Archive for Touko 2012

suomen-julkisia-sanomia-1862-02-03-rautatie-terveen%C3%A4-takaisin

2012-05-30

Rautatie.

Wiime perjantaina kello 6 aamulla lähdettiin ensikerran rautatiellä Helsingistä Hämeenlinnaan.

Rautatien päällikkö kenrali Stjernvall, pian kaikki täällä asujat upsierit Insinöri-virastossa maanteitä ja vesikulkua varten, monta sekä tänne matkustanutta että täällä asuvaista oli kanssa matkalla.

Kello ½12 tultiin Hämeenlinnaan, jossa suurella ilolla heitä vastaanotettiin. Kello 1 j.pp. lähdettiin taas paluumatkalle. – Kello 6 iltasella tulivat kaikki terveenä takasin.

Muutaman päivän kuluttua toivotaan saada kutsua Keisarillisen Senaatinki jäseniä tätä matkaa koettamaan.

Mainokset

suomen-julkisia-sanomia-1862-04-28-viinan-kayton-vahentaminen

2012-05-28

Herra kreivi Creutz:

Ei taida kukaan enää kieltää maanviljelyksen olevan ja pitävän olla meidän maamme emä-eläkkeen, joka siis kaikella tavoin on tuettava ja edistettävä. Siihen, että maaviljelys meillä on jäänyt niin paljon jälelle muitten maiden suhteen, on sanottu olevan kolme syytä: kova ilman-ala, kansan-valistuksen puute, ja vähän työväkeä.

Ilman-alan kovuus saadaan toki paremmilla viljely toimilla lievennetyksi, kansakoulut voidaan parantaa, työväkeäkin ei ole mahdotonta saada, taikka niiden sijaan osaksi ottaa työkoneita; mutta jos näistä kaikista oikeata apua mielitään, niin

    eroitettakoon ensin maaviljelyksestä viinanpoltto- ja viinankauppaoikeus.

Sillä niin on minun vakuutukseni — siitä kaikki paha tulee, vaikka moni sitä ei usko. Mainittu oikeus on estänyt parempia viljelystapoja meillä perehtymästä, se on estänyt ja – jos ei lakkaa – vastedeskin tulee estämään valistuksen leviämistä kansassa, se on maavilelyksestä ottanut pois paljon voimia; se ei ole muuta kuin synnyttänyt ja elättänyt siivottomuutta, juoppoutta, ja kaikenlaisia rikoksia; vaikka ei suorastaan mutta vaikutuksillansa on se tuottanut valtakunnalle ja seurakunnille aika suuria kulunkia, vankihuoneitten ja vaivaishoidon yhä kasvaneihin tarpeisin.

Mitä kurjuutta viinanpoltto matkaansaattaa olen minä saanut omilla silmilläni nähdä, koska minä asun semmoisessa paikkakunnassa missä sitä lemmitellään oikein parahana silmäteränä. (Pernajassa Uudellamaalla. Toim.)

Olen nähnyt tiloja, heitettynä pian autioksi häviämään; ja syy siihen ei ollut mikään muu kuin viinanpoltto kotona.

Olen nähnyt ennen varallisia talonpoikia jotka perheinensä joutuivat maantielle ja kerjäläisiksi – ja se oli viinanpolton kautta.

Olen nähnyt avioliittolaisten hyvän sovun turmeltuvan riitaiseksi, eripuraisuutta ja toruja nostettavan perhekunnissa – kaikki viinan polton seurassa.

Tappelua, väkivaltaa, murhatöitä on paha kyllä meilläki kuultuna, ja niitä on viinanpoltto matkaansaattanut.

Kototarpeen-polton turmelevasta luonnosta puhuessani en saa heittää mainitsematta sitäki, että se synnyttää sala-polttoa, jonka estämiseksi tarvitaan uusia lakisääntöjä ja korkeita sakonhaastoja, jotka taas synnyttävät sala-nuuskittelioita ja päällekantajoita joka nurkassa, että peräti katoo keskinäinen luottamus kansastamme.

On nähty kerjäläisiä fiskaalien luona kantavan niiden päälle, joilta he päivää vaan sitä ennen saivat suojan ja leivän apua – sillä vieraanvaraisuus kerjäläisiäki kohtaan on esi-isiltämme peritty maan-tapa. Mutta semmoisia päällekantajoita pestataan hyvällä palkalla.

Naapuri vakoillee naapuriansa, tämä taas maksaa samalla rahalla, ja niin yhä eteenpäin — ilman että salapoltto sittenkään häviäisi.

Sillä salapolttajan laita on sama kuin korttipelaajan; hän tahtoo toimellansa voittaa takasin mitä häneltä on sakonhaastoon mennyt, ja jatkaa yhä vielä samaa peliä kunnes viimeinen lehmä, viimeinen tarvekalu viedään talosta, mennäksensä hopearuplan haamussa fiskaalin taskuun.

Wakuutukseni on, että salapolton paraita kannattajoita on juuri kototarpeen-poltto.

Torpparit, loiset ja muut tilattomat luulevat heilläki olevan oikeutta salassa polttamaan, koska näkevät tilallisia naapureitansa sitä tekevän, ja kuulevat mitä voittoa muka karjalle ja kukkarolle siitä on tulevinaan. Wäkivallaksi sanovat, jos eivät he samoin kuin tilallisetki saisi omalla työllään ja rahallaan tehdä omaisuutensa kaluksi, josta rahaa maksetaan!

Tilallisille taas on salapoltto voittamaton kiusaus, osaksi tottumuksesta, osaksi myös siitä korkeasta hinnasta, jota laittoman poltto-ajan loppu-puolella viinasta maksetaan.

Paha kiusaus lain-rikokseen on myös se paljous ja halpa hinta pienistä pannuista, joka koto polton kanssa seuraa. Jos tämä poltto lakkaisi, ja kaikki pienet pannut olisivat ryöstön alaiset, missä hyvänsä vaikkapa vaskivalajan pajassa; niin arvattavasti jo pannujen puute lakkauttaisi salapolton.

Jos sitä sitten vielä siellä täällä jatkettaisiin, niin kuitenni on toivoni se, että vanhempi, viinanpolttoon tottunut, miespolvi vähitellen tästä majaa muuttaessa veisi kanssansa pois myös tämän saastaisen poltto-toimen, jota tähän saakka jo lapsuudesta on opittuna.

Neidon hämmästys.

2012-05-25

Se oli kevät-ilta
  Ja kirkas, valosa,
Ja nuori neito Hilta
  Oil reipas ilosa. 

Ja lehdeksistä tuomen
  Hän punoi seppeleen;
Se laakeriksi Suomen
  On oma neidolleen. 

Tämänpä tuoksuvaisen
  Asetti tukilleen,
Se saatti tämän naisen
  Somaksi näölleen. 

Hän metsä-tietä hyppi
  Jalalla, toisella,
Ja vapauttaan nautti,
  Alkoipa laulella. 

Näin mieli-kuviansa
  Luonnolle huuteli,
Ja riemu rintoansa
  Enemmin nosteli. 

Tie oli vallan kaita
  Läpitse metsien,
Ja vihdoin tuli aita,
  Sen piti ylitsen. 

Vaan siinä silloin Hilta
  Jälleen katsahti –
Suureni silmät siltä,
  Ja sydän säpsähti. 

Siell' astui miesi musta,
  Ja Hilta tunsi sen –
Se pappi oil, vaan mistä! 
  Ja mihin meni hän? 

Ei Hilta suonut oisi
  Pappinsa kuullehen,
Ja heti viskais poisi
  Tuoksuvan seppeleen. 

Ujostus Hiltan voitti,
  Hän peitti silmiään. 
Pois näkeyistä koitti,
  Kiirehti jalkojaan. 

Se painoi papin mieltä,
  Kuin häntä pelätään,
Hän päätti: "toista kieltä?
  Täst' edes saarnataan!"

"Iloa viatointa
  Mä vasta teroitan
Paremmin, ettei mointa
  Ujostu kukahan."

          –i –n.

suomi-1848-02-05-uusi-kenraalikuvern%C3%B6%C3%B6ri

2012-05-23

Kenraal-Luutnantti m. m. Platon Rokasoffsky

on, 30 viim. Tammikuuta, Hänen Majesteettinsa Keisarilta armollisesti tehty, meijän armahan Theslefin vainajan perästä, Suomenmoan Kenraal-Kuvernöörin viran Puolustajaksi (tahi Toimittajaksi).

Tapio 1862-03-22 Mummon hautajaiset

2012-05-21

Maaningalta 18 p. Maaliskuussa.

Tänä talvena kuin kuoli eräästä talosta vanha mummo jo Joulukuun lopulla, niin piti, kuin ei ollut viinaa, heittää hautaamatta Maaliskuuhun asti, jolla välillä sai valmistaa elämän-virvoitusta hautajaisiin.

Täällä kuin hautajaisia pidetään,

niin jo kokoontuessa ottaa vanhat miehet, ja kenen suu suvaitsee, tulo-ryypyt, sitte syömään ruvetessa ruokaryyppy ja ruuvalla ollessa, kuin on ruuvan muutos, varsinkin jos on kala-keittoa, niin kalan alle ryyppy, ettei ”kala-vesi pilaannu”.

Kuin on syöty, mennään ruoka-huoneesta toiseen huoneesen ruumiin luokse, joka on jo sinne haettu sinä aamuna varain, kuin väki on kokoontunut, sitte veisataan virsi N:o 391 v. 9, jolla ensi värssyn veisuu-ajalla pidetään ruumista ylhäällä ja käännetään, jossa pidetään ylhäällä niin kauvan kuin joutuu toisessa värssyssä sana:

    ”Laske rauhaan menemään,”

jolloin lasketaan alas, ja sitte viedään ruumis hautaan, jossa viemä-miehillä pitää olla karvaskultaa muassa, että käypi hyvästi pitkin tietä veisuu: sillä sitä pitää veisata kirkolle mentäissä, jonka toimen vanhat miehet tekee.

Kuin haudalta tullaan kotiin,

aletaan taas juoda ja syödä, jota kestää kaksi ja kolmetkin vuorokautta, ja viimeisellä vuorokaudella, kuin aletaan erota, muistuttaa isäntä: vieläpä on karsikko tekemättä; johon vieraatkin sanoo, ”eihän se muuten maksa mitään jos ei karsikkota tehdä.”

Sitte lähdetään miehissä tekemään tätä, johon otetaan viinaputeli mukaan ja mennään. Jos on likellä puu, niin siihen tehdään senaikuinen vuosi-luku, jona vainaja on kuollut. Tätä puuta ei saa kivelläkään viskata; sanotaan tulevan taudin j.n.e. , jos viskaa sitä.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-11-21-neitosen-laulu

2012-05-19

Neitoisen laulu Meri-miehelle.

    Laineet loiskuvat,

    rannoille roiskuvat.

Missähän kuldani merellä kulkee?

    allojen päällä se päivettyy.

Kaipaus huolella hengeni sulkee,

    neitonen kotona näivettyy.



    Lainehet loiskuvat,

    rannoille roiskuvat.

Alloilla aluskin nousee ja vaipuu, .

    tuuli nyt touvia nytkyttää.

Vaaroissa vaikea tundoni taipuu,

    sydän jo syvästi tytkyttää.



    Lainehet loiskuivat,

    rannoille roiskuvat.

Sumuiset silmäni ei näe laivaa,

    ilmakin muotonsa mustendaa.

Toivossa toki ei tunneta vaivaa;

    rakkaus huoleni huojendaa.

Suometar 1862-05-02 Suomen kieli oikeuslaitoksessa

2012-05-17

Millä keinolla Suomenkieleltä on otettu kaikki oikeus pois?

Ettei Suomen kieli Ruotsin vallan aikana koskaan ollut käytetty oikeuden ja virkakuntain kirjoituksissa muulla tavalla kuin milloin hallitus antoi valakaavoja, jotka vissiin silloinki käännettiin ruotsalaisista kaavoista, se näyttää olevan jo kylläksi todistettu.

Mutta saman vallan aikana Suomalaisilla näkyy aina olleen oikeus antaa anomus- ja muita juttukirjoja oikeuksiin omalla kielellään kirjoitettuja. Vähintäin meidän sen aikuisissa asetuksissa ei löydy mitään kieltoa sellaiseen menetykseen.

Se on vasta vuoden 1809 perästä,

näinä viimeisinä puolivuosisadan vuosina kuin meidän oikeudet ja virkakunnat ovat luulleet laittomaksi sallia suomenkielisiä kirjoja oikeusten käsiin. Merkillisin ja rohkein kaikista, mitä tällä ajalla on tehty Suomen kielen polkemiseksi, ja mikä on Suomen kansan keskuuselämässä tehnyt suurimmat vaikutukset, on epäilemättä Turun Hovioikeuden julistus ja käskykirja tuomareille vuodelta 1826(?).

Wuoden 1849 asetus, jolla kiellettiin Suomen kielellä saada painettaa muuta kuin uskon opillisia ja talouden hoitoon kuuluvia kirjoja, on sitä vastoin vielä hyvin vieno laitos, jonka vaikutus oli yhtä lyhyt kuin vähä-arvoinen, sentähden että suomalaisella kirjallisuudella sillon vielä oli sanqen vähän viljeliöitä.

Turun Hovioikeus,

jonka ala siihen aikaan kuului suurin osa Suomea, saa sentähden yksinään kunnian olla ainoa, joka julkisesti on rohennut antaa sellaisen kokonaista kansakuntaa koskevan kiellon. Mainitussa julistuksessa, jota tuomarit vielä tänäki päivänä vetävät esiin sillon kun he tahtomat häväistä ja polkea sen kansakunnan jäseniä, jonka asioita he tuomitsevat, sanoo Turun hovikeus:

    ”Että koska suuri osa kirjoituksia, mitä talonpojat keskuudessaan valmistavat ja jutuissaan tuovat oikeuksiin, on niin epäselvästi kokoonpantu että niistä, asioita tutkiessa, oikeusten on työläs saada mitään selvää, ja ne usein hämmentävät asioiden ratkaisemista, niin kielletään Hovioikeuden ala kuuluvat tuomarit tästälähin ottamasta vastaan mitään Suomen kielellä tehtyä kirjoitusta”.

Tämä julistus kuuluu pian satumaiselta. Sen sanoissa ole yksin selvää ajatuksen juoksuakaan, sillä loppulause, joka on olevinaan paljas seuraus alkulauseesen sanoista ”koska” j. n. e., ei ole missään järjellisessä yhteydessä alkulauseen kanssa. Se kuuluu pian yhtäläiseltä kuin jos sanottaisiin: koska Kaijus on pistänyt neulalla sormeensa, niin hänen vaimonsa, lapsensa ja perillisensä eivät voi kävellä muuten kuin sauvojen nojassa.

Tämä kummitus julistusten seassa,

jonka vertaista tuskin löytynee minkään muun kansan laki-kokouksissa, on kuitenkin elänyt yli kolmen kymmenen vuoden ja sen vaikutus tuntuu vielä tänäki päivänä pian jokaisessa oikeushuoneessa. Sen saapi luulla ja nähdä vielä nytki jokainen, ken on niin onneton, ettei sen vanhemmat ole voineet olla Ruotsalaiset ja opettaneet lapsillensa ruotsia, ja sellaisena tahtoo antaa yhden tavallisen velkakirjan, valtakirjan tahi kirjallisen vastauksen tahi kanteen kihlakunnan oikeudelle.

Waan sillon kun tällaiset järjettömät julistukset voidaan pidettää niin kauvan lakina, ja kun koko kansan täytyy totella niitä, se on jokaiselle liian aikainen puhella tämän kansan liiallisista vaatimuksista, niinkuin Suomen maan ruotsikot nyt rakastavat puhella.

Heiltä kuitenki voisi toivoa

niin paljo luonnollista älyä, että tajuisivat sen totuuden: ettei mikään järjetöin laki voi vaikuttaa hyvää, ja että suurin seisaus, mikä kansan elannossa voipi tapahtua. on sellainen kun sen täytyy totella niin järjettömiä käskyjä kuin edellä-mainittu Turun hovioikeuden julistus, jonka sanat luetaan Suomen Lakikokouksessa.

Professori E. Lönnrotille.

2012-05-15

Professori E. Lönnrotille.

(15 päivänä Toukokuuta 1862).

Suomea sorteli orjuudessaan
Kielen vierahan ankara valta,
Waan Sinä kansasi kurjuudessaan
Armahtain, vapahaksi sen alta
Päästit ja neuvoit: tuossa on tie,
Lupauksen maahan mi vie.

Kansas jo nääntyä ol’ janohon,
Kuivaa korpea astuen kauan.
Silloin synkkähän kalliohon
Kalkahutellen mahtavan sauvan,
Laulun lähtehet uhkuamaan
Syvyydestä saatit vaan.

Nuorelta nähtyä maan luvatun,
Mieles jo uupuvi matkoistansa.
Waan älä vielä tok jättäö, Sun
Näin sydämestään pyytävi kansa,
Wannoen viedä Sun hartioillaan
Näkemään sen toivosi maan.

Tapio 1862-04-12 Iivanan tee

2012-05-13

Iivanan-teetä.

Kirjoituksella 14 p. viime Helmikuuta on Wiipurin läänin kuvernööri lääkintä yli-hallitukselle ilmoittanut, että tulli-palveliat Wenäjän rajalla ovat ottaneet takavarikkoon noin 40 puutaa teetä, joka ei näyttänyt olevan ei näöltään eikä hajultaan ei Kiinan eikä Amerikan teetä, vaan luultiin olevan Wenäjällä

    Iivanan teeksi sanottua horsma-kasvusta (epilobium) valmistettua,

jota on pidetty pyörryttävänä ja muutenkin terveydelle vahingollisena, jonka vuoksi kuvernööri on pyytänyt lääkintä yli-hallituksen tutkimaan tätä teetä, jota oli lähetetty näytiksi.

Tämän pyydetyn selityksen on yli-hallitus antanut ja sanonut ettei siinä ollut rahtuakaan tavallista kiinan-teetä, vaan on kuivatuita maito-horsman (Epilobium augustifolium) lehtiä, joka kasvu ei kuitenkaan ole voitu pidettää sisältävän mitään terveydelle vahingollisia aineita.

sanan-saattaja-wiipurista-1834-05-31-dobro-pozhalovat-v-monrepo

2012-05-11

Обьявляется симъ:

что входъ въ садъ мызы Монрепо гуляющимъ снабженнымъ надлежащими билетами дозволенъ токмо по воскресeньямъ после полудни что сiибилеты единственно въ рукахъ техъ коимъ оные даны, признаны будутъ действительными кроме семействъ оные получившихъ никому передаваемые быть не должны и что дети без родителей и родственниковъ ихъ въ садъ не будутъ впускаемы.

Въ прочемъ находить владетель мызы Монрепо себя понужденнымъ подтвердишь: что сколь большимъ удовольствиемъ онъ ни предоставляетъ благонравной Публике наслаждаться садомъ его…

С другой стороны с прискобiемъ замечено что делаются в Саду поврежденiи и неприличiи и если сiевпредь продолжаться будетъ.

Необходимо должно прекратится Публичное гулянiе въ семъ саду.

    Маiя 23 дня 1834 года
    По доверенности: надворный советник
    Букманъ