suomen-julkisia-sanomia-1862-03-31-baranowskin-veturi

2012-10-29

Yliopistomme professorin Baranowskin keksimä Weturi-vaunu, joka liikkuu ahdistetun ilman voimalla, on äsken tehnyt näytematkoja Nikolai-rautatiellä Pietarista Moskovaan päin.

Kuin tämä kone ei tarvitse sitä poltto-aineen paljoutta kuin höyrymassinat, niin tulisi myös kyytiraha paljon huokeemmaksi kuin höyryvannuilla. Ja juuri tämä seikka on vallan suuresta arvosta, sillä siten kasvaisi liike rautateillä monta kertaa suuremmaksi ja sitä myöten myös kaupankäynti, rahasaalis niinkuin myös tavaran saalis.

Näyte-matka onnistui aivan hyvästi; veturi-vaunu, jonka seurassa oli matkustaja-vaunu, kulki 37 virstaa tunnissa.

Kohta koitetaan tätä uutta keksintöä kuinka se pitemmällä matkalla ja suuremmilla kuormilla täyttää mitä siltä toivotaan.

Mainokset

suometar-1862-03-21-höyryvaunu-rautatiellä

2012-10-27

Höyryvaunu rautatiellä

on sitte viime maanantain ollut vakinaisessa liikkeessä Helsingin ja Hämeenlinnan välillä, kuitenki vaan kerran vuorokaudessa, lähtien se Helsingistä k:lo 8 aamulla kunaki maanantai-, keskiviikko- ja perjantai-päivänä, joina se ennättää puolivälissä k:lo 1 Hämeenlinnaan, mistä se taas kunaki tiistaina, torstaina ja lauvantaina k:lo 7 aamulla lähtee ja ennättää Helsinkiin puolivälissä 12 päivällä.

Ehkä tämä rautatie on rakettu niin hyvin suomalaisille kuin ruotsalaisille asukkaille, ei kuitenkaan ole Suomalaisille osoitettu sitä luonnollista hyvää, että olisi suomenkielisiin sanomalehtiin annettu julistettavaksi ilmoitusta, minä aikoina höyryvaunu liikkuu, eikä taksojakaan matkustajain ja tavarain kuletuksesta suomeksi annettu.

Myöski kulkuliput ovat ainoastaan ruotsinkielisiä.

Katsoipa asiaa miltä kannalta tahaansa, niin se alati jääpi uudeksi todistukseksi siihen, että Suomen kieltä ja kansallisuutta paikoittain vielä niin halveksitaan, ettei olekaan kummaa, jos Suomalaisissa tyytymättömyys ja sydämen kyllyys yhä paisuu, josta ei voi yhteiselle isänmaalle tulla muuta kuin pahaa.

Me kyllä tiedämme, ettei mainittu seikka ole tullut muusta kuin ajattelemattomuudesta, vaan kuitenki se ajattelemattomuus olisi mahdotonta, jos kielellemme ja kansallisuudellemme yleensä jo annettaisiin ansaittu arvonsa ja oikeutensa.

Josko kulkuliput eivät olisikaan paljaastaan suomeksi painettuja, vaikka sekään ei ketään tulisi oudostuttamaan eikä tekisi mitään haittaa, niin olisi kuitenki helposti ja samalla vaivalla käynyt painattaa ne kulkuliput myös suomeksi ruotsin rinnalla.

Kuin taas rautatienhallituksen käypi julistuttaa

ilmoitukset höyryvaunun liikkeestä Helsingin ruotsinkielisissä lehdissä, niin mikä estää sen antamasta ne ilmoitukset myös suomenkielisiin lehtiin? Wai luuleeko rautatienhallitus, että tämä kallis laitos on vaan Ruotsalaisten käytettävänä, jonkatähden Suomalaiset vaan armosta pääsisivät rautatietä kulkemaan ja saisivat hankkia tiedot höyryvaunun liikkeestä, mistä ja paraite kuin vaan taitavat?

Se on kuitenki elävä totuus, että vaikka rahat tämän rautatien rakennukseen ovat velaksi valtion ottamia, Suomen kansa kuitenki tulee ne viime kädessä maksamaan.

Rautatienhallituksen pitäisi myös muistaa, että tämä sen nurjuus kansallisuuttamme suhteen tulee paljo vaikuttamaan siihen, miten nöyrät Suomalaiset jäsenet ensi valtiopäivällämme tulevat olemaan varojen suostumisessa ja myödyttämisessä rautatien jatkantoon.

suometar-1862-02-14-sensuurista

2012-10-25

Sananen Sanoma-kirjallisuudesta.

Jota kauvemmaksi kansa sivistyksen tiellä on ehtinyt, sitä tarpeellisemmaksi sanoma-kirjallisuus sille on tullut, Se on, niin sanoakseni, torvi, jolla kansa huutaa; se ilmottaa sen tärkeemmät tarpeet, sen kipeemmät puutteet, sen hellimmät toivot.

Onko siis kunnia, jos sanomien lukeminen sivistyneemmissä maissa on jokaiselle, itse työmiehellekin, yhtä tarpeellinen kun jokapäivänen leipäkin.

Waan ennenkun sanomakirjallisuus näin ylhäiseen arvoon voi kohota, tarvitaan, paitsi etevään kansallistuntoon nojaava yhteinen sivistys, täysi vapaus kirjoitettavalle sanalle. Sillä jos ompi jätettävä yksityisten mielivaltaan mitä muka sopisi julkaista, mitä ei

    – käytös, joka kansaa alati on alaikäisydestänsä muistuttava, niinkun ei se itsekin tämmöisettä isällisettä huoletta tietäisi mikä on sille hyödyllistä, mikä ei –

syntyy epävakaisuus niin hyvin sanomain kirjottajassa kun yleisössäkin.

Sanomain toimittaja ei ole koskaan vakuutettu,

josko sekään kirjoitus, jonka hän suuremmalla työllä ja nerolla on valmistanut, saa painolupaa. Sillä usein hän harmiksensa havaitsee juuri paraimman neronsa teon sanomistansa suljetuksi.

Asian näin ollen helposti ymmärtää, mihinkä välipulaan sanomien toimittajat usein joutuvat, kuinka usein eikö he karvaalla mielellä saa laskea kynää käsistänsä silloinkin, kun näkevät isänmaan kalliimpia etuja tallattavan, silloinkin, kun tietävät kansan yhteisiä varoja mitättömiin asioihin tuhlattavan, silloinkin, kun heidän oikein tulisi puhua suunsa puhtaiksi?

Ja sanoma-kirjallisuuden tärkein velvollisuus

olisi kuitenki juuri pitää tarkalla silmällä, kuinka kansan etuja yleisesti valvotaan, kuinka sen rahavaroja käytetään, kuinka sen säädyllistä tahtoa, niinkuin se lakisäännöissä ilmoitaikse, seurataan j. n. e.

Tästä siis näemme mikä viljava vaikutus-ala sanomakirjallisuudella olisi, jos se vaan vapaasti ulkonaisitta esteittä saisi vaikuttaa. Se pitäisi silmät valveella, ettei vääryys siaa saisi siinä, jossa rehellisyyden tulisi vallita, se osottaisi silmään pistävät haitat niin hyvin virkakunnissa, kun yksityisissäkin, olkoot sitte ylhäisiä tahi alhaisia.

Wapaan paino-vallan estäminen on haitallinen ei ainoasti sanomien toimittajille, vaan niiden yleisöllekin.

Himeistä vertauksista saapi yleisö usein asian todenmukaista käyntiä etsiä, sen ei muka saisi peittämätönnä kansan korviin tulla; sillä täten tulisi yhden eli toisen korkean miehen ansio ja isällinen huoli maastansa vähennetyksi. Julkisuudella tosin näinä aikoina on vahvin ja väkevin valtikka hallitsioitten joukossa; vaan sillä on myös enite kohtuullisuutta ja sääliväisyyttä alamaisiansa kohtaan.

Tätä siis ei ole sen pelkääminen, jonka alituisena silmä-teränä isänmaan totinen hyöty on, ja joka täten velvollisuutensa sitä vastaan rehellisesti täyttää. Waviskoon taasen julkisuuden tuomiota se, joka, olkoon sitten ylhäinen tahi alhainen, ainoasti omaa hyvää tarkastaen laiminlyö yhteisen hyödyn valvomisen.

Tämmöiselle käytökselle julkisuudella ei ole sääliväisyyttä; se paljastaan ja ankarasti kohtelee vian-alaista. Julkisuuden estäminen on vielä siksikin haitallinen, että kaikenlaiset väärät luulot ja huuhupuheet kansan kesken leviävät, jotka, jos täysi julkisuus sietäisiin, kohta syntyessänsä takahutettaisiin. Ja nurkkakuiskuttamiset ovat aina julkista puhetta kamalammat; sillä ne usein pujettavat asian valheen hahmoon ja antavat sille toisen näön, kun sillä totuuden mukaan tulisi olla.

Salaisuudesta kaikuva huuhu-huuto

lentää usein salaman sukkeluudella suusta suuhun, ja ennenkun havaitaankaan on se pienoisellekin asialle antanut hirmuttavan suuruuden. Tämmöisillä huuhu-puheilla ei ole niissä maissa, joissa vapaa painovalta hallitsee yleisön kesken, näin leveitä siipiä, ja jos ne joskus pääsisivätkin vähin räpyttelemään, niin julkisuus ne pian katkaisee.

Julkisuuden hellää päivän valoa ei salaisuudessa ja pimeydessä vaikuttavat keinot voi kestää, ja missä ikään näitä mielitään poistaa, siellä annettakoon sen täydessä valossansa loistaa.

Wapaan painovallan sortajat vetävät

puolustaaksensa käytöstänsä muitten syitten kanssa tämänkin: jos vapaasti sietäisiin kaikkea sanomiin kirjoittaa, sittenpä vasta irstaisuudelle vapaa valta annettaisiin, sittenpä ihmisten maine ja kunnia usein tulisi loukatuksi, ja kentiesi, jos ei viimen koko valtiollista rakennusta nurin-narin väännettäisi.

Tähän vastaamme: kokemus on osoittanut vapaan painovallan juuri olevan irstaisuuden pahimman vihollisen; sillä sivistynyt yleisö ei tydykkään kaikenlaiseen hengelliseen sälyhyn, sittenkään siihen, joka yhdellä tahi toisella tavalla sen säädyllistä tuntoa loukkaisi, jos joku sille tätä sanomissansa tarjoaisikin. Jos taasen jonkun maine ja kunnia syyttömästi tulisi sanomissa loukatuksi, on hänellä tilaisuus julkisesti osoittaa viattomuutensa ja vielä, jos tahtoo, vetää kirjottaja lailliseen edesvastaukseen hävyttömistä lauseistansa.

Pelko vapaan painovallan

olevan ajanmukaiselle, kansan etuja valvovalle hallitukselle haitallisen, on turha; päin vastoin on tämä sen vahvin ja lujin turva. Englannin esimerkki osoittaa, miten vapaa julkisuus juuri on hallituksen oma etu ja hyöty. Missä hallitus taasen ei ole kansan mielen mukainen, joko siksi, että tahtoo tallata sen kalliimpia oikeuksia, sen kansallisuutta ja laillista vapautta, eli jonkun muun syyn vuoksi, siinä ei se voi pystyssä pysyä, ehkä kuinkakin toimessansa kiivaita painoluvan antajia löytyisi.

Juuri nykyajan historia tämän kyllin todistaa.

Wapaan painovallan väärin-käyttäminen yhdessä tahi toisessa kohdassa estettäisiin ajanmukaisilla painolajin säännöillä. Missä ikään vapaus on, siellä sopii sitä myös väärin-käyttää. Waan ne pienet haitat, joihin vapaa painovalta saattaisi joutua, ei millään tavalla voi vertaa vetää hyödylle, jonka se tuottaisi.

Wakuutuksemme on siis,

vapaan julkisuuden estämisen juuri olevan syynä siihen, ettei sanomakirjallisuus voi täyteen eloon päästä. Missä ikään sen elähyttäjä, vapaus, jätetään painoluvan antajien mielivaltaan, siellä siltä tarpeellisin virkistymisen suoni katkaistaan.

Ja luonnollista onkin, ettei kukkanen, joka kedolla vapaasti on saanut kasteen nestettä imeä ja päivän valoa ja hellettä suudella, voi kylmässä, pimeässä kammiossa kukoistua. Sanomakirjallisuus on tämmönen arka kukka, jonka neste ja päivän valo on vapaus kirjoitettavalle sanalle.

Suomen sanomakirjallisuus on vielä kapalolapsi;

vaan anna sille vapaus, kukista painolupa-laitos ja säännä sille sen siaan sopiva paino-laki, niin pian näet, kuinka tämä nyt heikko lapsi on kapalo-vyönsä katkaiseva!

Tosi on: maamme on köyhä, sen miekka on vielä höyhentä keveämpi väkevitten ja voimallisten kansain rinnalla, sen sivistys on vielä puhkeematoin kukka; vaan kerran on se suloinen päivä koittava, jona se on omistava kaikki ne edut, jotka vapaan kansan ololle, elolle ja edistymiselle ovat hyödylliset ja tarpeelliset.

S. H.

suomen-julkisia-sanomia-1862-03-03-niklas-thureson-ja-kaksitoista-talonpoikaa

2012-10-22

Wuonna 1362,

nyt siis paikoillensa puolituhatta vuotta sitten, kutsuttiin Suomenmaan edusmiehiä ensikerta kokoon.

Lakmani Niklas Thureson, kaksitoista talonpoikaa ja useempia pappia läksi kuningasta valitsemaan Ruotsiin.

Sentähden ovat Suomen kansan perustuslailliset oikeudet siitä vuodesta luettavat, ja sentähden se viime juhla-pidossa oli pantu loistamaan 1862 vuoden rinnalle, jolloin valtiopäivien uusi aamurusko on koittamassa.

======= ======= ======= ======= ======= =======

Professor E. Lönnrotin puhe, esitellessänsä kunniamaljan Suomelle, oli seuraava:

Kunnioitettavat, rehelliset Suomenmiehet!

Erilailla ovat monet luonnon lahjat ihmisten välillä jaetut, toisella ei ole mitään, toisen rikkaudelle ei tiedetä ääriä.

Mutta parhaat ja kalliimmat lahjansa on luonto kuitenkin antanut yhteisiksi kaikille, niin hyvin sille, jolta kaikki muu omaisuus puuttuu, kuin sillenki, joka hallitsee äärettömiä tavaroita. Semmoisia lahjoja on meillä myös isänmaamme, meidän kaikkien paras omaisuutemme ja kallis-arvoisin maallinen tavaramme.

Se kyllä valitettavasti on tosi, ettemme tälle omaisuudelle aina muista oikeata orvoansa antaa, enemmän kun monelle muullenkaan Jumalan lahjalle, esim. terveydelle nautinto-aikanansa. Wasta sittekun terveys on kadotettu, tullaan sitä kaipaamaan, ja niin myös moni, joka ennen ei tiennyt isänmaatansa miksikään arvata, vasta sitte, kun hän on tullut siitä erotetuksi, havraitsee, kuinka kauhean onnettomia ollaan isänmaan kaipuussa.

Senpä tähden juuri muiden hirmuisten onnettomuuksien seassa, joilla Jumala uhkasi tottelemattomia Juutalaisia, oli se kovin ja kauhein, että he piti pois isänmaastansa ajettaman ja ympäri maanpiirin hajotettaman. Isänmaan kallis-arvoisuudesta seki tulee, että maansa-pettämistä kaikkina aikoina on kauheimpana rikoksena pidetty, ja henkensä uhraamista isänmaan puolesta suurimpana ansiona.

Tosiaankin isänmaa ei ole mikään tyhjä sana, kuin lyhytmieliset välistä arvelevat.

Tästä johtuu mieleeni vanha latinalainen sananparsi: ibi patria, ubi bene, se on isänmaa on siinä, missä parhain eletään. Kunniaksemme meillä ei ole niin halpaa sananlaskua omalla kielellämme, päin vastoin on jo muinaisista ajoista totuttu sanomaan: sitä koira kodiksensa, kuss’ on ollut yötä kolme, jolla juuri tarkotetaan sitä erotusta ihmisen ja järjettömän luontokappaleen välillä, että kun jälkeen nimitetyllä on isänmaansa vatsassa tahi laitumen lihavuudessa, oikea ihminen sitä vastoin ajattelee, kuin jo Väinämöinen muinen Pohjolassa. Kun kova onni oli hänen sinne saattanut, ja hän ikävöitsi sieltä kotimaahansa, niin Pohjolan emäntä arveli, hänen kyllä kelpaavan Pohjolassaki yltäkylläisten ruokain ja juomain ääressä mutta siihen vastasi Väinämöinen: kylkehen kyläinen syönti hyviässäki vierahissa, ja lisäsi siihen sitte vielä nämätki mieleen painettavat sanat: parempi omalla maalla juoda vettä tuohisesta, kun on maalla vierahalla juoda tuopista olutta.

Ihmeteltävä on kaiketi se side, joka kiinnittää ihmisen isänmaahansa, olkoonpa minkälainen hyvänsä tämä isänmaa, suurempi tahi pienempi, rikkaampi tahi köyhempi, lämpimämmässä tahi kylmemmässä ilmapiirissä.

Suomi, kallis isänmaamme, ei kyllä ole suuri, ei rikas, ei lämpimässä maanosassa, mutta tahtoisiko sitä sentähden kukaan meistä pois vaihtaa johon kuhun toiseen, jos kuinki suureen, rikkaasen ja lämmin-ilmaiseen maahan. Epäilemättä ei kukaan siihen kauppaan rupeisi, ja jos joku lyhytmielinen rupeisiki, niin kyllä vaan pian tulisi kauppaansa katumaan.

Kaikessa vähyydessään, varattomuudessaan ja pohjoisalaisuudessaan on se kuitenkin ainoa isänmaamme, kaiken mailman kullalla ja hopealla emme voisi toista saada. Se on se maa, jossa silmämme ensikerran aukenivat päivän valolle ja korvamme kuulivat ensimäisen puhe-äänen, jossa äitin hellä silmä valvoi kätkyemme ääressä ja isän lempeä käsi johdatti ensimäisiä epävakaisia askeleitamme, se maa, jossa kedot kukkinensa, ahot marjoinensa, lehdot lauluinensa, taivas tähtinensä ilahuttelivat meitä lasna ja ilahuttelevatpa vielä vanhempanaki, se on kaikkien suloisimpain muistoimme ja hartaimpain toivoimme maa, se maa, jossa saimme ensimäisen tiedon toisesta, tulevasta, vieläki kalliimmasta isänmaasta, se maa vihdoin, jossa esi-isämme ja monen meitä ennen eronneen omaisemme ja tuttavamme luut lepäävät vaivoistansa ja joka toivon jälkeen ennemmin tahi myöhemmin on kätkevä meidänki luumme rauhalliseen poveensa.

Ne maamme edellä mainitut omaisuudet, sen vähyys, varattomuus ja pohjoisuus, muuten eivät merkitse suuresti mitään; ne eivät millään lailla voi vähentää sen arvoa silmissämme ja sen rakkautta rinnoissamme. Ja mitäpä merkitsevät ne ilmanki? Mitä ensiksi vähyys ja varattomuus? Juudan maa ei suinkaan ollut mikään suuri ja voimallinen valtakunta, mutta kuitenti oli Jumala sen valinnut poikansa, mailman Wapahtajan, syutymä-maaksi, ja samoin oli muinainen Kreikan maa vähäinen. Se alaltansa ei ollut suurempi yhtä meidän maan lääniä, mutta se ei kuitenkaan estänyt sitä tiedoissa, taidoissa ja urhollisuudessa olemasta muiden suurintenki valtain edellä ja esikuvana.

Ja sitte viimeiseksi, mitä haittaa maamme pohjoinen ala? Meneppäs Aasian, Afrikan ja Amerikan kuumille, päivän-alaisille maille, katso siellä kansain orjallista tilaa, niiden alhaista ihmis-arvoa, niiden velttoutta ja kelvottomuutta kaikkeen hyvään työhön, niin toki pian kiität syntymä-maatasi onnelliseksi, ettei ole niille tienoille asetettu.

Ulkonainen arvo ei siis olekkaan niin tärkeä, kun moni ehkä luulisi, mutta sitä tärkeämpi on kunki maan sisällinen arvo, ja se onneksemme on meidän omassa vallassamme, kartuttaa sitä ja saattaa se yhä paremmaksi.

En tällä tahdo sanoa, että voisimme mitään ilman Jumalan avutta, mutta sitäpähän sanotaan Jumalankin auttavan, joka auttaa itseänsä. Wanhimmat esi-isämme, joista runot ja tarinat tietävät kertoa, juuri ovat osottaneet tien, jota meidän sen suhteen tulee käydä, – se tie kulkee tietoin, taitoin ja urhollisuuden piiri-alassa.

Väinämöisestä runot kertoivat, että hän oli tietäjä iän ikuinen, Ilmarisesta, että hän oli ylentaitava takoja, ja Lemminkäisestä, että hänen kädessänsä tulta tuiski tuima rauta, terä varsin valkeata.

Käykäämme siis sitä heidän viittomaa tietä ja pyytäkämme kunnostaa isänmaatamme tieteillä, taiteilla ja muilla urostöillä. Suurin maallinen rakkautemme olkoon aina isänmaahamme kiinnitetty, suurin rikkautemme sen laillinen turva ja vapaus, ja suurin maallinen ilomme sen kaikenpuolinen onni ja menestys!

Eläköön armas isäimme maa!

1862-02-14 Suometar

2012-10-20

1862-02-14 Suometar

Höyryvaunu Helsingin ja Hämeenlinnan rautatiellä on jo useinki kulkenut tätä väliä, vaikka se ei talvela voi liikkua samalla vauhdilla kuin suvi-aikana, koska rauta on kylmässä hapraampi eli nopeampi taittumaan, ja sentähden täytyy, peläten vahingon mahdollisuutta, varoen liikkuu kylmällä ilmalla.

Höyryvannu kuitenki kulkee nytki toki 2 peninkulmaa tiimassa eli tunnissa.

suomen-julkisia-sanomia-1862-03-13-junan-aikataulu

2012-10-17

Yleisön tiedoksi ilmoitetaan,

että Rautatie Helsingin ja Hämeenlinnan välillä auvastaan 17 päivänä tätä kuuta sekä matkustavien että tavaran kulettamista varten.

Varsinaiset lähtöpäivät, siksi kuin toisin määrätään, ovat Helsingistä joka maanantai, keskiviikko ja perjantai kello 8 aamulla, ja Hämeenlinnasta joka tiistai, torstai ja lauvantai kello 7 aamulla.

Maksut ovat eri taksassa määrätyt.

Muut ohjeet ja säännöt, jotka yhteiselle liikunnolle ja järjestykselle ovat välttämättömät, ilmoitetaan v.t. Liikunnon-päämieheltä överstiluutnantti Georg Strömberg’ilta.

Helsingistä 10 p. maalisk. 1862.

Rautatien Johtokunta.

suometar-1862-04-25-rautatien-tulot-ja-menot

2012-10-15

Rautatie

Helsingin ja Hämeenlinnan välillä on sitte 17 p:n viime Maalisk. ollut yleisön kulettavana. Liike rautatiellä on yhä ollut kasvamassa, niin että esm. viime maanantaina kulki Hämeenlinnaan 274 henkeä ja seuraavana päivänä eli tiistaina taisi olla sama ihmispaljous tulemassa Hämeenlinnasta Helsinkiin.

Se on aivan oikein, ettei höyryvaunut ole sunnuntai-päivinä liikkeellä, vaan saisi niitä kulkea arkipäivinä edes ja takasi Helsingin ja Hämeenlinnan väliä samana päivänä eikä niinkuin nyt joka toisena päivänä; luultava olisi, että liike kasvaisi paljoki, jos ylös- ja alas-matka pantaisiin tapahtuvaksi samana päivänä. Olemme kuulleet sanottavan, että niin onki aikomus kesän tultua.

Wiime Maaliskuun 17 p:stä 31 p:ään

eli rautatie-liikkeen ensimäisenä kahtena viikkona oli höyryvaunuissa kulkenut yhteensä 1592 henkeä, joista 320 1:sen luokan, 230 2:sen ja 1042 3:nnen luokan vaunuissa, ja näistä matkustajoista oli ollut tuloja 1559 r. 59 k.

Samalla ajalla oli kuletettu myttyjä eli pakettia 60 leiviskää, joista tuloja 5 r. 26 k., ajoneuvoin kuletuksesta oli ollut tuloja 70 r. 18 k., matkustajain kaluin ylipainosta tuloja 33 r. 98 k., muuta tavaraa oli kuletettu 22,801 sentneriä ja ollut tuloja 1,335 r. 53 k., muuta pienempää tuloa 5 r. 94 k., tahi että niiden parin viikon liikkeestä oli yhteensä karttunut tuloa 3.010 r. 48 k. hop.

Kuka tietää, miten kallis rautatien ylläpito on ja mitä sen virkamiesten paljous joka päivä maksaa, hoksaa heti, että jokapäiväiset kulungit ovat olleet satoja ruplia korkeammat sisääntuloa.

Kyllähän luultavasti sisääntulot enenevät aikaa voittaen ja tappio vähenee, kuin vaan höyry alkaa käydä edes-takasi samana päivänä. Mutta emme rautatien usko rupeevan antamaan tuloja edes kustannusten peitteeksi ennenkuin rautatietä jatketaan. Siitä ollaanki puuhassa.

Jo on tutkittu Hämeenlinnan ja Päijänteen väli,

jonka yhdistys rautatiellä on löydetty erittäin helpoksi, jos se kuletetaan Lahden kylään Wesijärven rannalla ja tämä järvi kaivamalla lasketaan tasapintaan Päijänteen kanssa. Se matka onki ensin tehtävä, niinkuin se myös on lyhin.

Sitte tulee Hämeenlinnan ja Tamperen kaupunkien väli, jonka muistelemme jo olevan tutkitun.

Nyt suven tultua kuulutaan heti ruvettaman tutkimaan Hämeenlinnan ja Turun väliä rautatien teolle. Ne puuhat jos toteentuisivat, se olisi ilon päivä Suomelle, vaan niihin tarvitaan rahaa, ja rahaa ei tule eikä saa tulla ennenkuin säädyt ovat valtiopäivällä velan ottoon suostumuksensa antaneet, ja se seikka taas kiirehtää valtiopäivän saantia, kuin hukka ja tappio tulee yhä tuntuvammaksi nykyisestä rautatiestä mitä myöhemmin hallitus saapi rahoja jatkaaksensa sitä.

sanan-saattaja-wiipurista-1835-10-17-pyrst%C3%B6t%C3%A4hti

2012-10-12

Viipurissa on viikkauden paivät katseldu pyrstötähtiä, jonga pyrstö ei ensin ollut näkyissä, mutta nyt jo näkyy selkeästi.

Koska se mennä sunnuntaina oli otavassa, seisoi mies, joka ei sitä tundenut, kadulla taivasta katsomassa, ja sanoi ihmetellen: ”kummapas se on, että otavaan on tullut ylsi tähti lisään!”

12. p. tätä kuuta oli pyrstötähti likin meidän maatamme eli 189. millionia virstaa meistä, jonga jälkeen se rupesi pakenemaan edemmäksi. Me toivomme vielä saadaksemme sitä nähdä marraskuuhun asti, mutta sitte se vähittäin häviää silmistämme.

suomen-julkisia-sanomia-1862-03-31-rautatien-taksa

2012-10-10

Torstaina 20 p:nä maaliskuuta

Rautatien vaunu-jono maanantaina vei Hämeenlinnaan 70 matkustajaa ja toi sieltä tiistaina sata henkeä. Maanantaina tuli toinen jono Hyvingiltä, noin 30 tavara-vaunua, jotka toivat 140 syltä koivu-puita,

siis noin 5 syltä joka rattailla. Tätä polttopuuta nyt kaupitellaan 4:stä ruplasta ja 25 kopeekasta.

Tavaran maksu-taulun selitykseksi, joka oli edellisessä numerossamme, saamme äkkinäisimmille sanoa, että pienet numerot suurempien sivuilla merkitsevät kymmenluku murtomia (= murtolukuja). Kuin esim. seisoo 2,7 merkitsee se 2 ja 7/10 kopeekkaa, tahi kuin seisoo 1,03 merkitsee se 1 ja 3/100 kopeekkaa eli 1 kokonainen kopeekka ja kolme sadannesta. Niin on 4,253 sama kuin 4 ja 253/1000 eli 4 kopeekkaa ja 253 tuhannesta (tahi 253 osaa 1000:teen jaetusta kopeekasta).

Muita selitysluetteloita panemme tulevaan numeroon.

======= ======= ======= ======= ======= =======

Maanantaina 31 p:nä maaliskuuta

Rautatien liike on jo alustapitäin ollut jotenni vilkas – nimittäin matkustavain lukuun jos katsotaan. Niitä on nimittäin ollut aina kerrassaan 80, 100, 120.

Mutta tavaran kuljetuksen määrä on meillä vielä tiettymättömissä. Ainoasti sen tiedämme että täältä on viety suoloja, sokeria ja kahvia, sekä että – polttopuut Helsingissä ovat alentaneet hintansa; joka tulee siitä että sitä tavaraa on rautatiellä tuotu aika lailla.

Tavaran kuljetus se onkin rautatien tulevaisuudelle pääasiana pidettävä.

Saas nähdä mitä se sen suhteen voipi vaikuttaa. (Kats. takasivulle.)

suometar-1862-04-04-anomus-sensuurin-lakkauttamiseksi

2012-10-07

Sensuurin hävityksestä alamainen rukouskirja,

johon oli tullut allekirjoituksia kaikista osista ja kaikista säädyistä maassamme ja joka pari viikkoa sitte on jätetty Senaattiimme, kuuluu seuraavasti:

”Suurivaltiain, kaikkein-armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Teidän Keisarillisen Majesteettinne Suomalaiset alamaiset, ijäti uskolliset lailliselle esivallallensa, ovat rakkauteen ja kunnioitukseen Teidän Keisarillista Majesteettianne kohtaan yhdistäneet toivon erinäisistä ajanmukaisista muutoksista paremmuuteen. Luottaen siihen suosioon ja armoon, jolla Teidän Keisarillinen Majesteettinne hellii monilukuisten alamaistensa etuja, rohkenemme syvimmässä alamaisuudessa lähetä Teidän Keisarillista Majesteettianne asiassa, joka on Suomen edistymiselle sivistyksessä korkeimmasta arvosta.

”Keisarillisessa Julistuksessa 2/14 p:ltä Lokak. 1829 ovat kaikki kirjapainon tuotteet, niinhyvin kotimaiset kuin ulkomailta tuodut, Suomessa pantu edeltä-käsin sensureerattaviksi.

Että tämä sensuuri-laitos

tuskin ollenkaan täyttää tarkoitustansa vaan sensijaan lannistaa kirjallisuuden teollisuuden, se on kylliksi havaittu meillä samoin kuin muissakin maissa. Sillä sensuuri ei ole voinut estää harhaluuloja levenemästä mutta vaan on hyödyttänyt niiden kasvamista, koska se on estänyt näyttämästä perättömiksi semmoiset ajatukset, joita ei sallita seliteltää julkisuuden valoon.

Sensuuri ei myöskään ole voinut tukauttaa moitteita ja erhettyväisiä käsityksiä hallituksen hankkeista, koska se ei kuitenkaan voi estää niiden tulemasta näkymättömästi liikkuvan ja siis vaarallisemman tutkinnon aineeksi.

Sensuuri on hallitukselta estänyt luotettavimman keinon tulla tuntemaan maamme tarpeita ja toivoja, kuin on sanomakirjallisuudelta otettu pois tilaisuus täyttää kutsumuksensa siinä kohdassa.

Sensuuri ei ole edes voinut suojella yksityisiäkään kansalaisia kunnian-halventavaisista loukkaamisista, koska ilkeys kyllä usein on onnistunut pukeutua semmoiseen muotoon, ettei sen ilmestymistä kuitenkaan ole voinut kieltää.

Sensuurin vaikuttamat vastukset ovat ylen monilukuisia että niitä tässä voitaisiin luetella, ja niiden luku enenee sensorin-virkaa seuraavan mielivaltaisuuden kautta, ollen se nimittäin joidenkuiden henkien ja heiltä usein vielä salaisten käsky-osoitusten mukaan toimitettava.

Totuus ja oikeus on täten suuremmassa vaarassa kuin jos mahdollisesti kirjapainoa väärinkin käytettäisiin, koska kuitenki sivistyneessä keskuuskunnassa totuudella on vakavin tukeensa siinä, että saadaan valheita ja petoksia yleisön edessä julkisesti vastustaa ja paljastaa.

”Mitä nyt olemme alamaisuudessa esitelleet,

on koskenut ainoastaan nykyisten suhteiden painavaa kampeutta Suomessa. Siinä emme kuitenkaan ole uhottaneet, että toivotus-tarkoituksemme syvempi ja oikea perustus on vapaassa puhevallassa, jonka järki on myödyttänyt omaksi kullekin keskuuskunnan jäsenelle, ja joka on melkein kaikkien Europan valtakuntain perustus-lakiloissa järkähtämättömäksi vahvistettu, mimmoiseksi se myös on Suomenmaalle pyhitetty Kuninkaan Julistuksessa 2 p:ltä Jouluk. 1766.

”Koska yleinen mieli Suomessa jo on sille kannalle edistynyt, että sensuuri vaan vaikuttaa levottomuutta ja tyytymättömyyttä, rohkenevat allekirjoittaneet Teidän Keisarilliselta Majestetiltanne syvimmässä alamaisuudessa anoa sensuurin poishävittämistä, kuin myös että painorikokset, samoin kuin rikokset yleensä, saataisiin maamme tuomio-istuimilta 1734 vuoden Lain ja siihen kuuluvain asetusten mukaan tutkittaa ja tuomittaa.

”Elävällä luottamuksella siihen,

että se päivä kohta koittaa, jolloin Suomenkin kansa tulee lakiin-sidotun puhevapauden nautintoon, jonka se pitää pää-asiallisinna onnen ja edistyksen ehtona, kannamme Teidän Keisarillisen Majestettinne istuimen juureen tämän alamaisen anomuksemme ja pysymme alamaisimmassa kunnioituksessa, uskollisuudessa ja mielessä” jne.

(Allekirjoitukset).