennen kirkas ja selkeä, muuttunut mustaksi ja tymperäksi.

KAikista näistä töistä ja tapauksista on koko pitäjä muuttunut toisennäköiseksi entistä vasten.

Siinä missä muinoin oli myrkky-hajuisia rahka-soita, nähdään nyt vilja-maita, missä ennen oli kymmenkunta saarta, nyt ei ole kuin yksi eli kaksi nähtävänä, taikka on koko ryhmä muttainnut mantereelle kauniiksi kukkuloiksi, ja sitä vastaan uusia saaria ilmautunut veden pohjasta; muinoiset salmet ovat nyt kellattavina hiekka-kankaina eli viheriöinä niittu-maina ja missä vuonna 1829 vesillä kuljeskellessa pelkäsit hukkuvasi, sai jo v. 1836 astua kuivin jaloin eli ajaa reellä ja rattailla.

Kauniit ja väkevät kosket Juvankoski ja Kivijärvenkoski ovat hiljenneet ja laimenneet niin, ett’ei heitä enää tunne entisiksi.

Niin myös Kivijärvensalmi ei ole enää sinnepäinkään kuin entisinä aikoina.

Simpilän pohjalta löydettiin hienoa savea, josta luultiin saavan kaikellaisia hienoja astioita, nykyjään ulkomailta meille tulevia, valetuksi ja poltetuksi.

Mutta lieneeköhän ollut tekiäin äkkinäisyys eli muu syynä, – asia ei ole näihin asti onnistunut.

J. F. L. – U.

Seuraavaiset laivat ovat tänne tulleet: Heinä-kuun 1 päivänä, Laiva Greebow nimeltä, viety Kipparilta Robert Bews, tuleva London, tyhjänä; 6 p. Kandawa, Matts Rickonen ja Petter Honganen, Petter Lembiain, Pietarista, Ruisjauhoilla, 8 p. Peggy, John Morris, Lewcastle, tyhjänä.

Seuraavaiset ovat täältä pois lähteneet: Heinä-kuun 2 p. Young Dixon, H. Arnott, Hull, lankuilla; Nicoline, Jacob Kaufman, Riigaan, tyhjänä; 3 p. Nimetöin Laiva, Jacob Koho ja Matts Ikonen, Pietariin, ikkuna-lasilla; Liebau Packet, Eduard Konschack, Liebau, tervalla ja pikillä; Fortuna, J. P. Paulsen, Dagö, laudoilla; 5 p. Mitt Försök, E. J. Sannholm, Ekenäs, tyhjänä; Sarach, Searle Lowe, Sutton Bridge, lankuilla; 6 p. Montcalm, Thomas Ogle, Sauthhampton, lankuilla; Johan Tamminen, Joel Pulli, Pietariin, la ivantarpeilla.

-4-

[Ruotsinkielistä tekstiä]

Viipurissa, painettu Johanna Cederwallerin ja Pojan tykönä vuonna 1841.

Imprimatur.

Censor Joh. Thessleff.