sanan-saattaja-wiipurista-1835-09-19-pietarsaaren-palo


Pietarsaaren kaupungista on tullut surullinen tieto, että suurin osa kaupungia on tuli palolda hävitetty.

2. päiv. tätä kuuta kello 10. illalla pääsi valkea tundemattomalla tavalla Rodmannin Forsbergin kartanossa vallolleen, ja leveni kovassa tuulessa ja huonetten ahtaudessa niin kerkeästi, että suurin ja paras osa kaupungia etelä puolella jokea, niin myös isot magasinat ja muu irtanainen tavara, oli ennen kello neljää aamulla tulessa palanut.

Siinä hukkui myös kolme ihmistä. Kaupungin raastupa ja 73. kartanoa, ynnä magasinoja, riihiä ja latoja ulkopuolella kaupungia ovat palossa hävitetyt, ja 571. hengeä jotka niissä asuivat, ovat suojata. Suuri osa heistä on niin alastoin, ettei heille ole jäänyt mitään, jolla he nyt syksypuolella ja talvea vastaan hengeänsä elättävät. Heillä ei siis ole muuta turvaa, kuin se apu, jonga hyvät ihmiset heille andavat.

Sentähden rukoillaan nöyrästi, että kanssakristityt, joiden sydämessä palaa veljellinen rakkaus ja joita Jumala on vaarasta varjellut, mahtaisivat lembeällä mielellä, kukin varansa jälkeen, muistaa kurjia ja tehdä apua. Pieningin annin on otollinen sille, jolla ei mitään ole.

Apu-komiteti Pietarsaaressa ottaa vastaan ja jakaa ne lahjat, jotka sinne lähetetään, ja saapi niitä laittaa taikka Waasan läänin maaherralle, taikka suorasti komitetiin. Tämän aviisin toimitus ottaa myös Wiipurin kirjanpainossa vastaan sen avun, kuin täällä annetaan, ja lupaa tässä lendo lehdessä ilmoittaa ja tehdä lu’un lahjoista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: