Archive for syyskuu 2012

Leppävirran kirkon rakentaminen 01

2012-09-30

Tapio 1862 – Pärttylin kirkko

Tapio 1862-08-30 Pärttylin kirkko
Tapio 1862-08-30 Pärttylin kirkko

Pärttylin kirkko, Leppävirran kivikirkko

Leppävirroilla

vihittiin viime sunnuntaina tavallisella juhlallisuudellaseurakunnan kivi-kirkko, jossa on pidetty joka Pyhä jumalanpalvelusta sitte v. 1846.

Tähän myöhäiseen vihkimiseen on ollut syynä, että tätä kirkkoa ei ole vielä tätä ennen selitetty valmiiksi. Waan nythän se rupeaa käymään täydestä.

Eräs toinen lähettäjä kirjoittaa samasta asiasta näin:

Pärttylin kirkko, Leppävirran kivikirkkoLeppävirran kirkon, jota urakalla tehdyn huonon rakennus-tapansa vuoksi on niin paljo tarkastettu, vihki 24 p. Elokuuta 1862 seurakunnan kirkkoherra, rovasti, viisaus-opin tohtori ja tähtimies Daniel Fredrik Walle.

Siitä puheesta, jonka hän tässä tilaisuudessa piti, saatiin tietää, muun muassa, että seurakunnan ensimäinen kirkko oli tehty v. 1640, ja vaikka puinen, oli se kuitenkin kestänyt ja käytetty yli 150 vuotta.

Toista kirkkoa

alotettiin rakentaa v. 1804, myöskin puusta, mutta sen hävitti ukkonen jo v, 1804.

Tämän perässä pidettiin 12 vuotta Jumalanpalvelusta väli-aikaisessa lauta-kirkossa. Tämä nyt vihitty eli kolmas kirkko, tehty harmaasta kivestä ja käytetty jo sitte joulupäivän v. 1846, on 22 vuotta ollut työn ja korjuun alla, niin että se nyt vasta on tullut valmiiksi ja voitu vihittää.

Ensimäinen pappi seurakunnassa

on ollut Dominus Bartholdus, jonka poika ja jälkeinen virassa Clemens Bartholdi on ottanut sukunimen Orman. Muistoksi seurakunnan eusimäisestä papista pidettiin nyt kirkon vihkiminen Pärttylin päivänä ja kirkko nimitettiin Pärttylin kirkoksi.

Jälestä puolen päivän oli seurakunnan herras-väki kutsutut kirkkoherran luo ja silloin toimitetuissa rouvasväen töiden arpajaisissa tuli raavaan lainakirjastolle 74 ruplaa 8 kopeekkaa hopiassa.

 

Leppävirran kirkon rakentaminen 02

2012-09-30

H. P—sen kirjoituksen johdosta Tapion 26 numerossa.

======= ======= ======= ======= ======= =======

Leppävirran uusi kirkko oli perustuksen panemisesta vihkimiseen asti ja vielä sen jälkeen itsellensä saattanut paljon huomiota ja muistutuksia. Lyhykäinen, pää-asiallinen kertomus tästä aineesta ei taida olla ilman huvitusta ja oppia.

— Että mainittu kirkko on liian paljon maksanut, sitä seurakunta parhain tuntee. Kaikki vahingot ja liikamaksut ovat tulleet siitä, ett’eivät talonpojat alusta pitäneet yhtä herrasmiesten kanssa. Koska perustus huonosti pantiin, tahtoivat herrasmiehet saada sitä paikalla korjatuksi; josta syystä kirkon-kokous pidettiin tässä asiassa, mutta talonpojat arvelivat aikaa kyllä olevan muistutusten tekemiseen sitten, kuin suoja on valmis, ilman sitä, ettei sovi riidellä tulevasta rauhan-huoneesta.

Riita kuitenkin nostettiin herrasmiehiltä, urakka-mies kiirehti rakentamaan, ja kuin syyni tapahtui, olivat jo ikkunan raamit paikollansa.

Syyni-mies, johdattaja (kontuktyöri) Intententti-kontuorissa, A. F. Granstedt löysi,

  • paitsi muita vikoja, ”että
  • perustuksen muurit olivat melkein vatupassissa sisä-seinäin kanssa, mutta
  • useimmissa paikoissa seinät nousivat 5 — 7 tuumaan yli perustusta, ja
  • ulko-seinät olivat monessa paikaassa 8 — 12 tuumaan yli perustusta ja sillä tavalla
  • perustuksen muurit puoli kyynärää kapeammat, kuin riitningin jälkeen oleman piti.”

Kuitenkin syynimies sanoi urakkamiehelle, että hän saa jatkaa työtä senkaltaisen perustuksen päälle, sen korjaamata.

— Kuin kirkko oli valmiiksi tehty ja vastaanotettava seurakunnalta, pidettiin syyni kontuktyöriltä C. I. E. Gustavsonilta, joka antoi urakkamiehelle suuren kiitoksen työnsä edestä, ”sekä vahvuuden, että kauneuuden puolesta.”

— Seurakunta kuitenkin oli erimielestä. Koska nyt ritningit tulivat kirkkorakennus-toimituskunnan käsiin, ja niitten kanssa työ verrattiin, havaittiin, että tykkönään erilaatuinen kirkko oli rakennettu, ja tehtiin 25 muistutusta työtä vastaan ulkonaisessa muodossa, ilman sitä, joka ei silmäin edessä ollut.

— Paikalla tutkimaan näitä muistutuksia tuli herra Intententti E. B. Lohrman ynnä kontuktyörin I. Wiikin kanssa, jotka hyväksi ottivat 24 näistä muistutuksista.

— Tämän perästä toimitti herra pää-rakentaja (arkitekti) C. Ziegler syynin ja valmisti ritningin ja maksun osoituksen kuinka lisä rakennusten (contreforts) kautta joka kirkonnurkissa ne huonot seinät tulisivat vahvemmiksi, niin että pystyssä pysyisivät. Wielä oli kihlakunnan oikeuuden syyni ja lopullisesti tutki vikoja intententin siainen herra arkitekti E. A. Edelfeldt.

Hän määräsi kirkon-perustuksen joka oli aivan huono, olevan kiilattavan, ja valmisti ritninkiä ja maksun osoitusta sen työn päälle.

Riita seurakunnan ja matkamiehen välillä tästä kaikesta meni Keisarilliseen Senaattiin asti, joka armossa päätti, että ne havaitut viat ovat korjattavat matkamiehen kustannuksella. — viat, jotka luettiin urakkamiehelle haitaksi kirkon rakentamisessa, olivat:

  • huono ja liian kapea perustus;
  • seinät toista kyynärää matalammat, kuin oli määrätty, ja
  • niin huonosti liitetyt, että paljon rakoja löytyy;
  • torni useampia kynänä matalampi kivestä, mutta jatkettu puusta;
  • katto-rustninki monta kyynärää matalampi ja liian hienosta puusta tehty;
  • koko katto niin huono, että se oli uudesta tehtävä;
  • neljä kivipilaria pois unhohdettu kirkon sisu-puolelta, ja
  • kaksi puusta tehdyt;
  • kaikki istuinlaudat mitättömiksi selitettiin (kasserattiin);
  • yksi osa räästäs listoista sisu-puolella pois jätetty ja niitten siaan mustat viivat maalatut seinään;
  • ulko-traput niin hajalliset, että ovat uudestaan tehtävät,
  • j. n. e.

Että korjata tätä kaikkia oli mahdotointa, jollei koko kirkko purettaisi, ja sitä uudestaan rakennettaisi.

— Mistä varaisuutta siihen?

Sentähden päätti seurakunta parantaa sitä, jota oli mahdollinen parantaa, ja ei ruveta perustusta korjaamaan. Tästä syystä

  • katonkannatukset (takotolit) vahvistettiin;
  • uusi katto pantiin,
  • yksi osa väliskattoa uudistettiin;
  • kaikki istuinlaudat sekä alhaalla kirkossa että parvessa uudesta tehtiin;
  • uusi silta pantiin parvessa;
  • koko kirkko sisu-puolelta maalattiin sekä öljy- että vesi-värillä;
  • ulkoseinät ja torni rauta-ankuroilla paljon vahvistettiin:
  • uudet ulko-traput hakatusta kivestä vielä vuonna 1861 tehtiin
  • j. n. e.

Että kirkko aina jää valmistamattomaksi, koska perustus on niin luottamatoin, on hyvästi ymmärrettäviä; kuitenki seurakunta kirkonkokouksessa Lokakuun 6:na päivänä v. 1861 tyytyi tällä korjaamisella, että kerran saisi kirkkonsa vihityksi.

Koska allekirjoitettu nimitettiin Leppävirran kirkkoa vihkimään, ja päivä jo siihen oli määrätty ja ilmoitettu, nimittäin 24 päivä Elo-kuussa, ja seurakunta 11 päivänä samaa kuuta muitten asiain suhteen kokoon tuli, kysyin minä, jos hän tahtoisi puolestansa mitään tehdä vihkimisen Päivän kunniaksi ja kirjoitettiin näin kuuluva protakolla.

”§ 3. Kysyttiin seurakunnan jäseniltä, kosta, kohta kirkkomme vihitään, jos he heidän puolestansa jonkun pidon kautta tahtoisivat kunnioittaa niitä vieraita Pappeja, jotka tämän toimituksen suhteen tänne vaivataan; mutta seurakunta ei siihen ruvennut.”

Syy tähän kysymykseen oli se, että alakirjoitettu olen ollut ainoastansa yhdessä kirkon vihkimisessä ja silloin oli juhla-ateria seurakunnalta toimitettu.

Lyhykäinen oli puhe tästä asiasta. Koska ei mitään tullut pääasiasta, on hyvin ymmärrettävä, ettei kysymystä ollut syrjä-asioistakaan, niinkuin keneltä pito olisi asetettava, missä paikassa, ja mitä se tulisi maksamaan j. n. e.

Kuitenkin on eräs H. P—nen Tapion 30 numerossa valhetellut, että minä ”olen tahtonut saada ylöskantaa seurakunnasta 10 kopeikaa rahaa oravan tilalta loistavan murkinan palkinnoksi,” joka minulta annettiin kirkkovihkimisen kunnioittamiseksi, vaikk’ei kokouksessa sanaakaan mainittu maksosta.

— Jos loistava taikka minkälainen, ja kuinka suurilukuinen pitoni on ollut, ei se toisiin koske.

Sen tiedän, että se oli vierasten että minun puolellani rakkauden ateria: ja koska H. P—nen ei taida tietää, kutka olivat mainitulle murkinalle kutsutut, saan minä hänelle ilmoittaa, että siihen oli kutsutut,

  • paitsi papit eli toimitusmiehet,
  • kaikki kirkon palveliat,
  • koulumestari,
  • lukkari,
  • suntio,
  • haudan-kaivaja, ja
  • kellon-soittajat,
  • 7 kirkonmiestä,
  • 1 talon-isäntä,
  • 1 mökin-mies, 1 haut-värkkäri ja
  • 1 nainut renki ja
  • muita vieraita taikka 42 henqeä, jotka ynnä
  • minun vaimoni ja lasteni kanssa

ravitettiin minun pöydässäni.

— Jos nyt H. P—nen väärällä ilmoituksellansa ja valheellansa on kunnioittauut taikka pahentauut seurakuntaa, sitä yksinkertainenkin käsittää.

— Mutta joka pesässä usein mätämuna löytyy. ”Heidän hedelmistänsä te tunnette heidän” (Math. 7: I<>.) ja ”sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Math. 12: 34).

D. F. Walle.

Kenen tulee kauppaa tehdä?

2012-09-30

Kenen tulee kauppaa tehdä?

Tämä kysymys kuuluu kummalliselta meidän aikana, jona ihmiskunnalle tahdotaan kaikessa vapautta. Mutta meidän perustuslakimme *),

*) Saatua ”Perustuslait” kielellemme tulee meidän toimittajaa ja suomentajaa paljon kiittää

jaettua kansallisuudet maassamme neljään säätyyn: aateli-, papis-, kauppa- ja talonpojan-säätyyn, mikä näyttää kullenni kansaluokalle määrätyn eri-toimensa ja vaikutus-alansa yhteisessä isänmaamme palveluksessa.

  • Aatelien tulis valvoa maan puolustusta ja että yhteinen rauha ja turvallisuus voimassa pidettäisiin;
  • papiston asia on valvoa ja hoitaa kansan hengellistä eli niinkutsuttua uskonnollista puolta;
  • kauppamiehet taas katsovat että kaikilla säädyillä olis heidän jokapäiväiset tarpeensa saatavana;
  • talonpojille jäi työksi maanviljelys ja kovain luonnon voimien kanssa taistelemalla elatuksen hankkiminen.

Näin sitte oli itsekunkin, ehkä eritavalla ilman toistaan sortamatta, eteenpäin vetäminen yhteistä parasta, maan ja kansan etua, kuin rattaat kellossa.

Jos siihen lisätään mitä laki Kauppa-kaaren 6 luku 1 § säätää,

niin nähdään selvästi kauppa annetuksi kauppamiehille. Hyvin luonnollista onkin että kukin ahkeroipi toimessaan ja eteen otetussa virassaan. Sillä kukin elatuskeino vaatii erityistä oppia, tietoa ja harjoitusta. Siis voipiki näitä kaikkia sekamäsyyn käytettyä ja moniin puuhiin ryyhdyttyä ne tulla vaan häiritsemään toisiaan, joten sitte käypi kuten sananlasku sanoo: ”Kellä viis virkaa, sillä kuus nälkää”. Tästäki nähdään ettei elämisen keinot sillä luonnistu että kaikkia hapuroidaan yhtaikaa ja sekasin käytetään.

Kuin nyt meidän laki määrää sekä itse kokemukset opettavat, miten sopimatoin on kullenki erityiselle sitä vähemmin hallitukselle, jolla on työnä katsoa ja hoitaa että kaikki säädyt ja jäsenet kansakunnassa saavat täyttä etua ja turvaa ahkeroimisissaan nauttia, riehua yhdestä työstä ja toimesta toiseen, niin hallitukselle on jyvänkauppa, kuten kaikki muukin kauppa, jo senki suhteen sopimatoin, että on aivan tietämätöin, mistä on oikeutta haettava kuin näissä kaupoissa epäjärjestyksiä saattuu, joita kyllä valitettavasti usein tapahtuu. Vahingon kärsineellä tosin on oikeus valittaa asianomaisessa läänihallituksessa. Mutta mitäs tapahtuu.

Asianomainen virkamies, joka tavallisesti on vouti, saapi siitä vähän muistutusta. Siinä on kaikki, olkoon sitte vahinko miten suuri tahansa. Waikea onki rangaista sitä, jonka näkee käskyläisenänsä hyötyänsä etsien, ehkä muille vahingoksi menettäneen.

Niinkuin olemme nähneet,

on jyväkauppa lain ja yhteisen turvallisuudenki suhteen sopimatoin hallitukselle. Nyt täydymme tarkastaa sen hyötyä ja vaikutuksia kansallisen elämisen ja varallisuuden puolelta. — Koska viljaki on kauppatavara ja sen välikappale, niin tämän kaupan hyöty varallisuuden suhteen nähdään jo siitä, kuin katsotaan ostajain paljoutta. Se ainaki on tietty, että mitä enempi ostajia tavaralla on, sitä parempi on hinta, mutta mitä vähempi sitä ostetaan, sitä huonompi on hintaki. Niin jyvä-kaupanki kanssa. Mutta jyvillä maassamme ei olekaan ostajia ollenkaan, milloin niitä ei täällä maamiesten kesken kaikkia tarvita.

Jyväin kauppaan täällä ei ole kellään yksityisellä vapautta. Sen on hallitus anastanut itsellensä. Se yksin niiden kanssa tekee mitä tahto.

Keskinkertaisina vuosina

kokee se koota jyviä jyvästöinsä entisiä laivojaan vaatimalla ja vuotisten verojyvien ottamisella. Harvoin kuitenkaan rahalla ostamalla. Mutta sattuuko nyt joskus hyviä vuosia, silloin ei ruunullekaan kelpaa, ei vero-jyvätkään. Raha on silloin hänelleki vaan laitettava.

Silloin taas jos on viljaa, on maamiehellä pula rahasta, kuin ei ole muutakaan rahansaanti-keinoa kuin vilja, eikä viljaa taas saa ostajain puutteessa millään keinolla rahaksi. Silloin täytyy tuhlata viljaansa, mikä viinaksi polttamalla, mikä milläki luonnottomuudella, kuinhan kopeekanki saa ulostekoinsa suorittamiseksi.

Tässä tilassa ei ole maamies-kurjalla puolta. Silloin menee hänen omaisuutensa, maansa ja mantereensa aivan säälimättä vaikka yhdestä pennistä. Itsensä ja perheensä on hänen sitte mieron tiellä eli vaivaishoidon elätettävä, olkoon hän muuten miten toimellinen ja ahkera tahaan.

Että näin tapahtuu, ei ole mikään uusi asia, se on aivan jokapäiväisiä kokemuksia. Kuin tämmöiset ovat hallituksen jyväkaupan seuraukset hyvinä vuosina, niin on siitä jo arvattava miten huonoina tapahtuu.

Huonoina, vuosina

hallitus tosin jakaa maakuntaan ne viljavarat kuin hänen tallellaan on, osan lainaamalla sekä rahalla ostamalla, jos silloin rahaa voipi löytyä? Mutta sitte kun ovat loppuneet, ja ”mitä ne ovatkaan näin paljoille”, niin sitte tahtoo olla kansalla kuolema käsissä. Jos ei silloin ole viljaa, niin ei ole rahaakaan. Sattuupa usein niinki, että kuin näillä ruunun jyvästöistä saaduilla jyvillä, jotka siellä useampia vuosia ovat seisoneet, kylvetään, ei tule kuin oras sinne, toinen tänne niin harvaan, että menee niin se kylvetty maa kuin siemenkin ihan hukkaan, joten seuraavana vuonna taas on sama pula edessä ja siis katovuosi.

Hallitus kyllä antaa, sitte näin hädän tultua, luvan kauppamiehille ja muille yksityisille tuoda viljaa maahan, mutta mitä niitä silloin niin pian ottaa, eli jos oliskin saatavana, niin miten voipikaan niitä korkeain hintain suhteen silloin ottaa tahi muutenkaan suuremmassa määrässä siihen puuttua, kuin hädän loputtua voidaan koko kauppa taas kiellettää pois, niin että ostetut viljavaransa tulisivat jäämään hyödyttöminä makaamaan takanansa.

Sentähden on aivan vähän kauppioihimmekaan, jyväkaupan hallituksen vallassa ollen, luottamista.

”Mistäs sitte jyviä saatasiin, jos ei niitä ruunu laittasi?” saattanee kysyä joku. Tähän on vastaus: Kyllä kauppamiehemme, saatuaan jyväkaupan kuten kaiken muunkin kaupan huostaansa, muutellakseen oman mielensä mukaan, pitäisivät siitä huolen.

Siihen on meillä vakaa ja luotettava tositus. Eipä meillä raettakaan saada suoloja omasta maasta, vaan ne on kaikki ulkomaalta tuotavat. Pitäväthän kauppiaamme niitäkin aina varalla, niin ettei niistä tule puutetta. Samoin olisi jyväinkin kanssa.

Jos jyväkauppa jätettäisi kauppamiehille,

ostasivat ne hyvinä vuosina viljaa maamiehiltä, mitä niillä löytyisi yli oman tarpeen, ja veisivät sitä sinne, niissä sillä paraan hinnan saisivat, ja täten levittäisivät rahaa maakuntaan sekä kulettasivat muutakin tarvis-tavaraa maahan. Katovuosina taas toisivat viljaa muista maista, mistä huokenmmalla hinnalla saisi. Näin ollen ei olisi hätä ja puutos viljasta likimainkaan niin suuri, kuin nyt aivan tavallisesti tapahtuu.

Sillä silloin kauppamiehet toisivat ololta viljaa ja taas olisi maamiehillä enemmän rahaa, jolla voisivat ostaa viljaa. Mutta silloin aina tietysti hätä tulee, kuin ei ole rahaa millä ostaa, jos viljaakin löytyisi. Jos taas velaksikin ottaa, kuten nykyjään on maassamme tavallinen ollut, silloin taas varustetaan köyhyyttä tuleviksi vuosiksi.

Siis hallituksen luopumisessa jyväkaupasta ei olisi vähääkään pelkoa viljan loppumisesta. *)

*) Kuin hallitus luopusi jyväkaupasta olisi siitä seki etu että päästäsiin monia virkamiehiä rinnattain pitämästä. Kyllähän järjestys- eli nimismiehetkin kukin piiristään kokoasivat ilman voutia vuotisen veron, ja tekisivät tilin lääninhallitukselle. Täten saatasiin Yhteisiä varojamme säästetyksi.

Että jyväkauppa hallituksella,

kuten nyt olemme nähneet, vaikuttaa ei ainoastaan rahan ja viljan puutetta sekä lisää rasitusta vaivaishoidolle, vaan vielä syvempiäkin haavoja ja painavampiakin seurauksia kansallisen elämisen ja varallisuuden suhteessa. Se vaikuttaa säästämättömyyttä, velttoutta ja huolimattomuutta työnteossa ja asiain toimittamisessa.

Tosin hyvinä vuosina, kuin vilja on meillä ainoa rahansaaliin keino, jolloin ostajain puutteessa ei saa viljaansa rahaksi, eikä karjan-hoitokaan: lihan, talin, voin, maidon ja juuston ollessa niin huonoissa hinnoissa aina meillä kuten esim. Englannissa kannata, tulee tuhlaaminen täytymälläki; mutta huonoinakaan vuosina ei oikein pidetä lukua säästäväisyydestä.

Sanotaan vaan: ”Otetaan velkaa, kyllä ruunu antaa ja kyllähän se muutenni auttaa”. Näin sitte ruunun avullisuuden nojassa vajotaan vajoomistaan huolimattomuuden ja velttouden uhriksi ja ikäpäiväisen velkaantumisen orjiksi **).

**) Ei se kauppa suurin hallituksenkaan kassaa kasvata. Ensinki velallisista moni kuolee, mikä taas muuten köyhtyy, häviää ja joutuu turmioon, joten velat täytytään jättää sinne ja antaa anteeksi ja jäädä hallituksen omaansa paitsi. Toiseksi käypi niinki, että hyvinä vuosina saapi jyvävaransa aivan hyödyttöminä seisoa jyvästöissä. Saapi vielä näin päälliköille maksaa kalliit palkat. Usein käypi niinki että täytyy jyvänsä myydä hyvinni alennetusta hinnasta ja tätenki saada tappua yhteiseen varastoon.

Seikka on kyllä surkuteltava

ja ansaitseisi tulla aikanansa autetuksi. Waan niin kauvan kuin kansaamme pidetään lapsella, ettei kielensä eikä yksin elatuskeinonsa suhteen voida uskoa eikä antaa mitään ominaista valtaa ja huolenpitoa, mutta kaikki vaan on odotettavana ja saatavana ”Isälliseltä” hallitukselta täytyy asiain jäädä auttamattomaksi.

Yhä uhkaavat katovuodet kyllä pitäsi opettaa asianomaisia ottamaan asiasta vaaria, eikä hallituksen ollenkaan rientää lääkärin tavon kaikkein tilaa parantamaan. Se mikä hallituksen tässä olisi tehtävä, on se että vapauttaa niin paljon kuin vaan mahdollista on tullin maksusta kaikki elatukseen eli viljaan kuuluvat kauppatavarat niin maasta viedessä kuin maahan tuotaissa ja varustaa kuletus-neuvot niin joutusiksi ja huokeiksi kuin suinni saada voipi, luopuen sitte kokonaan viljakaupastaan ja jättäin sen yksityisille kauppioillemme.

Kuin hallitus puoleltaan vaan näin tekee siinä on kyllä. Kaikki muu hyöriminen ja pyöriminen kansan toimeentulosta on vaan turhaa vaivaa hallitukselle, sekä häviötä yhteisille varoille ja turmiota kansallemme ja maallemme.

M. T–e.

suomen-julkisia-sanomia-1862-04-04-s%C3%A4%C3%A4n-ennustaminen-kahvista

2012-09-29

Kahvikuppi ilmapuntarina (barometer).

Luultavasti vetää semmoinen ilmapuntari useemmanki suuta nauruun; mutta kuulkaamme mitä ulkomaan lehdet siitä tietävät.

Eräs Ranskan lehti kertoo koetuksilla toteen näytetyksi, että kupillinen kahvia, hyvästi keitettynä, kelpaa hyväksikin ilman-ennustajaksi. Kuin näet sokeri on pantu kuppiin, niin nousee sokerisia oleva ilma, sitä myöten kuin sokeri ennättää sulaa, kahvin pintapuolelle, jossa siten syntyy vienosti sihisevää vaahdetta.

  • Jos tämä vaahde keräytyy kupin keskipaikalle, niin se ennustaa pouta-ilmaa;

  • mutta jos se asettaupi keskipaikan ja laidan välille, niin se merkitsee vaihtelevaa ilmaa;

  • jos se taas asettuu kupin laidalle, niin se ennustaa saadetta;

  • ja jos tämä vaahde leviää laitaa myöten ympäri koko kupin, niin on kova pitkällinen sade tulemassa.

Eräs hra Sauvageon on ottanut koetellaksensa eikö kahvista saisi sään ennustuksia, yhtäpitäviä paraamman ilmapuntarin kanssa, ja näistä hänen koetuksista ovat yllämainitut havainnot lähteneet.

Itsestänsä selvä on että koeteltaessa ei saa liikuttaa kuppia paikaltansa, niinkuin myös että koetus on tehtävä ennenkuin päällistä (kermaa) pannaan kahviin.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-10-17-lapsen-laulu

2012-09-27

Lapsen Laulu.

Lapsi olen laulavainen,
pieni, vielä voimaton,
huvitusta halaavainen,
huikennellen huoleton.

Warjelduna vanhemmilda,
armas, vietän aikoja,
suojelduna suuremmilda
olen vailla vaivoja.

Aina löydän avoimena
äidin helman hupaisen;
isän polven istuimena
tunnen minä turvaisen.

Eipä äidin rakkautta
vaivatkan voi vähendää,
isän hyvän hartautta
elon huolet hävittää.

Kieldo, taikka käskeminen
armas ombi äidildä,
opin, neuvon ottaminen
indoisembi isäldä.

Siis on syytä nuoruudessa
heitä hyvin kuulemaan,
vanhemmille vanhuudessa
vielä arvon andamaan.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-09-26-syyshallat

2012-09-24

Waasan puolella on yöllä, 24. päivää vastaan elokuussa ja seuravaisina yöinä ollut kova halla, joka on paljo vioittanut viljoja erinomattain toukoja, joista suurin osa on mennyt hukkaan.

Oulussa ovat myös yöillä 21, 22, 23, 24 ja 25. p. elok. kovat pakkaiset tehneet suurta vahingoa ruis- ja otraviljoilla.

Samoina aikoina olivat Wiipuringin tienoilla vahvat hallat viljoja turmelemassa. Ne oraspellot, jotka kylvettiin uudella siemenellä, saivat ensimmäisen sateen 19. päiv. tätä kuuta.

Uudessa maassa on vuoden saalis ylimalkain ollut oikein hyvä, erinomattain rukiin puolesta. Riihiä ei taida tulla niin monda, mutta siihen siaan on olki ollut roistasa ja vilja sangen hyvä. On kuitengin sielläkin ollut paikkoja, joissa on kasvanut huonommasti. Heiniä on ylimalkain tullut vähä.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-09-26-%C3%A4idin-helma

2012-09-21

Äidin Helma.

Syvembää ei salaisuutta
itse syvyys synnytä,
suurembaa ei suloisuutta
koko luondo käsitä,
kuin on kungin syndymä,
äidin helma hembeä.

Mitä tundee rakas rinda
synnyttäissä sikiän,
siinä halpa ombi hinda –
hinda kullan kiildävän;
äidin helma hembeä
lapselle on lembeä.

Mutta kuka kuolevainen
tutkii riemun täytyyttä,
kuin on lapsi kuuliainen,
harjoittaja hyvyyttä?
siit’ on sydän suloinen,
äidin rinda riemuinen.

Sikiä! kuin kadotusta,
tuskaa etsit tunnolles,
varhain kokoot kirousta,
kauhistusta kallolles,
hylkää äitis hartaus,
riemu, toivo, rakkaus.

Sitte valmis vaipumahan
olet syndiin syngiään,
paatuneena painumahan
helvettiingin hirviään,
jossa tunnon todistus
ombi tuskan tulistus.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-09-12-arabialainen-kauppias

2012-09-18

Matkustavainen engelsmanni kirjoittaa Arabiasta, että siellä kauppa puodit aina heitetään auki koska kauppiat menevät ruoalle taikka muille asioille.

Tavarain eteen ei panna muuta kuin hieno verkko, merkiksi, että kauppia on mennyt pois, ja vaikka minä näin satoja köyhiä ja nälkäisiä ihmisiä kävelevän edes ja takaisin puotien läpi, niin ei kuitengan varastettu mitään.

Kerran kysyi Arabialainen minulda: ongo se tosi, että teidän maassanne pidetään ovet suljettuna yötä ja päivää, varkaitten pelvosta? ”Tosi on,” vastasin minä. ”Ongo se tosi,” kysyi hän taas, ”että varastetaan teidän taskuistanne, koska te kävelette kaduilla?” ”Minä en voi sitä kieldää,” vastasin minä.

”No, sanoi hän, kuinga te siis voitte kiittää teidän kansanne paremmaksi meitä, meillä ei sitä tekisi kukaan.”

sanan-saattaja-wiipurista-1835-10-24-kalakeitto

2012-09-16

Welli Islandin karpeista.

Kangas karpeista, jotka myös Islandin karpeiksi kutsutaan, voipi saada hyvän makuisen vellin, joka on ruumille terveellinen ja pitää ihmisen kylläisenä.

Karpeet puhdistetaan ensin rojasta ja kiehutetaan sturavaisella tavalla, ennenkuin tehdään velliksi: ota puoli naulaa karpeita, pane ne pataan, jossa on kaksi kannua vettä ja 8. lusikanlista riepuun kääritettyä tuhkaa. Kiehuta sitä 10. minutia. Kaada sitte pois vesi ja tuhka, ja huuhdo karpeet kylmässä vedessä. Pane senjälkeen taas 3½ kannua puhdasta vettä kattilaan, ja keitä siinä karpeet puoli tundia. Eli niin kauvan, ettei jää kuin 2½ kannua jälelle.

Koska se on tehty, niin silaa pois vesi järjän rievun läpi, ja puserra tähteen. Koska siihen sitte lisää korttelin ruis- eli otrajauhoa, niin se keitetään niinkuin muukin velli.

Suolaa pannaan mauksi, ja maitoa, jos on. Mutta jos ei ole maitoa, niin on vesi vellikin hyvä. Tällainen velli on vähimmäksikin kaksinkertaisesti ruisvelliä einekkäämbi. Missä on enämmin taikka vähemmin perhettä, siinä saapi taikka lisätä taikka vähendää karpeita ja muita keinoaineita sen määrän jälkeen kuin tässä on sanottu.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-10-03-mustalaiset

2012-09-14

Mustalaisista.

Nyt on jo liki neljä sataa vuotta sitte kuin mustalaiset ensin ilmaunduivat Ungarian ja Böhmin maille, ja sen jälkeen ovat ne hajoilleet ymbäri Europan.

Jokapaikassa ovat he säilyttäneet erinäisen näkönsä, oman kielensä, ja vanhat tapansa. Niitä on myös paljo Aasiassa ja Afrikassa. Europassa luullaan heitä olevan yhden millionin, Afrikassa neljä sataa tuhatta, Indiassa puolitoista millionia, ja muissa Aasian maissa enämmin kuin kaksi millionia. Niitä on siis ylimalkain viiden millionin paikoilla.

Erinäisissä maan äärissä on heillä erinäinen nimi, mutta joka paikassa on heillä yhdenlainen elämäkerta.

Persialaiset kutsuvat heitä mustiksi Indialaisiksi

mustan pinnan tähden, ja Tsengarin kansa, joka asuu Itäisessä Indiassa, kutsutaan myös Persiassa mustiksi Indialaisiksi. Ne näkyyvät kaikin puolin olevan yhtä kansaa, sillä ne ovat siellä, niinkuin meilläkin ja kaikissa maissa, kulkeva kansa, joka pitää karjaa, rakastaa tanssia, ovat laiskat, valehteliat, petturit, juomarit, ja luonnostansa raat ja pelkurit.

Heillä ei ole keskenänsä mingänlaista lakia, eikä asetusta, eikä he pidä uskon opista lukua, vaan pelkävät pahoja hengiä ja ihmisten luotua onnea. Heidän naisensa katselevat kättä, ja ovat enämmittäin kauniit, mutta sangen hekumalliset. Aviosäätyä ei he tunne.

Mustalaiset luullaan olevan Indialainen kansa ja lähteneen Indiasta.

Wuonna 1393.

voitti suuri ja väkevä Mongolaisten kuningas Timur Indian maan, ja tappoi siellä satoja tuhansia asukaita. Siitä tuli ihmisille suuri pelko. Ylhäisemmät säädyt ja ne kansat, joilla oli pysyväinen asundo, ei tahtoneet jättää isän maata, mutta paljo kulkevaa kansaa meni pakoon, ja osa heistä mahtoi seurata Vihollisten sotajoukkoa.

Sillä tavalla hajosi Mustalaisen suku ymbäri maan ja pitää vielä nytkin kuleksivaista elämää. Vuonna 1417. tulivat he Ungarian ja Böhmin maille, 1418. Helvetsiaan, ja 1422. Italiaan. Sieldä he sitte levenivät muihin maihin.